Viisikko

Mörkövaaran Uniaika

Kyseessä on virtuaalihevonen

© kuippana.net/vapaasti

Nimi Mörkövaaran Uniaika "Uni"
Rotu suomenhevonen
Sukupuoli tamma
Väri punarautias
Säkäkorkeus 163cm
Syntymäpäivä 09.01.2015 (4v 9.2.15)
Ikä 11 vuotta (9.9.18)
Rekisterinumero VH15-018-0372
Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko
Kasvattaja Mörkövaara

Koulutus ko. HeA, re. 110cm / CIC1
Painotus yleispainotus
Saavutukset

Luonnekuvaus

Mörkövaaran Uniaika, tutummin Uni, on hieman hömelö, aavistuksen hidas oppimaan, mutta kuitenkin kultainen ja ihana suomenhevostamma, josta ei vain voi olla pitämättä. Karsinassa ollessaan se kuikuilee mielellään käytävälle ja kerjää rapsutuksia ohikulkevilta ihmisiltä, laumassa se tulee ihan kaikkien kanssa toimeen ja ratsuna toimii vallan mainiosti oikeastaan kenellä tahansa. Mitä helpoin ja mutkattomin tamma siis, mukavaa vaihtelua säpäkämpien kavereiden jälkeen.

Hoitaessa tosiaan hyvin simppeli otus, kaikki hoitotoimenpiteet onnistuvat moitteettomasti, tamma ei riehu tai ole levoton. Se pitää kovasti ihmisen huomiosta, joten harjaaminen on sille yksi päivän parhaista hetkistä. Yleensä se kevyesti pukkaa hoitajaa turvallaan, mikäli hän meinaa lähteä karsinasta ilman lyhyttäkään rapsutustuokiota. Ihan hyväntahtoisesti tietenkin. Varustaessa täysin ongelmaton, seisoo siivosti aloillaan ja antaa ihmisen tehdä hommansa. Ei pullistele, ei nostele päätään, ei pyöri, joten Unen varustamiseen ei aikaa tuhraannu juurikaan. Taluttaessa kulkee rauhallisesti hoitajan vierellä niin löysällä kuin kireälläkin narulla, tämä punaraudikko ei pikkujutuista välitä.

Ratsastaessa Uni ei ole se kaikkein reippain tapaus, vaikka ihan omin jaloin kulkeekin. Vaatii melko paljon kannustusta ratsastajalta ja tekee mielellään töitä. Koulupuolella todella kiva tapaus, kuuntelee avut hyvin ja kantaa itsensä kauniisti milteinpä oma-aloitteisesti, kunhan se on alkuverryttelyssä herätelty hyvin. Liikkeiltään Uni on kaiken kaikkiaan aika vaatimaton, vaikka helppo A -tasoinen onkin. Tamma ei juuri tee mitään yllättävää, joten se onkin luottoratsu kaikissa tilanteissa. Esteillä piristyy selvästi, vaikkei kaahari ole silloinkaan. Hyppää todella mielellään, eikä tekniikassakaan ole moittimista. Kapasiteettikin riittää yli metrin radoille, joten Uni on varsin laadukas estepuolen suomenhevonen, jonka kanssa hyppääminen on erittäin miellyttävää, sillä tamma pyrkii miellyttämään ratsastajaa parhaansa mukaan.

Maastossa punarautias on hyvin rohkea ja tasainen, sen kanssa ei yleensä koe mitään yllätyksiä, vaan kaikki sujuu aivan kuten on suunniteltu. Unella on rautaiset hermot, joten se ei turhia stressaa vieraillakaan poluilla. Liikkuu hieman reippaammin kuin kentällä tai maneesissa, mutta miksikään kiituriksi ei tammaa silti voi kutsua. Esteetkin suorittaa maastossa erinomaisesti: rohkeasti ja luotettavasti, ei kieltele tai kyttäile mitään. Vauhtiakin Unesta saa yllättävän paljon irti kun vain jaksaa pyytää, mutta ei se sitä yleensä itse ehdota. Kisoissa aivan samanlainen kuin kotonakin, rauhallinen ja hiukas hidas.

Sukutaulu

isä

Kadotettu Unisieppari
167cm, vprt
KRJ-I, ERJ-I, KERJ-I, YLA1, SLA-I

ii.

Kissun Hissu
164cm, rt
ERJ-I, KRJ-II

iii.

