Haudanhaalea

Kyseessä on virtuaalihevonen

© Suomen Hippos / Pirje Paananen

Nimi Haudanhaalea "Hamu"
Rotu suomenhevonen
Sukupuoli ori
Väri musta
Säkäkorkeus 157cm
Syntymäpäivä 18.03.2014 (3v 18.6.14)
Ikä 18 vuotta (18.11.18)
Rekisterinumero VH15-018-2426
Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko
Kasvattaja Hannu Petäjistö, Suomi (EVM)
Maahantuoja Murmur
Koulutus va. vaativa, ko. HeB
Painotus valjakkopainotus
Saavutukset

Luonnekuvaus

Hamu on melkoinen vipeltäjä sille päälle sattuessaan. Se on äärimmäisen energinen, aktiivinen ja utelias, eikä aina kovin helppo motivoida. Sen paras ystävä Humu saakin aina välillä kärsiä orin hulluimmista tempauksista, mutta toisaalta, välillä oripojat lietsovat toisiaan mitä kummallisimpiin kommervenkkeihin, ihan vain huvin vuoksi. Kärryjen edessä Hamu ei ole missään tapauksessa helppo tapaus, vaan ennemminkin erittäin haastava, joten kuka tahansa ei pääse oria liikuttamaan. Ratsujuttujakin ori osaa jonkin verran, mutta yleensä sen koko energia menee erilaiseen temppuiluun.

Hoitotoimet ovat Hamun mielestä usein kauhean tylsiä. Se steppailee ympäri karsinaa, hypistelee harjoja ja takinselkämystä, eikä malttaisi juuri kuunnella hoitajan kehotuksia. Mitään pahaa ori ei ikinä tee, sille vain pitäisi keksiä koko ajan jotakin tekemistä. Orin karsinassa onkin useampi hevospallo roikkumassa sekä muutama muovipullo, joita Hamu tykkää kolistella. Suhtautuu kyllä järkevästi kaikkiin hoitojuttuihin, sille ei harjaus, kengitys, loimitus tai hampaiden raspaus ole mikään juttu. Taluttaessa marssii määrätietoisesti eteenpäin, usein varsin vauhdikkaasti. Vaatii joskus varsin tiukat otteet ja käskyt taluttajalta, ettei lähde seikkailemaan ihan oman mielensä mukaan. Traileriin ja hevosrekkaan kävelee suoraan saatuaan luvan, ei aristele tai ala pelleillä. Matkustaa melko hyvin, hiukan levottomaksi saattaa heittäytyä etenkin pidemmillä matkoilla.

Valjakkoajossa musta ori ei ole helppo. Sillä on virtaa ja vauhtia vaikka muille jakaa, mutta keskittymiskykyä ei kovin paljon. Vaatii kuskilta rautaiset hermot ja paljon mielikuvitusta pysyäkseen tyytyväisenä. Parhaimmillaan on erittäin näyttävä ja osaava, Hamulla on kauniit liikkeet, joissa on sekä lisäys- että kokoamisvaraa, kääntyy ketterästi ja on hyvin kestävä. Kouluosuudella usein tylsistyy puolikuoliaaksi, eikä se olekaan orin vahvuus. Tarkkuusosiossa Hamu on ihan tykki! Se kääntyy todella näppärästi ja tällä osiolla sen keskittymiskykykin on parempi. Kuskin on vain oltava tarkkana, ettei vauhti pääse kiihtymään liikaa. Kestävyysosio on Hamun suosikki. Se on kestävä ja nopea, eikä todellakaan halua luovuttaa leikkiä kesken. Liiallinen vauhti meinaa silloinkin olla ongelma, mutta rauhallisilla pidätteillä Hamu pysyy kyllä käsissä niin yksin kuin parivaljakossakin.

Kilpailuissa oria vähän jännittää, mikä näkyy kauheana vipeltämisenä, mutta rauhoittuu kyllä yleensä jo verryttelyn aikana. Ei sinänsä pelkää tai arastele mitään, mutta kisapaikan tunnelma tarttuun siihen välittömästi. Ratsuna Hamu ei ole hirveän osaava, eikä sillä Viisikossa ole juuri ratsastettu. Toisinaan se pääsee maastoreissuille mukaan aiheuttamaan pahennusta, mutta koulutreenejä sen kanssa ei pääsääntöisesti tehdä.

