Viisikko

Addicted To You

Kyseessä on virtuaalihevonen

© VRL-00597

Nimi Addicted To You "Ada"
Rotu shetlanninponi
Sukupuoli tamma
Väri rautias
Säkäkorkeus 98cm
Syntymäpäivä 17.01.2016 (4v 17.5.16)
Ikä 10 vuotta (17.9.18)
Rekisterinumero VH16-017-0055
Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko
Kasvattaja Janella VRL-14236

Koulutus ko. HeC, re. 60cm
Painotus yleispainotus
Saavutukset

Luonnekuvaus

Ada on luonteeltaan melkoinen häseltäjä. Se karkailee tarhasta jos äkkää jonkun hyvän kolon luikahtaa pois tai yhtä hyvin se voi livistä paikalta jos sillä on hoidettaessa karsinan ovin raollaan. Mitän pahaa tamma ei kuitenkaan kerkureissuillaan tarkoita, yleensä se juoksee vain mussuttelemaan ruokaa ja se siinä. Muuten tamma on kiltti kuin mikä, eikä se tekisi pahaa kärpäsellekään.

Hoitaessa on aina mukana toiminnassa ja uteliaana tutkiskelee hoitajan taskuja. Ada sopii perheen pienimmillekin nappuloille mainiosti sen helppouden vuoksi. Kaviot nousee maasta helposti eikä ylimäräinenkään hälinä hermostuta tätä rautahermoista neitiä. Satulavyön kanssa täytyy aina vähän pullistella, mutta se kuuluu pikkuponipakettiin melkein automaattisesti. Taluttaessa ei muita ongelmia, mutta sopivan ruohotupsun sattuessa paikalle kannattaa pitää tiukasti kiinni tai ponin turpa on liimattuna maahan kiinni.

Ratsastaessa saattaa olla hieman laiskahko, mutta osaa myös liikkua eteen tarpeen vaatiessa. Ratsastaessa käytössä lähinnä pienillä ratsastajilla ja toimittaa sitä virkaa oiken hyvin. Ada ei turhia säiky taikka tee muutenkaan tyhmyyksiä ratsastaja selässään. Tammaltaa onnistuu koulukiemurat Helppoon C:hen asti ja esteitä hypätään 60 senttiin asti. Esteillä oikein näppärä menopeli. Tiukat kurvit onnistuvat pienellä ponilla ongelmitta. Ada taitaa välillä vähän jopa innostuakin esteitä hyppiessän, mutta on aina hallittavissa.

Kilpailuissa muuttuu selkeästi reippaammaksi sekä hermostuneemmaksi. Sen takia ihan pienet ja aloittelijat eivät voi tämän tamman kanssa kisaradoille mennä ollenkaan. Se yleensä keskittyy kaikkeen muuhun kuin ratsastajaan. Oikein kovasti hermostuessaan saattaa alkaa temppuilemaan esimerkiksi hyvin pienillä pukkailuilla, peruutuksella taikka ilmaan potkimisella. Radalla pillin vihellykset ovat sellainen asia, mitä Ada säpsyy. Hyviä aikoja tällä kauramoottorilla ainakin saa, koska kilpailuissa se tuntuu aina antavan kaikkensa, ainakin ajan perusteella.

© kasvattaja Janella

Sukutaulu

isä

Kiiran Emppu
97cm, rn
KTK-II

ii.

Rocce v. Synvilla
89cm, mkrj

iii.

VIR MVA Ch JW's Ticroas
101cm, mkm
KTK-II

iie.

Robina v.d. Synvilla
99cm, mrn
YLA2, KTK-III

ie.

Cecam Electra
98cm, rt
SHLA-II, Class I

iei.

Xcuse v. Arwyn
95cm, rt

iee.

Kaviopolun Lakritsella
102cm, trn
KTK-III

emä

Catspeak Dei
99cm, mrn

ei.

VIR MVA Ch Gungback's Rojal
YLA2, KTK-II

eii.

Rodén da Capuchino
97cm, hkk
KRJ-III, YLA3

eie.

VIR MVA Ch Danise v. Raad
103cm, m
KRJ-II, ERJ-II, YLA2, KTK-I

ee.

VIR MVA Ch Hellkitten Dei
97cm, prt
KTK-II

eei.

Ch Deatheater Dei
100cm, m
KTK-III

eee.

Ch Kitier Katba Dei
96cm, rt
KTK-III

Jälkeläiset

Addicted To You ei ole tarjolla jalostukseen.