Hilperin Hessu
EVM, 166cm, rt

iie.

Kassun Kanerva
EVM, 158cm, tprt

ie.

Välkkeen Pirra
159cm, rt
KRJ-I

iei.

Vinhan Piiperi
EVM, 155cm, trt

iee.

Saarenmaan Ronja
EVM, 160cm, rt

emä

Ventoksen Kangerrus
154cm, vrt
KRJ-I, ERJ-II, KERJ-II, SLA-I

ei.

Hölyn Pöly
158cm, vprt
KRJ-II, ERJ-II, YLA2, SLA-I
VSR jälkeläisluokka AB

eii.

Hölinä-Poika
EVM, 169cm, prt

eie.

Höpön Löpö
EVM, 163cm, rt

ee.

Kangas-Tus
153cm, rt
KRJ-I, SLA-I

eei.

Aavikkovaeltaja
EVM, 157cm, prt

eee.

Ilmes-Tys
EVM, 147cm, vrn

Jälkeläiset

Mörkövaaran Uniaika on tarjolla jalostukseen 2-polvisille suomenhevosoreille.

s. 10.04.2016 sh-o Viisikon Yön Ritari (i. Viisikon Yöpakkanen), om. Em. VRL-02816 -> KV-I, EV-II, SV-II

Kilpailut

KRJ, 42 sijoitusta, 2 cup-sijoitusta

19.02.2015 - Helppo A - 01/30
20.02.2015 - Helppo A - 03/30
28.02.2015 - Helppo A - 04/30
01.03.2015 - Helppo B - 03/30
02.03.2015 - Helppo B - 04/30
02.03.2015 - Helppo A - 03/30
03.03.2015 - Helppo A - 05/30
05.03.2015 - Helppo B - 04/40
06.03.2015 - Helppo A - 02/30
06.03.2015 - Helppo A - 05/40
08.03.2015 - Helppo A - 06/40
08.03.2015 - Helppo A - 06/40
08.03.2015 - Helppo A - 01/40
09.03.2015 - Helppo A - 05/40
10.03.2015 - Helppo B - 04/40
10.03.2015 - Helppo B - 03/40
10.03.2015 - Helppo A - 05/40
10.03.2015 - Helppo A - 02/40
11.03.2015 - Helppo A - 02/40
11.03.2015 - Helppo A - 02/40
11.03.2015 - Helppo A - 02/40
11.03.2015 - Helppo A - 02/40
12.03.2015 - Helppo A - 04/40
12.03.2015 - Helppo A - 02/40
12.03.2015 - Helppo A - 02/40
12.03.2015 - Helppo A - 06/40
12.03.2015 - Helppo A - 06/40
13.03.2015 - Helppo B - 04/40
13.03.2015 - Helppo B - 04/40
14.03.2015 - Helppo A - 01/40
14.03.2015 - Helppo A - 04/40
15.03.2015 - Helppo B - 04/40
15.03.2015 - Helppo A - 05/40
15.03.2015 - Helppo A - 02/40
16.03.2015 - Helppo B - 03/50
17.03.2015 - Helppo A - 02/40
18.03.2015 - Helppo A - 03/40
19.03.2015 - Helppo A - 03/40
22.12.2015 - Helppo A - 05/40
04.01.2016 - Helppo A - 01/30
30.06.2016 - Helppo B - 31/322, KRJ-cup
31.08.2016 - Helppo C - 01/215, KRJ-cup