Sukutaulu

isä

Kalmanmieli
EVM, 158cm, prt

ii.

Kirjovarjo
EVM, 156cm, rt

iii.

Varjoviita
EVM, 157cm, trt

iie.

Suruharso
EVM, 151cm, rt

ie.

Pilvilintu
EVM, 154cm, vprt

iei.

Taivaspaikka
EVM, 159cm, trt

iee.

Hautakyyhky
EVM, 150cm, vprt

emä

Varjorikko
EVM, 157cm, tprn

ei.

Villamania
EVM, 160cm, prn

eii.

Trikoomasennus
EVM, 161cm, prn

eie.

Villivalla
EVM, 157cm, rt

ee.

Vihersalon Celia
EVM, 155cm, trt

eei.

Aulanko
EVM, 159cm, trt

eee.

Vihersalon Anniina
EVM, 153cm, prn

Sukuselvitys

I. Kalmanmieli oli solakkarakenteinen 158-senttinen suomenhevosori, joka kilpaili nuorempana raveissa muutaman kerran. Menestystä ei tullut ja hyvin pian ori myytiin ravitallilta pois. Sittemmin se koulutettiin ratsuksi, koulutustasoksi saatiin Helppo B / 90 cm. Esteistä ori nauttikin suunnattomasti ja sen omistaja innostui kilpailemaankin muutaman kauden. Punaraudikko kantakirjattiin ratsusuunnalle 10-vuotiaana ja se sai III-palkinnon. Myöhemmin omistaja innostui valjakkoajosta ja lähti koulumaan myös Kalmanmieltä siihen suuntaan. Aluksi orilla oli tietenkin ihan liikaa vauhtia, mutta sinnikkäällä treenillä siitä tuli ihan näppärä Noviisi-luokkien suorittaja. Luonteeltaan ori oli varsin järkevä. Se ei kotioloissa ollut lainkaan orimainen, vaan oli ihan kaikkien käsiteltävissä. Vauhdikas se oli koko elämänsä, mutta orin omistaja pärjäsi sen kanssa mainiosti. Muiden hevosten seurasta raudikko ei pahemmin välittänyt, mieluummin se vietti aikaa itsekseen. Ori vietti suurimman osan elämästään saman omistajan hallinnassa. Viimeiset vuotensa se toimi omistajan tyttären opetusmestarina helpoissa koulu- ja esteluokissa, kunnes jäi eläkkeelle 24-vuotiaana nivelvaivojen vuoksi. Vuotta myöhemmin ori lopetettiin.
Jälkeläisiä Kalmanmieli sai seitsemän, joista kohtuullisen suuri prosentti on päätynyt aina kilpakentille asti. Ori periytti korrektia rakennetta, hyvää kokoa ja varsin järkevää, joskin innokasta luonnetta. Valitettavasti raudikon arvo jalostusorina ja periyttäjänä ymmärrettiin aivan liian myöhään.

II. Kirjovarjo oli rautias suomenhevosori, jolta korkeutta löytyi 156 senttimetriä. Rakenteeltaan ori oli hyvin sopusuhtainen ja urheilullinen, suomenhevoseksi jopa aavistuksen korkeajalkainen. Luonteeltaan se oli innokas, mutta kuitenkin hyvin kuuliainen ja tarvittaessa maltillinenkin. Ratsuna se osasi suunnilleen Helpon B:n jutut, hyppäsi noin puolta metriä ratana ja valjakossa osasi Noviisi-tason tehtävät. Oria ei kuitenkaan valjakkoa lukuun ottamatta nähty kertaakaan kilpailuissa, eikä se valjakkoakaan hirveästi kisannut. Sijoituksia sille kertyi vain muutama, sillä orin kuski oli melko kokematon, eikä aina osannut tukea hevosta kaikissa tilanteissa. Kirjovarjon pääasiallinen käyttötarkoitus olikin toimia omistajansa maastokaverina ja opettaa hänelle hevosmiestaitoja. Oria kuskattiinkin ympäri Suomea erilaisille kursseille: hevosmiestaitoja, Centered Ridingia, westerniä, valjakkoajoa... Orin omistaja osti toisen hevosen Kirjovarjon täytettyä 22 vuotta, mutta useita vuosia tämän jälkeenkin ori oli säännöllisessa liikutuksessa. Raudikko oli 27-vuotias lopetushetkellään.
Jalostusorina Kirjovarjo ei luonnollisesti ollut kovin suosittu: eihän juuri kukaan edes tiennyt orista! Jälkeläismäärä oli siksi hyvin pieni, vain viisi varsaa, mutta otanta on sitäkin laadukkaampi. Ori periytti hyvää luonnetta ja korrektia rakennetta.