Kilpailut

KRJ, 40 sijoitusta

04.02.2017 - Helppo C - 02/13
04.02.2017 - Helppo C - 02/13
12.02.2017 - Helppo C - 07/50
14.02.2017 - Helppo C - 05/40
14.02.2017 - Helppo C - 01/40
15.02.2017 - Helppo C - 01/50
15.02.2017 - Helppo C - 02/38
16.02.2017 - Helppo C - 02/40
18.02.2017 - Helppo C - 02/40
19.02.2017 - Helppo C - 06/50
20.02.2017 - Helppo C - 03/38
21.02.2017 - Helppo C - 04/57
24.02.2017 - Helppo C - 01/46
25.02.2017 - Helppo C - 02/50
26.02.2017 - Helppo C - 03/11
01.03.2017 - Helppo C - 01/40
10.03.2017 - Helppo C - 02/30
13.03.2017 - Helppo C - 06/40
15.03.2017 - Helppo C - 03/30
16.03.2017 - Helppo C - 06/40
16.03.2017 - Helppo C - 01/40
17.03.2017 - Helppo C - 02/40
19.03.2017 - Helppo C - 10/100
20.03.2017 - Helppo C - 01/40
23.03.2017 - Helppo C - 03/30
25.03.2017 - Helppo D - 03/26
27.03.2017 - Helppo C - 04/30
29.03.2017 - Helppo D - 01/26
01.04.2017 - Helppo C - 01/40
03.04.2017 - Helppo C - 04/40
14.04.2017 - Helppo C - 04/50
16.04.2017 - Helppo C - 05/50
23.04.2017 - Helppo C - 05/25
24.04.2017 - Helppo C - 01/25
25.04.2017 - Helppo C - 04/24
28.04.2017 - Helppo C - 03/24
02.05.2017 - Helppo C - 01/40
03.05.2017 - Helppo C - 02/40
01.06.2017 - Helppo C - 03/30
06.06.2017 - Helppo C - 05/30
20.06.2017 - Helppo D - 02/24

ERJ, 40 sijoitusta, 1 cup-sijoitus

06.02.2017 - 60 cm - 01/20
07.02.2017 - 60 cm - 03/21
13.02.2017 - 60 cm - 04/20
14.02.2017 - 60 cm - 02/20
16.02.2017 - 60 cm - 05/34
19.02.2017 - 60 cm - 05/34
01.03.2017 - 60 cm - 04/26
02.03.2017 - 60 cm - 01/30
04.03.2017 - 60 cm - 03/30
05.03.2017 - 60 cm - 01/26
06.03.2017 - 60 cm - 02/26
06.03.2017 - 60 cm - 01/30
06.03.2017 - 60 cm - 03/30
08.03.2017 - 60 cm - 03/30
09.03.2017 - 60 cm - 05/26
12.03.2017 - 60 cm - 04/30
15.03.2017 - 100 cm - 03/34
16.03.2017 - 60 cm - 03/59
17.03.2017 - 60 cm - 03/13
18.03.2017 - 60 cm - 02/30
21.03.2017 - 60 cm - 03/30
22.03.2017 - 60 cm - =2/30
24.03.2017 - 60 cm - 03/30
25.03.2017 - 50 cm - 05/27
25.03.2017 - 60 cm - 03/10
26.03.2017 - 50 cm - 05/27
28.03.2017 - 60 cm - 02/30
15.04.2017 - 60 cm - 04/23
27.04.2017 - 60 cm - 02/30
06.05.2017 - 60 cm - 01/43
12.05.2017 - 60 cm - 04/30
02.06.2017 - 60 cm - 03/29
04.06.2017 - 60 cm - 01/29
06.06.2017 - 60 cm - 02/29
09.06.2017 - 50 cm - 02/24
15.06.2017 - 60 cm - 04/30
21.06.2017 - 60 cm - 01/24
25.06.2017 - 60 cm - 03/20
30.06.2017 - Puomi - 04/33, ERJ-cup
21.09.2017 - 60 cm - 03/30

VVJ, 40 sijoitusta

08.02.2017 - Vaativa yhdistetty - 03/26
10.02.2017 - Vaativa koulukoe - 04/50
10.02.2017 - Vaativa maratonkoe - 06/50
16.02.2017 - Vaativa koulukoe - 03/30
16.02.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 01/30
16.02.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 06/40
17.02.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 01/30
17.02.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 01/30
19.02.2017 - Vaativa koulukoe - 04/30
22.02.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 03/30
22.02.2017 - Vaativa koulukoe - 02/30
24.02.2017 - Vaativa koulukoe - 02/40
25.02.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 05/30
27.02.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 02/40
28.02.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 01/30
01.03.2017 - Vaativa koulukoe - 02/30
01.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 04/30
01.03.2017 - Vaativa koulukoe - 02/40
01.03.2017 - Vaativa koulukoe - 03/40
02.03.2017 - Vaativa yhdistetty - 01/20
03.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 05/30
03.03.2017 - Vaativa yhdistetty - 03/20
04.03.2017 - Vaativa koulukoe - 01/30
05.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 04/30
05.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 04/30
07.03.2017 - Vaativa koulukoe - 03/30
07.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 02/30
08.03.2017 - Vaativa koulukoe - 02/30
08.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 01/30
09.03.2017 - Vaativa koulukoe - 01/30
10.03.2017 - Vaativa koulukoe - 01/30
10.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 06/40
12.03.2017 - Vaativa koulukoe - 05/40
13.03.2017 - Vaativa koulukoe - 05/30
13.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 06/40
15.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 06/30
15.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 01/40
16.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 02/30
17.03.2017 - Vaativa tarkkuuskoe - 02/40
19.03.2017 - Vaativa koulukoe - 01/40

VSN / NJ

Valmennukset ja päiväkirja