Viisikko

Ruudin Erotomania

Kyseessä on virtuaalihevonen

© Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Nimi Ruudin Erotomania "Mania"
Rotu suomenhevonen
Sukupuoli tamma
Väri ruunikko
Säkäkorkeus 155cm
Syntymäpäivä 13.06.2016 (4v 23.06.16)
Ikä 10 vuotta (13.9.18)
Rekisterinumero VH16-018-1655
Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko
Kasvattaja Ruudin talli

Koulutus ko. VaB, re. 110cm / CIC1
Painotus yleispainotus
Saavutukset

Luonnekuvaus

Erotomaniasta piti aluksi tulla Eerika, mutta kun varsa puolivuotiaana kotiutui ja sitä muutaman päivän katselin, tajusin, ettei se näytä miltään muulta kuin Manialta. Ihan perusfiksuista vanhemmista syntyi hevonen, jonka mielenkiinto heittelee asioiden välillä noin sekunnin välein, sen keskittymiskyky on olematon ja vielä vaikeampaa on saada tamma tekemään jokin asia tosissaan loppuun asti, vaikka sillä taitoa olisikin. Sitten taas toisina päivinä tamma on kuin maansa myynyt ja vaipunut niin ajatuksiinsa, että haahuilee vain tarhassa ja kentällä päämäärätiedottomasti, eikä oikein ota kontaktiakaan mihinkään.

Hoitaessa Mania ei tee tuhmuuksia, mutta ei myöskään pysy paikoillaan kuin korkeintaan kolme sekuntia kerrallaan. Tamma vaihtaa painoa jalalta toiselle, nuolee ruokakuppiaan, tutkii hoitajan taskuja, yrittää avata ovea, nuuhkii harjoja, lepuuttaa takajalkaansa, seisoo nätisti, kurkottelee kaltereiden yli ja kaikkea muuta vastaavaa, yleensä samaan aikaan ja heikoin lopputuloksin. Mikäli joku jaksaa puunata tamman menettämättä järkeään, on varustamisen aika, mikä yleensä sujuu samalla tavalla kuin kaikki muukin: vaihtelevasti. Pohjimmiltaan Mania kyllä haluaa lähteä töihin, mutta on päiviä, jolloin kaikki keskittyminen menee yleiseen sähläämiseen, eikä mistään tule mitään. Taluttaessa tamma on menossa oikealle, vasemalle, eteenpäin, taaksepäin ja ylöspäin, minkä lisäksi sen keskittyminen on taluttajassa, maassa, kukissa, portissa, koirassa, tuulessa... Tammaa taluttaakin yleensä yksi ja sama hoitaja, joka on tottunut neidin häsläämiseen eikä hermostu, muttei myöskään ylläty enää juuri mistään.

Mikäli ratsastaja on Manian sähläämiseltä päässyt selkään asti, on alku yhtä härdelliä. Ruunikko ei millään pysyisi paikallaan niin kauaa, että vyö on kiristetty ja jalustimet säädetty, joten yleensä nämä on pakko tehdä ratsun jo kävellessä. Aluksi yleensä pureskelee kuolainta, kiemurtelee ja ottaa lyhyitä raviaskelia, kunnes ratsastaja alkaa ihan tosissaan pyytää tammalta asioita. Kuuntelee kyllä apuja ja noudattaakin niitä, mutta tekee yleensä samaan aikaan myös seitsemää muutakin asiaa, joten lopputulos voi olla hyvinkin erilainen kuin ratsastaja toivoi. Parhaina päivinään erittäin osaava koulupuolellakin, kokoaa itsensä erinomaisesti ja liikettä löytyy. Esteillä Mania ei arvatenkaan ole kovin helppo. Sillä on liikaa vauhtia ja liian vähän aivoja, eli ratsastaja joutuu tekemään kaikkensa saadakseen ruunikon kuuntelemaan apuja. Rakastaa hyppäämistä ihan valtavasti, eikä tekniikassakaan ole moittimista. Hyppää todella voimakkaasti eikä juuri pudottele puomeja. Vaikeaa Manialle esteradoilla on kääntyminen, etenkin tiukat käännökset heti laskeutumisen jälkeen ovat haastavia.