IE. Pilvilintu oli vaaleanpunarautias ravihevonen, joka oli luonteeltaan melkoisen hankala. Se olisi aina halunnut mennä niin kovaa kuin kintuista lähtee, eikä sanottavammin arvostanut ohjastajalta tulevia pidätteitä. Nuoruusvuosinaan 154-senttinen tamma olikin paha ryöstämään, minkä vuoksi useat ravikilpailut epäonnistuivat sen osalta täysin. 5-vuotiaana Pilvilintu jäikin muutamaksi kaudeksi mammalomalle ja uudemman kerran sitä yritettiin radoille vasta 10-vuotiaana. Tällöin tamma malttoikin jo kuunnella ohjastajaa ja noudattaa tämän käskyjä, minkä ansiosta juoksu alkoi sujua paljon paremmin. Raudikko saavutti kohtuullisen hyvän ennätyksen ja tienasi yli 70 tuhatta virtuaalieuroa omistajalleen. Edelleenkään se ei ollut helppo ajettava, eikä kotioloissakaan mikään ruusuinen tapaus, mutta kyllä sen kanssa toimeen tuli, kunhan oli riittävän itsevarma. Siirryttyään ravikäytöstä pois, Pilvilintu siirtyi asumaan pihattoon muiden siitostammojen kanssa ja olikin lauman kiistaton johtaja. Pilvilintu varsoi viimeisen kerran 22-vuotiaana ja lopetettiin varsan vieroituksen jälkeen.
Jälkeläisiä raudikko sai yhteensä seitsemän. Se oli melko vahvaluontoinen emä, jonka varsat saivat osakseen toisinaan kovaakin kohtelua. Tamma kuitenkin periytti hyviä jalka-asentoja, kilpahevosen vahvaa luonnetta ja kestävää rakennetta - ja nopeutta. Kuusi sen varsoista on menestynyt raviradoilla erittäin hienosti.

E. Varjorikko oli 157-senttinen tummanpunaruunikko suomenhevostamma. Se ratsukoulutettiin jo nuorena, mutta sen jälkeen se piti mammalomaa useamman vuoden. Tämän jälkeen tamman kasvattaja päätti myydä sen tavoitteellisemmalle ratsastajalle. Ostaja löytyikin pian ja Varjorikon ratsukoulutusta jatkettiin. Se oppikin helposti Helpon A:n asiat, eikä estepuolikaan ollut sille aivan vierasta. Varsin vaivattomasti ratsukko nousi aluetasolta kansalliselle ja niitti sielläkin mainetta. Heidän yhteistyönsä oli aina hyvin harmonista ja toista kunnioittavaa, eikä ihmekään, että sijoituksia ropisi etenkin suomenhevosille avoimista luokista. Luonteeltaan ruunikko oli lempeä, ystävällinen ja hyvin rohkea. Pelästyessäänkin se vain pysähtyi ja hetken päästä totesi tilanteen vaarattomaksi. Kotitallilla tamma tarhaili isossa laumassa ja tuntui viihtyvän hyvin lauman keskivaiheilla. Siltä löytyi aina kärsivällisyyttä nuorten hevosten toilailuja kohtaan, mutta silti se osasi myös pitää puolensa. Täytettyään 20 vuotta Varjorikko jäi pois kilpailukäytöstä. Kaksi vuotta myöhemmin sille puhkesi paha maksan vajaatoiminta ja tamma jouduttiin lopettamaa.
Varsoja Varjorikko sai kasvattajallaan kolme, myöhemmin vielä kaksi lisää. Haudanhaalea on näistä ensimmäinen. Ruunikon varsat ovat perineet rohkean luonteen, tasapainoisen rakenteen ja useimmat myös kauniin, tumman värityksen. Muut tamman varsat ovat kilpailleet kouluratsastuksessa menestyksekkäästi.

