Viisikko

VIR MVA Ch Mennentullenpalatessa

Kyseessä on virtuaalihevonen

© Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan

Nimi Mennentullenpalatessa "Tessa"
Rotu suomenhevonen
Sukupuoli tamma
Väri rautias
Säkäkorkeus 157cm
Syntymäpäivä 15.12.2015 (4v 5.1.16)
Ikä 9 vuotta (15.9.18)
Rekisterinumero VH16-018-0179
Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko
Kasvattaja Susiraja

Koulutus ko. HeA, re. 110cm / CIC1
Painotus yleispainotus
Saavutukset KTK-II, VIR MVA Ch

Saavutukset

KTK-II -palkinto tammojen huhtikuun kantakirjatilaisuudessa 20.04.2016. Tuomareina toimivat aksu, Vibaja, Peppi S. ja Tanja N.
19 + 20 + 18 + 19 = 76p KTK-II

VIR MVA Ch myönnetty 05.08.2016

Luonnekuvaus

Tessa voisi olla kiltti ja yhteistyökykyinen tamma, mutta ikävä kyllä se on perinyt luonteensa suurimmaksi osaksi emältään, eli mikään ei ikinä suju helposti tai mukavasti. Samaan aikaan tamma on laiskanpulskea pönöttäjä ja toisaalta joka suuntaan hätäilevä hirmumyrsky, joka ehtii tehdä tuhat asiaa ennen kuin ensimmäiseenkään on saanut puututtua. Hyvin rasittava huonolla tuulella ollessaan ja hyvää tuulta ei sitten olekaan nähty.

Hoitaessa murjottaa karsinan nurkassa, mieluusti takapuoli ovea kohti korvat liimattuna niskaan. Ei pure tai potki, muttei kyllä tee yhteistyötäkään. Kaikki hoitotoimenpiteet kuitenkin sujuvat kun ne vain tekee, vaikkei Tessa niistä ehkä pidäkään. Taluttaessa mennä löntystelee kuin sahapukki, kunnes hoitaja on itsekin ihan unessa ja sinkoaa sitten maata kiertävälle radalle. Yleensä tuloksena on irti juokseva hevonen, perässä juokseva hoitaja ja kasa hajonneita asioita, kun tamma on päättänyt juosta esimerkiksi kaikkien tallin kottikärryjen päältä.

Ratsuna jonkinlaista yhteistyökykyä löytyy aavistuksen enemmän, muttei selässä siltikään voi nukkua. Liikkuu suurimmaksi osaksi omin jaloin eteenpäin, joskin vaatii napakat avut tehdäkseen jotain muuta kuin eteenpäin puksuttamista. Koulupuolella ihan perusosaava, mutta ei mikään varsinainen liitokavio tai koulukenttien tähtiratsu. Tekee kuitenkin kaikki temput sun muut kun vain laittaa sen tekemään. Estepuolella selvästi lahjakkaampi, ei tosin kovin mukava - vauhtia kun löytyisi yleensä hieman liikaa ja useimmiten Tessaa vain ottaa päähän selässä roikkuva ratsastaja. Kääntyy kuitenkin ketterästi, ponnistaa kevyesti yli metristen esteiden yli ja on erittäin rohkea kaikenlaisilla esteillä. Maastossa muuten ihan okei, mutta vauhtia löytyy, eikä siedä takanaan muita hevosia yhtään, vaan mieluiten keskittyisi antamaan muille köniin. Jonon viimeisenä tai yksin kulkee ihan kivasti, ei pelkää mitään ja sitä myöten ihan maastovarma.

Sukutaulu

isä

Fiktion Alvari
155cm, rt
KTK-III, EV-I, KV-II, SV-III

ii.

VIR MVA Ch Fiktion Attila
167cm, tprt
KRJ-I, YLA2, SLA-I, KTK-II, SV-II

iii.

Fiktion Husaari
168cm, rt
KRJ-II, KTK-III, SV-II

iie.

Metsäkartanon Veega
152cm, prt
KRJ-I, KTK-III

ie.

Fiktion Somia
165cm, vrt
KRJ-I, ERJ-I, SV-I

iei.

Kalevan Ujo-Lemminkäinen
146cm, rt
KRJ-III, YLA2, SLA-II, KTK-II

iee.

Fiktion Soma
164cm, vrt
KRJ-I, ERJ-I, SLA-II, SV-I

emä

Verjrunoi
154cm, rn
ERJ-I, KTK-II
VSR jälkeläisluokka C

ei.