Maastossa ratsastajalla ei yleensä ole erityisen hauskaa. Mania sipsuttaa ravia, kun pitäisi kävellä, kulkee kylki edellä, peruuttelee ja mutkittelee - ihan vain koska se voi. Mitäänhän ruunikko ei pelkää, se vain testaa saako se vaikkapa olla kuuntelematta pidätteitä. Rennoista maastoista ei siis Manian kanssa voi puhua, kyllä ne ovat ratsastajalle täyttä työtä. Maastoesteillä yhdistyy tamman vauhdikkuus, rohkeus ja huono keskittymiskyky. Pahimmillaan lopputulos onkin katastrofi, joka päättyy ambulanssin kutsumiseen ja ratsukon pitkään sairaslomaan. Hyvinä hetkinä Mania sitten taas ylittää esteen kuin esteen kevyesti, etenee hyvää vauhtia ja miettii hieman itsekin mistä se voi ponnistaa.

Kilpailuissa ei takuulla tule tylsää kun Mania on mukana. Koppiin neiti kävelee mielellään, mutta on levoton matkustaja: milloin se potkii seiniä, milloin yrittää avata riimunnarua. Alkuverryttelyt vieraassa paikassa kannattaa aloittaa ajoissa, jotta ruunikko ehtii tottua erilaiseen ympäristöön. Rentoutuessaan pystyy ainakin joskus esittämään taitonsa ja parhaat puolensa, vaikka on sen kanssa joskus lähdetty suorittamaan maastoesterataa peruuttaen ja poistuttu kouluradalta komealla loikalla.

Sukutaulu

isä

Sudentaival
156cm, m

ii.

Taivaanraapija
EVM

iii.

Pedonleima
EVM

iie.

Tatuoitu Taivas
EVM

ie.

Passarisydän
EVM

iei.

Aavikkoleijona
EVM

iee.

Revontulten Tie
EVM

emä

Sarvirukka
154cm, rn

ei.

Rautaristi
EVM

eii.

Rautaisa
EVM

eie.

Tulvan Talvikki
EVM

ee.

Miisu-Rukka
EVM

eei.

Pilvilinnan Raukkis
EVM

eee.

Kulmakunnan Salakana
EVM

Jälkeläiset

Ruudin Erotomania on tarjolla jalostukseen 1-polvisille suomenhevosoreille.

s. 20.03.2023 sh-o Viisikon Tanssimania (i. Nimileikki), om. Blacklaken talli

Kilpailut

KRJ, 40 sijoitusta

24.07.2016 - Vaativa B - 04/30
29.07.2016 - Vaativa B - 03/30
30.07.2016 - Vaativa B - 03/30
30.07.2016 - Vaativa B - 04/30
01.08.2016 - Vaativa B - 03/30
01.08.2016 - Vaativa B - 05/39
03.08.2016 - Vaativa B - 05/39
05.08.2016 - Vaativa B - 04/30
06.08.2016 - Vaativa B - 05/30
08.08.2016 - Vaativa B - 04/30
08.08.2016 - Vaativa B - 03/39
08.08.2016 - Vaativa B - 03/39
09.08.2016 - Vaativa B - 03/30
11.08.2016 - Vaativa B - 02/30
12.08.2016 - Vaativa B - 05/30
12.08.2016 - Vaativa B - 05/30
12.08.2016 - Vaativa B - 04/30
13.08.2016 - Vaativa B - 05/30
13.08.2016 - Vaativa B - 04/30
13.08.2016 - Vaativa B - 01/39
15.08.2016 - Vaativa B - 03/17
15.08.2016 - Vaativa B - 05/30
16.08.2016 - Vaativa B - 04/30
16.08.2016 - Vaativa B - 03/17
16.08.2016 - Vaativa B - 03/39
17.08.2016 - Vaativa B - 02/30
17.08.2016 - Vaativa B - 04/30
18.08.2016 - Helppo A - 05/40
18.08.2016 - Vaativa B - 01/30
19.08.2016 - Vaativa B - 05/30
20.08.2016 - Vaativa B - 05/30
20.08.2016 - Vaativa B - 04/39
21.08.2016 - Vaativa B - 01/30
22.08.2016 - Vaativa B - 03/30
22.08.2016 - Vaativa B - 04/30
23.08.2016 - Vaativa B - 03/30
24.08.2016 - Vaativa B - 02/30
29.08.2016 - Vaativa B - 05/30
30.08.2016 - Vaativa B - 05/30
30.08.2016 - Vaativa B - 02/30