EI. Villamania oli yhdellä sanalla sanoen suloinen. Jostain syystä ori punaruunikko ori kasvatti joka vuosi talvikarvan hyvin aikaisin ja näytti pörröiseltä ponilta, vaikka oli 160-senttinen. Rakenteeltaankin se oli kyllä kieltämättä hiukan ponimainen: melko pienipäinen, lyhytjalkainen ja pyöreärunkoinen. Ravuria siitä oli nuorempana yritetty, mutta vauhti ei riittänyt yhtään mihinkään. Omistajan luovuttua toivosta Villamania myytiin ja se kiersikin useammassa kodissa ennen päätymistään pieneen harrastetalliin. Siellä Villamania ratsukoulutettiin ja nopeasti ori hoksasikin kaikki tehtävät. Siitä tuli Helppo B -tasoinen yleisratsu, joka hyppäsi esteitä 90cm ja maastossa meni juuri sinne minne ratsastaja ohjasi. Innostuttuaan orin kauniista väristä ja hyvästä, tasapainoisesta luonteesta, alkoi omistaja treenata ruunikkoa kantakirjatilaisuutta varten ja kaikkien yllätykseksi se myös palkittiin. Kolmospalkinnolla, toki ja vieläpä matalimmilla mahdollisilla pisteillä, mutta kuitenkin. Pörröisellä ruunikolla ratsastettiin aktiivisesti aivan sen viimeisiin viikkoihin asti 26-vuotiaana. Tällöin ori alkoi yllättäen ontua ja syyksi epäiltiin nivelrikkoa, joten ori päästettiin vihreämmille laitumille.
Jalostuksessa Villamania ei ollut varsinainen menestys, ainakaan jos varsamäärää katsoo. Ori kuitenkin periytti erinomaisen fiksua luonnetta, hyvää jalkaterveyttä ja kaunista ruunikkoa väriään. Jälkeläisiä se tosin sai vain kuusi, neljä tammaa ja kaksi oria.

EE. Vihersalon Celia oli superkiltti ja supersöpö liinaharjainen tummanrautias, jonka elämäntehtävä oli opettaa lapsille hevosmiestaitoja ja kärsivällisyyttä. Tamma ei koskaan hermostunut mistään, ei tarkoituksella pudottanut ratsastajaansa, eikä tehnyt ikinä mitään yllättävää. Se syntyi suurehkoon ratsastuskouluun ja elikin siellä koko elämänsä. Varsana Celia oli tietenkin kaikkien lellikki ja siitä kasvoikin seurallinen hevonen. Ratsukoulutus eteni vauhdilla ja koulutustasoksi muotoutui Helppo B / 100cm. Kärryjenkin edessä tamma osasi kulkea käynnissä ja ravissa, mutta juuri muuta se ei osannut. Tuntikäytössä 155-senttinen tamma oli hyvin suosittu. Monet aikuiset pitivät Celiasta kovasti, mutta se toimi erinomaisesti myös lasten talutustunneilla rauhallisen luonteensa ansiosta. Rakenteeltaan tamma oli varsin mitäänsanomaton: melko sopusuhtainen, vahvajalkainen, aavistuksen lyhytkaulainen ja tanakka. Celia oli aktiivisessa tuntikäytössä 21-vuotiaaksi asti ja tämänkin jälkeen se teki joitakin kertoja viikossa alkeisryhmän tunteja mielenvirkistykseksi. Kokonaan eläkkeelle rautias jäi vasta 25-vuotiaana. Elämänsä viimeiset kaksi vuotta se sai käyskennellä tallialueella vapaasti ja toimia lasten hoitohevosena, kunnes 27-vuotiaana se jouduttiin lopettamaan.
Jälkeläisiä Vihersalon Celia sai kolme, kaikki tammoja, joista yksi jäi jatkamaan tuntihevosena synnyintallilleen. Celia periytti hyvää ja tasapainoista luonnetta sekä melko sopusuhtaista rakennetta.