ERJ, 40 sijoitusta

04.03.2015 - 110 cm - 04/30
08.03.2015 - 110 cm - 04/30
12.03.2015 - 110 cm - 04/40
12.03.2015 - 110 cm - 05/30
13.03.2015 - 110 cm - 04/30
13.03.2015 - 110 cm - 03/30
13.03.2015 - 110 cm - 05/40
14.03.2015 - 110 cm - 06/60
15.03.2015 - 110 cm - 04/29
16.03.2015 - 110 cm - 01/40
17.03.2015 - 110 cm - 04/30
19.03.2015 - 110 cm - 03/30
19.03.2015 - 110 cm - 05/60
20.03.2015 - 110 cm - 03/40
26.03.2015 - 110 cm - 02/40
27.03.2015 - 110 cm - 03/30
31.03.2015 - 110 cm - 04/30
01.04.2015 - 110 cm - 06/40
01.04.2015 - 110 cm - 01/40
04.04.2015 - 110 cm - 05/40
04.04.2015 - 110 cm - 05/30
05.04.2015 - 110 cm - 06/40
07.04.2015 - 110 cm - 03/40
08.04.2015 - 110 cm - 03/40
09.04.2015 - 110 cm - 02/40
09.04.2015 - 110 cm - 04/50
11.04.2015 - 110 cm - 02/30
11.04.2015 - 110 cm - 02/40
11.04.2015 - 110 cm - 01/40
11.04.2015 - 110 cm - 01/50
12.04.2015 - 110 cm - 01/30
13.04.2015 - 110 cm - 02/30
13.04.2015 - 110 cm - 02/40
14.04.2015 - 110 cm - 05/40
14.04.2015 - 110 cm - 06/40
17.04.2015 - 110 cm - 05/40
22.04.2015 - 110 cm - 04/60
22.04.2015 - 110 cm - 01/60
23.04.2015 - 110 cm - 05/60
24.04.2015 - 110 cm - 07/60

KERJ, 42 sijoitusta, 4 cup-sijoitusta

09.03.2015 - CIC1 - 06/40
09.03.2015 - CIC1 - 02/40
12.03.2015 - CIC1 - 06/40
12.03.2015 - CIC1 - 04/30
13.03.2015 - CIC1 - 04/30
14.03.2015 - CIC1 - 01/30
15.03.2015 - CIC1 - 01/30
18.03.2015 - CIC1 - 04/40
20.03.2015 - CIC1 - 05/30
21.03.2015 - CIC1 - 01/30
22.03.2015 - CIC1 - 01/27
24.03.2015 - CIC1 - 05/30
25.03.2015 - CIC1 - 04/50
26.03.2015 - CIC1 - 02/30
07.04.2015 - CIC1 - 03/29
13.04.2015 - CIC1 - 01/29
17.04.2015 - CIC1 - 01/60
10.05.2015 - CIC1 - 02/16
19.05.2015 - CIC1 - 02/30
22.05.2015 - CIC1 - 05/30
24.05.2015 - CIC1 - 04/30
25.05.2015 - CIC1 - 05/30
28.05.2015 - CIC1 - 04/30
28.05.2015 - CIC1 - 04/30
28.05.2015 - CIC1 - 05/30
30.05.2015 - CIC1 - 04/30
30.05.2015 - CIC1 - 04/30
31.05.2015 - CIC1 - 07/105, KERJ-cup
31.05.2015 - CIC1 - 02/30
31.05.2015 - CIC1 - 02/30
01.06.2015 - CIC1 - 02/19
01.06.2015 - CIC1 - 01/40
04.06.2015 - CIC1 - 01/30
05.06.2015 - CIC1 - 01/30
06.06.2015 - CIC1 - 02/30
08.06.2015 - CIC1 - 05/40
09.06.2015 - CIC1 - 01/30
16.06.2015 - CIC1 - 04/30
17.06.2015 - CIC1 - 05/30
31.07.2016 - CIC1 - 04/52, KERJ-cup
28.02.2017 - CIC1 - 02/56, KERJ-cup
30.05.2017 - CIC1 - 06/37, KERJ-cup

VSR-cup, 1 sijoitus

31.07.2016 - kenttä - CIC1 - 02/67, VSR-cup

Valmennukset ja päiväkirja

Estevalmennus 15.02.2016 tasolla 110cm, valmentajana tvisha

Uni ja Ireth saapuivat valmennukseen hyvissä ajoin, joten he saivat rueta itsenäisesti lämmittelemään odottaessamme muita ratsukoita. Tamma oli minusta melko hupaisa, sillä se kyttäili jokaista maneesin nurkkaa ja oli aluksi melkeinpä pakokauhun vallassa uusien asioiden vuoksi. Uni siis touhotti ja teki täysin omiaan, Irethin yrittäessä selässä laittaa tätä edes jonkinlaiseen liikkeeseen. Vähitellen ratsastajan kova työ kuitenkin tuotti tulosta, jolloin Uni hieman rentoutui ja muovautui paremmin avuille.