Voiei ILO
158cm, prt
ERJ-I, KRJ-II, YLA2, SLA-I, KTK-II

eii.

VIR MVA Ch Fiktion Rajakreivi
158cm, tprt
ERJ-I, YLA2, SLA-I, KTK-II

eie.

Sylitanssi NP
156cm, prt

ee.

Verjnärri
158cm, vrn
ERJ-I, YLA2, SLA-I

eei.

Moon Verjnuarmu
155cm, rtkm
ERJ-II, YLA1

eee.

Joogin Wiirikehrääjä
159cm, rn
ERJ-I, YLA2, SLA-I, KTK-III

Jälkeläiset

Mennentullenpalatessa on tarjolla jalostukseen.

27.01.2023 sh-o Hakkaa Päälle (i. Hakkapeliitta), om. Veera R. VRL-10735

Kilpailut

KRJ, 43 sijoitusta, 3 cup-sijoitusta

05.02.2016 - Helppo B - 02/40
06.02.2016 - Helppo A - 05/30
10.02.2016 - Helppo B - 01/30
10.02.2016 - Helppo B - 04/30
10.02.2016 - Helppo A - 01/30
11.02.2016 - Helppo A - 04/30
13.02.2016 - Helppo A - 02/40
16.02.2016 - Helppo A - 03/40
17.02.2016 - Helppo A - 03/30
17.02.2016 - Helppo A - 04/40
18.02.2016 - Helppo A - 06/40
19.02.2016 - Helppo A - 02/40
19.02.2016 - Helppo A - 04/30
20.02.2016 - Helppo A - 01/30
20.02.2016 - Helppo A - 02/30
22.02.2016 - Helppo B - 03/40
22.02.2016 - Helppo B - 06/40
07.03.2016 - Helppo A - 01/40
08.03.2016 - Helppo A - 05/30
08.03.2016 - Helppo A - 01/30
09.03.2016 - Helppo A - 05/40
10.03.2016 - Helppo A - 05/40
10.03.2016 - Helppo A - 03/30
10.03.2016 - Helppo A - 05/30
11.03.2016 - Helppo A - 04/30
12.03.2016 - Helppo A - 02/30
13.03.2016 - Helppo A - 03/40
14.03.2016 - Helppo A - 02/40
15.03.2016 - Helppo A - 04/30
16.03.2016 - Helppo A - 02/30
17.03.2016 - Helppo A - 03/30
18.03.2016 - Helppo A - 02/40
18.03.2016 - Helppo A - 03/30
19.03.2016 - Helppo A - 04/30
20.03.2016 - Helppo A - 05/40
21.03.2016 - Helppo A - 07/50
23.03.2016 - Helppo A - 03/40
26.03.2016 - Helppo A - 03/40
27.03.2016 - Helppo A - 03/50
30.03.2016 - Helppo A - 05/40
31.08.2016 - Helppo B - 21/316, KRJ-cup
31.12.2016 - Helppo B - 16/287, KRJ-cup
30.06.2017 - Helppo C - 04/235, KRJ-cup

ERJ, 41 sijoitusta, 1 cup-sijoitus

04.02.2016 - 110 cm - 04/30
11.02.2016 - 110 cm - 02/50
15.02.2016 - 110 cm - 02/30
16.02.2016 - 100 cm - 04/30
18.02.2016 - 110 cm - 05/30
20.02.2016 - 110 cm - 04/30
22.02.2016 - 110 cm - 01/30
11.03.2016 - 110 cm - 01/30
17.03.2016 - 110 cm - 03/30
19.03.2016 - 110 cm - 03/30
19.03.2016 - 110 cm - 02/30
22.03.2016 - 110 cm - 04/50
23.03.2016 - 110 cm - 04/30
23.03.2016 - 100 cm - 06/40
24.03.2016 - 110 cm - 05/30
25.03.2016 - 110 cm - 02/30
26.03.2016 - 110 cm - 05/30
26.03.2016 - 100 cm - 06/40
27.03.2016 - 110 cm - 05/50
28.03.2016 - 110 cm - 01/30
29.03.2016 - 100 cm - 01/40
30.03.2016 - 100 cm - 06/40
30.03.2016 - 110 cm - 02/50
01.04.2016 - 110 cm - 03/28
02.04.2016 - 110 cm - 05/30
03.04.2016 - 110 cm - 01/28
03.04.2016 - 110 cm - 04/30
04.04.2016 - 110 cm - 03/30
06.04.2016 - 110 cm - 05/30
09.04.2016 - 110 cm - 04/30
09.04.2016 - 110 cm - 01/30
13.04.2016 - 110 cm - 04/30
13.04.2016 - 110 cm - 05/30
14.04.2016 - 110 cm - 01/30
16.04.2016 - 110 cm - 01/30
16.04.2016 - 110 cm - 03/30
19.04.2016 - 110 cm - 05/30
24.04.2016 - 110 cm - 04/30
26.04.2016 - 110 cm - 05/30
28.04.2016 - 110 cm - 04/30
30.03.2017 - 100 cm - 14/151, ERJ-cup