Jälkeläiset

Haudanhaalea on tarjolla jalostukseen evm-sukuisille suomenhevostammoille.

s. 05.05.2016 sh-t Kaihon Tosi-Tarina (e. Seile), om. Hazel, Kaihovaara -> SV-II
s. 01.08.2016 sh-o Viisikon Hautarauha (e. Kekkuliisa), om. Vähäpelto

Kilpailut

VVJ, 41 sijoitusta, 2 cup-sijoitusta

16.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 04/30
20.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 03/30
26.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 01/24
11.06.2015 - Vaativa yhdistetty - 03/40
12.06.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/40
13.06.2015 - Vaativa yhdistetty - 01/40
20.06.2015 - Vaativa yhdistetty - 05/40
24.06.2015 - Vaativa yhdistetty - 01/15
26.06.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/15
28.06.2015 - Vaativa yhdistetty - 01/15
02.07.2015 - Vaativa yhdistetty - 03/40
07.07.2015 - Vaativa yhdistetty - 04/40
15.07.2015 - Vaativa yhdistetty - 01/40
20.07.2015 - Vaativa yhdistetty - 04/40
06.12.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/40
10.12.2015 - Vaativa yhdistetty - 06/40
11.12.2015 - Vaativa yhdistetty - 05/30
20.12.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/30
28.12.2015 - Vaativa yhdistetty - 02/30
01.01.2016 - Vaativa yhdistetty - 02/30
02.01.2016 - Vaativa parivaljakko - 01/11
04.01.2016 - Vaativa parivaljakko - 01/11
07.01.2016 - Vaativa parivaljakko - 03/11
09.01.2016 - Vaativa yhdistetty - 04/28
12.01.2016 - Noviisi yhdistetty - 04/30
17.01.2016 - Noviisi yhdistetty - 02/30
18.01.2016 - Noviisi yhdistetty - 05/30
30.01.2016 - Vaativa parivaljakko - 05/38, VVJ-cup
27.02.2016 - Vaativa yhdistetty - 04/30
14.03.2016 - Vaativa yhdistetty - 01/30
24.03.2016 - Vaativa yhdistetty - 05/29
29.03.2016 - Vaativa yhdistetty - 01/30
30.03.2016 - Vaativa yhdistetty - 04/29
30.03.2016 - Vaativa parivaljakko - 01/05
13.04.2016 - Vaativa yhdistetty - 01/30
14.04.2016 - Vaativa yhdistetty - 03/30
18.04.2016 - Vaativa yhdistetty - 04/30
20.04.2016 - Vaativa yhdistetty - 02/30
27.04.2016 - Vaativa yhdistetty - 03/30
30.04.2016 - Vaativa yhdistetty - 04/30
30.04.2016 - Vaativa parivaljakko - 02/41, VVJ-cup

VSR-cup, 2 sijoitusta

31.08.2016 - valjakko - Vaativa parivaljakko - 01/03, VSR-cup
31.01.2017 - valjakko - Vaativa parivaljakko - 02/07, VSR-cup

Valmennukset ja päiväkirja

31.08.2016 (päiväkirja), kirjoittanut omistaja (489 sanaa)

"Vitsi miten jännittävää!" puuskahdin tallilla häärääville työntekijöille. Olimme valmistautumassa lähtöön kohti VSR-cupin valjakkoajokilpailuja, joten tohina oli kova. Eniten toiveita olin asettanut parivaljakolle Hamu ja Humu, jotka ovat jo tavallisissa kilpailuissa esiintyneet edukseen. Tietysti kaikkea voi sattua, ei tätä parivaljakkoa voi ikävä kyllä kuvata erityisen tulosvarmaksi. Laadukkaita valjakkohevosia silti, kumpikin.

