Lykkelig Svavar

06.04.2015 Ylpeä hevosenomistaja (päiväkirja) (155 sanaa)

Olin jo hetken aikaa miettinyt toisen hevosen ostamista, sillä vaikka elämäntilanteeni on kiireinen ja minulla on jo Miska, niin ajatus toisesta hevosesta on silti kutkutellut mielessäni usein. Kun sitten näin Upen ilmoituksen myytävästä 2-vuotiaasta vuonohevosorista en voinut olla jättämättä tarjousta. Kasvattaja hyväksyikin tarjoukseni ja sovimme, että tulisin tänään katsomaan nuorukaista. Ajelinkin sitten parinsadan kilometrin päähän Vuonohevostalli Lykkeligiin, jossa Uppe olikin minua jo vastassa. Juttelimme hetken siitä millaiseen talliin varsa muuttaisi ennen kuin menimme sen tarhan luo, jossa tämä kaksivuotias orivarsa oleskeli. Se oli yltä päältä kurassa ja näytti älyttömän iloiselta saadessaan meidän jakamattoman huomiomme. Varsa vaikutti juuri siltä mitä minulle oli luvattukin, joten siirryimme sisätiloihin tekemään sopimusta. Sovimme, että varsa ruunataan jo kasvattajan luona, tietenkin minun piikkiini, jotta mitään ongelmia ei sitten uudessa kodissa syntyisi. Se myös ajokoulutettaisiin ja ratsukoulutus aloitettaisiin kasvattajan luona ja uuteen kotitalliinsa se muuttaisi vasta noin 3,5-vuotiaana, eli odottavan aika tulee olemaan pitkä!

10.04.2015 Svavar 3 vuotta! (päiväkirja) (110 sanaa)

Kävin tänään sovitusti moikkaamassa varsaa, joka sai viralliseksi nimekseen Lykkelig Svavar, sillä pojalla - ruunalla - oli tänään syntymäpäivä. Muutaman kuukauden kuluttua saisinkin hakea tämän ihanan pystytukan itselleni. Tänään pääsin mukaan ajolenkille, Uppe lähinnä ohjasti ja minä vain nautin kyydistä, kun ei pidä itse opettaa varsaa ajolle. Olen sitä hommaa aikaisemmin tehnyt sen verran, että mielelläni ulkoistan homman muille jos vain mahdollista. Hirmuisen fiksusti poika kuitenkin käyttäytyi, muuta ei voi sanoa! Se kulki reippaasti mutta hallitusti koko lenkin ajan, eikä keksinyt mitään tyhmää missään vaiheessa. Kova siitä on kuulemma tullut karkailemaan karsinasta ja tarhasta, mutta muuten Svavar on kuulemma varsin ongelmaton käsitellä, mikä olikin hyvä kuulla. Toki karkailu saattaa omat ongelmansa tuottaa...

Vuonohevosmaasto 09.09.2018 (päiväkirja), kirjoittanut omistaja (366 sanaa)

Päätimme ilmoittautui Lykkeligin järjestämälle vuonohevosten maastoretkelle, koska yhteismaastot ovat aina hauskoja. Edellisestä onkin ehtinyt vierähtää jo tovi, joten oli aikakin lähteä sosiaalistumaan - niin minun kuin ratsunikin.

Matkaan lähdettiin mäen päältä tallin pihasta sumuisessa ja kosteassa syyssäässä. Pyörittelin hartioitani ja verryttelin käsiäni Svavarin kävellessä reippaasti jonon mukana. Välillä sain vähän toppuutella ruunaa, ettei se olisi mennyt liian lähelle edessä olevaa hevosta. Eihän ruuna mitään pahaa tarkoita, mutta loputon uteliaisuus joskus ärsyttää muita hevosia. Nautin kovasti ympäröivistä maisemista ja yllättävän leppoisasta ilmasta, vaikka elettiin jo syyskuuta. Rapsuttelin Svavaria harjan juuresta ja mietin, miksi käyn niin harvoin yhteismaastoissa. Iloinen puheensorina nimittäin täytti ilman ja välillä itsekin osallistuin jutteluun. Kun olimme kävelleet jonkin aikaa, letkan etummaisena ratsastava Uppe katsahti taaksepäin huikaten jotain raviin siirtymisestä.

Ensimmäisten raviaskelien aikana ratsuni hieman sekosi askeleissaan ja kompuroi muutaman askeleen verran, kunnes se sai korjattua tasapainonsa. Tämän jälkeen jatkoimme ravia reippaasti, keventelin Svavarin hieman ponimaisessa askelluksessa ja annoin sen venyttää kaulaansa. Syksyn ruska alkoi olla parhaimmassa loistossaan. Osa puista oli jo tiputtanut suurimman osan lehdistään, mutta osassa ne loistivat kirkkaan oransseina, punaisina, keltaisina ja kaikkina muina syksyn väreinä. Maisema näytti samaan aikaan karulta ja hyvin kauniilta, lähes maalaukselliselta. Vihdoin tuli laukan aika. Edessä siinsi hyvin loiva mäki tasaisella hiekkapohjalla. Nostaessani laukkaa hevoseni viskoi hieman päätään ja vaikutti hitusen kärsimättömältä. Annoin se pidentää askeltaan noustessani kevyeen istuntaan, mutta pidin huolen, ettei ratsuni päässyt laskemaan päätään - sillä on nimittäin tapana aina joskus laukatessa innostua pukittelemaan. Kaikki sujui kuitenkin hyvin, vaikka sainkin välillä pidätellä Svavaria, ettemme olisi osuneet edellä menevään ratsukkoon. Laukan jälkeen käveltiin taas rennosti.

Yhtäkkiä puistikosta ilmestyi irtokoira. Se juoksenteli letkan ympärillä ja haukkui häntä viuhtoen jokaiseen suuntaan. Se vaikutti kuitenkin ystävälliseltä, eivätkä hevoset reagoineet siihen liian pahasti. Oma ratsuni olisi itseasiassa mennyt tutustumaan koiraan oikein mielellään, mutta onneksi koiranomistaja ilmaantui myös paikalle ja sai koiransa kiinni. Ennen tallille palaamista ratsastimme vielä hiukan ravia pehmeähköllä mökkitiellä. Hevoseni yllätti minut täysin, sillä se ei edes yrittänyt syödä tielle kurottavia kuusenoksia. Taputin ruunaa kaulalle ja kehuin sen käytöstä. Svavar nauttikin kehuistani paljon ja sen askel topakoitui kovasti, ruunan ravatessa ryhdikkäänä muiden mukana. Tallin pihassa hevosen selästä laskeuduttuani kiittelin kovasti Uppea ja muuta porukkaa onnistuneesta retkestä. Sekä minä että ratsuni nautimme seurasta, maisemista ja mukavasta reitistä Suomen kauniissa luonnossa.