KERJ, 40 sijoitusta

24.01.2017 - CIC1 - 01/40
31.01.2017 - CIC1 - 02/40
01.02.2017 - CIC1 - 01/40
03.02.2017 - CIC1 - 02/30
04.02.2017 - CIC1 - 03/30
12.02.2017 - CIC1 - 05/30
13.02.2017 - CIC1 - 05/30
14.02.2017 - CIC1 - 02/37
15.02.2017 - CIC1 - 04/30
16.02.2017 - CIC1 - 05/30
18.02.2017 - CIC1 - 04/40
18.02.2017 - CIC1 - 01/30
19.02.2017 - CIC1 - 04/40
19.02.2017 - CIC1 - 01/30
20.02.2017 - CIC1 - 04/30
22.02.2017 - CIC1 - 03/30
23.02.2017 - CIC1 - 02/30
24.02.2017 - CIC1 - 05/40
28.02.2017 - CIC1 - 04/40
01.03.2017 - CIC1 - 05/30
01.03.2017 - CIC1 - 03/30
02.03.2017 - CIC1 - 05/40
04.03.2017 - CIC1 - 04/30
05.03.2017 - CIC1 - 05/30
06.03.2017 - CIC1 - 05/30
06.03.2017 - CIC1 - 04/30
07.03.2017 - CIC1 - 05/30
09.03.2017 - CIC1 - 05/30
09.03.2017 - CIC1 - 04/30
12.03.2017 - CIC1 - 01/30
13.03.2017 - CIC1 - 04/30
14.03.2017 - CIC1 - 02/30
15.03.2017 - CIC1 - 04/30
15.03.2017 - CIC1 - 01/30
16.03.2017 - CIC1 - 04/30
16.03.2017 - CIC1 - 05/30
18.03.2017 - CIC1 - 05/30
19.03.2017 - CIC1 - 04/30
20.03.2017 - CIC1 - 01/30
23.03.2017 - CIC1 - 04/30

VSR-cup, 2 sijoitusta

31.03.2016 - este - 110 cm - 05/53, VSR-cup
31.01.2017 - este - 110 cm - 01/82, VSR-cup

NJ, 2x MVA-sert, 2x irtoSERT

31.03.2016 - Seljasaaren Kartano - pt: Kati - irtoSERT
15.04.2016 - Susiraja - pt: Kati - irtoSERT
29.07.2016 - Savikko - pt: Jannica - BIS2, MVA-sert
31.07.2016 - Március - pt: Siiri K. - BIS1, MVA-sert

VSN, 6x SW, 1x RCH (250p)

06.03.2016 - Satulinna - t: dookie - RCH
(4½-5-4½-3-4-4-3½-4-3½-4=40p)
26.07.2016 - Március - t: dookie - SW2
(4,5-5-4,5-3-4-4-3,5-4-3,5-4=40p)
08.08.2016 - Március - t: dookie - SW3
(4,5-5-4,5-3-4-4-3,5-4-3,5-4=40p)
18.08.2016 - Vähäpelto - t: dookie - SW3
(4½-5-4½-3-4-4-3½-4-3½-4=40p)
22.08.2016 - Kuuralehto - t: dookie - SW4
(4½-5-4½-3-4-4-3½-4-3½-4=40p)
01.09.2016 - Huvitutti - t: dookie- SW3
(4½-5-4½-3-4-4-3½-4-3½-4=40p)
20.09.2016 - Iowa - t: dookie - SW3
(4½-5-4½-3-4-4-3½-4-3½-4=40p)

Valmennukset ja päiväkirja