Edellisenä iltana olin puunannut molemmat orit oikein kiiltäviksi ja kaikeksi onneksi ne olivat myös aamulla edelleen suhteellisen siistejä. Pikaisen harjauksen jälkeen oli aika pakata tavarat rekkaan ja lopuksi viedä sinne hevosetkin. Päätin itse viedä Hamun, sillä se on viime aikoina keksinyt kaikenlaisia jekkuja lastauksessa. Tällä kertaa selvisimme koppiin kuitenkin täysin ongelmitta. Humu sen sijaan steppaili lastaussillan edessä hermostuneena ja nosteli jalkojaan korkealle. Näytti siltä kuin se ei olisi koskaan ennen nähnytkään hevosrekkaa. Pienen maanittelun jälkeen ori onneksi käveli omalle paikalleen. Vielä viimeisen tarkistuksen jälkeen oli aika suunnata kisapaikalle.

Matka sujui hyvässä porukassa ripeästi, eikä hevosillakaan näyttänyt olevan mitään hätää. Kisapaikalla kävin ilmoittautumassa ja aloin sitten purkaa Humua pois rekasta. Orilla tuntui olevan virtaa vaikka muille jakaa, joten pyysin hevostenhoitajaa taluttelemaan oria hieman. Sillä aikaa otin Hamunkin pois rekasta ja aloin jo varustaa sitä. Tälläkin orilla tuntui olevan energiaa, mutta se oli kuitenkin hyvin hallittavissa. Saatuani Hamulle valjaat niskaan olikin aikaa tehdä samat toimenpiteet myös Humulle. Yllättävää kyllä, se tuntui rauhoittuneen pienen kävelyn aikana. Pian olikin sitten aika kiinnittää valjakkovaunut vielä orien perään. Onneksi olin ottanut mukaani useamman hoitajan, sillä orit olivat varsin kärsimättömiä. Viimein olimme kuitenkin valmiita suuntaamaan kohti verryttelyaluetta.

Verryttelyalueella näkyi toinen toistaan hienompia valjakkoja. Oli upea nähdä niin laadukkaita suomenhevosia tekemässä parastaan, enkä voinut olla ihailematta muiden kasvatustyötä. Lopulta minun oli kuitenkin pakko siirtää keskittymiseni omaan parivaljakkooni ja aloittaa verryttely. Orit olivat hyvällä tuulella, joskin varsin vauhdikkaita, joten pidätteitä sain tehdä runsaasti. Etenkin Humu olisi halunnut mennä selvästi kovempaa ja sen kanssa jouduin kunnolla keskustelemaan vauhdista. Lopulta ruunikkokin kuitenkin tyytyi kohtaloonsa ja asettui kulkemaan kuten halusin.

Suorituksemme alkaessa olin hyvillä mielin: olin verrytellyt hevoseni hyvin, ne olivat kuuliaisia ja näyttäviä, juuri sopivan virittyneitä tilanteeseen nähden. Kouluosuus sujuikin paremmin kuin olisin osannut toivoa, sillä se ei aina näiden kahden hätähousun kanssa ole ihan niin sanottua, että ohjelma tehdään juuri niin kuin pitäisi. Etenkin Hamun lisätyt askellajit olivat todella laadukkaita, enkä voinut kuin kehua sitä. Tarkkuusosiolla kuljimme kieli keskellä suuta, mutta se palkittiin: yksikään pallo ei pudonnut tai kartio kaatunut! Näin hyvin tarkkuus ei olekaan mennyt luultavasti ikinä, yleensä aina pari palloa putoaa.

Kestävyysosuudelle lähdimme vauhdikkaasti, mutta muutaman metrin jälkeen sain vauhdin taas paremmin hallintaan. Porteista kulkeminen sujui hyvin, vaikka kerran lähestyimmekin todella haastavasta kulmasta ja hieman liian kovalla vauhdilla. Selvisimme kuitenkin säikähdyksellä. Muita ongelmia ei juuri ollutkaan, tosin turhan kovaa vauhtia taisimme pitää. Onneksi molemmat orit palautuivat hyvin suorituksen jälkeen, eikä meitä jouduttu hylkäämään.

Jonkin aikaa jouduimme jännittämään luokan tuloksia, mutta sitten kuulutuksista raikasi, että olimme voittaneet! Ravasin parivaljakkoni kanssa palkintojenjakoon, enkä olisi voinut olla oreistani ylpeämpi. Molempien kanssa on niin pitkä tie taivallettu kohti tätä hetkeä, etten osannut kuin itkeä ilosta ja kehua molempia hevosiani. Olen niin ylpeä!