ERJ, 40 sijoitusta, 1 cup-sijoitus

31.07.2016 - 110 cm - 04/250, ERJ-cup
05.08.2016 - 110 cm - 01/25
06.08.2016 - 100 cm - 07/58
09.08.2016 - 110 cm - 02/13
10.08.2016 - 110 cm - 01/30
10.08.2016 - 110 cm - 01/19
12.08.2016 - 100 cm - 01/50
12.08.2016 - 110 cm - 03/09
13.08.2016 - 110 cm - 05/40
13.08.2016 - 110 cm - 02/09
14.08.2016 - 110 cm - 02/30
20.08.2016 - 100 cm - 03/45
20.08.2016 - 110 cm - 01/30
20.08.2016 - 110 cm - 02/30
21.08.2016 - 100 cm - 02/45
22.08.2016 - 100 cm - 01/50
22.08.2016 - 110 cm - 03/40
24.08.2016 - 110 cm - 01/40
25.08.2016 - 110 cm - 05/40
26.08.2016 - 100 cm - 03/50
26.08.2016 - 110 cm - 04/40
26.08.2016 - 110 cm - 01/30
27.08.2016 - 110 cm - 01/30
28.08.2016 - 110 cm - 02/40
28.08.2016 - 110 cm - 04/30
30.08.2016 - 100 cm - 05/61
30.08.2016 - 110 cm - 01/40
01.09.2016 - 110 cm - 03/30
02.09.2016 - 110 cm - 05/40
03.09.2016 - 110 cm - 03/40
03.09.2016 - 110 cm - 04/30
04.09.2016 - 110 cm - 03/30
06.09.2016 - 110 cm - 01/40
07.09.2016 - 110 cm - 03/30
09.09.2016 - 110 cm - 03/30
11.09.2016 - 110 cm - 04/30
16.09.2016 - 110 cm - 01/30
21.09.2016 - 110 cm - 02/40
25.09.2016 - 110 cm - 04/40
29.09.2016 - 110 cm - 06/40

KERJ, 41 sijoitusta, 1 cup-sijoitus

02.08.2016 - CIC1 - 01/30
06.08.2016 - CIC1 - 04/40
06.08.2016 - CIC1 - 03/37
10.08.2016 - CIC1 - 04/40
13.08.2016 - CIC1 - 05/30
14.08.2016 - CIC1 - 04/30
22.08.2016 - CIC1 - 03/30
23.08.2016 - CIC1 - 06/50
24.08.2016 - CIC1 - 04/30
25.08.2016 - CIC1 - 03/28
31.08.2016 - CIC1 - 04/39
06.09.2016 - CIC1 - 03/30
07.09.2016 - CIC1 - 02/50
09.09.2016 - CIC1 - 05/50
10.09.2016 - CIC1 - 05/50
12.09.2016 - CIC1 - 01/30
13.09.2016 - CIC1 - 03/30
18.09.2016 - CIC1 - 03/30
20.09.2016 - CIC1 - 01/30
30.09.2016 - CIC1 - 05/30
20.12.2016 - CIC1 - 04/24
25.12.2016 - CIC1 - 01/24
28.12.2016 - CIC1 - 04/24
30.12.2016 - CIC1 - 05/95, KERJ-cup
03.01.2017 - CIC1 - 01/39
05.01.2017 - CIC1 - 01/30
06.01.2017 - CIC1 - 04/39
14.01.2017 - CIC1 - 05/30
15.01.2017 - CIC1 - 02/30
19.01.2017 - CIC1 - 02/30
24.01.2017 - CIC1 - 04/30
25.01.2017 - CIC1 - 01/30
27.01.2017 - CIC1 - 04/30
27.01.2017 - CIC1 - 04/40
31.01.2017 - CIC1 - 06/40
01.02.2017 - CIC1 - 03/30
02.02.2017 - CIC1 - 01/40
02.02.2017 - CIC1 - 02/30
07.02.2017 - CIC1 - 02/30
10.02.2017 - CIC1 - 05/30
13.02.2017 - CIC1 - 03/30

VSR

Valmennukset ja päiväkirja