Muutamien pienten lämmittelyhyppyjen jälkeen lähdimme käymään läpi päivän tehtävää. Tänään teimme niinkin yksinkertaista harjoitusta kuin esteiden ylittämistä suurella keskiympyrällä. Esteillä oli korkeutta 100-110cm ja niitä oli sijoiteltuna sekä tiheästi että vähän väljemmin, jolloin saimme erilaisia hyppyjä mukaan. Aluksi Uni ikään kuin mietiskeli esteiden järjestystä ja tehtävän pointtia, mutta hyvin se lähti toimimaan Irethin ohjeiden mukaisesti. Laukka oli heti oikein menevää ja tasaista, eikä ratsastajalla ollut missään vaiheessa ongelmaa sen ylläpitämisessä. Valmennuksen suurin haaste tuntui olevan hevosen pitäminen symmetrisellä ympyrällä, sillä Uni lähti herkästi kaartamaan pois ympyrältä. Ireth sai siis olla sen suhteen erityisen tarkkana ja pitää ulkopohkeesta hyvä paine hevoseen. Esteet ylittyivät ratsukolta puolestaan yleisesti oikein hyvin, esteille lähestymiset sujuivat vaivattomasti ja ponnistuspaikatkin olivat kohdillaan. Muutaman kerran Uni tosin tuumaili kesken kaiken omiaan, jolloin se juosta humputteli vastaan tulevien esteiden ohitse muina miehinä. Hevonen ei siis missään tilanteessa päästänyt ratsastajaansa helpolla, vaan se kokeili usein mennä sieltä mistä aita on matalin.

Tunnin työskentelyn jälkeen oli aika lähteä lopettelemaan ja siirtymään itsenäisesti loppuverkan pariin. Tällöin Uni paljasti hienoa liikettään useaankin otteeseen, joten oli pienimuotoinen harmi lopettaa valmennus kun hevonen alkoi oikeastaan vasta toimimaan. Että sellainen parivaljakko! Ireth sai koko valmennuksen ajan tehdä kovasti töitä, jotta Uni liikkui halutusti eteen ja hyppäsi esteet suosiolla. Tammaa taisi kiinnostaa oikeastaan kaikki muu kuin itse hyppääminen, joka tuli kyllä erittäin vahvasti esille.

Kouluvalmennus 20.06.2016 tasolla Helppo A, valmentajana Oonaroosa

Uni ja sen ratsastaja saivat luvan aloittaa valmennuksen tekemällä nelikaarista kiemurauraa. Toisella pitkällä sivulla tuli ratsastaa normaalisti käyntiä, pysäyttää keskelle ja jatkaa sitten käynnissä. Teimme melko pitkän käyntiverryttelyn, jotta suokkitamman oma moottori olisi vähän käynnistynyt, eikä ratsastajan tarvitsisi olla niin paljon pohkeen kanssa töissä. Kiemuraura sujui hyvin ja tamma taipui rehellisesti heti alusta alkaen. Pysähdyksestä liikkeelle lähtö tahtoi olla vähän tahmea, mutta pieni motivointi auttoi tähänkin ongelmaan. Jatkoimme työskentelyä ravissa, jossa teimme kummallekin pitkälle sivulle kolme volttia. Lyhyellä sivulla oli tarkoitus hiukan koota ravia, mutta tempo ei saanut yhtään hidastua. Tämä tehtävä sujui itse asiassa tosi kivasti, kunhan ratsastaja muisti pitää pohkeet koko ajan kiinni. Teimme samaa juttua toiseenkin suuntaan, ja Uni alkoi liikkua mukavasti myös takaa.

Treenasimme seuraavaksi pysähdyksestä suoraan raviin jatkamista, jotta saisimme tamman reagoinnin vielä paremmaksi. Pienen alkuhoipertelun jälkeen ratsukko teki liikkeelle lähdöt näppärästi ja ratsasti myös käynnistä raviin hyviä siirtymiä. Laukassa he hakivat aluksi hyvää, rentoa muotoa ympyröiden avulla. Kun se oli kunnossa, pyysin ratsastamaan ravissa keskihalkaisijalle, jonne kannoin puomin. Puomilta tuli nostaa laukka, tehdä jompaankumpaan suuntaan voltti keskellä halkaisijaa ja jatkaa sitten laukassa valitsemaansa suuntaan. Aluksi Uni tahtoi jäädä liian matalaksi kolistellen aina puomia, mutta löysi pian pientä lennokkuutta askeliinsa ja tehtävä sujui leikiten. Siispä lopettelimme lyhyen loppuverryttelyn jälkeen ja ratsukko jäi kävelemään kentälle minun poistuessa paikalta.