Viisikko

Fury Thrill

Kyseessä on virtuaalihevonen

© Bob Tarr

Nimi Fury Thrill "Fisu"
Rotu suomalainen puoliverinen
Sukupuoli tamma
Väri mustanruunikko
Säkäkorkeus 169cm
Syntymäpäivä 15.03.2015 (4v 15.7.15)
Ikä 12 vuotta (15.10.18)
Rekisterinumero VH15-031-0449
Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko
Kasvattaja Veera R., Thrillium

Koulutus ko. GP
Painotus kouluratsastus
Saavutukset

Luonnekuvaus

Fisu on kaunis ja erittäin upealiikkeinen kouluratsu, joka hurmaa niin hyvällä käytöksellään kuin mahtavalla osaamisellaan. Käsiteltäessä tamma on mitä helpoin ja yhteistyökykyisin kaveri, joten se onkin lunastanut paikkansa yhtenä työntekijöiden suosikkina. Tylsäksi tammaa ei kuitenkaan voi kuvailla, sillä se on eloisa ja iloinen, aina hyvällä tuulella ja valmis töihin. Muiden hevosten seurassa ruunikko on hieman varautunut, joten se saakin tarhailla hiukan pienemmässä porukassa kuin useimmat.

Hoitotoimet sujuvat neidin kanssa leikiten. Se pitää rauhallisista harjaus- ja rapsutteluhetkistä kovasti, mutta ei häiriinny ripeämmästäkään tahdista. Nuorempana oli hitusen herkkä mahastaan, eikä oikein antanut harjata sitä, mutta sellaista ei tänä päivänä enää esiinny. Kaikki muu on aina onnistunut täysin ongelmitta, oli kyseessä sitten pesu, kengitys tai vaikka häntäjouhien selvitys. Taluttaessa Fisu kulkee samaa tahtia ihmisen kanssa, katselee ympärilleen ja joskus hiukan puskee päällään pyytäen huomiota. Pelästyessään ottaa jokusen raviaskeleen ja jää sitten häntä tötteröllä katselemaan ja puhisemaan.

Ratsuna Fisu on upea. Sillä on kauniit, matkaavoittavat liikkeet, joissa on myös yllättävän mukava istua. Tamma lähtee myötäämään niskastaan heti kun ratsastaja istuu alas ja pitää pohkeen lähellä. Toisinaan tammaa moititaan edestä liian kevyeksi, "tyhjäksi", mutta kyllä sen tuntumallekin saa rauhallisella, tasaisella istunnalla ja pehmeällä kädellä. Kiltteydestään ja kuuliaisuudestaan huolimatta ei anna asioita ilmaiseksi, vaan vaatii, että myös ratsastaja on tosissaan. Fisu bravuureihin kouluradalla kuuluvat erilaiset sivuttaisliikeet: pohkeenväistö, avo- ja sulkutaivutukset. Myös laukanvaihdot ovat hyvin laadukkaat ja tahdikkaat, tamma oppi ne helposti ja nopeasti, ja esitteleekin niitä oikein mielellään.

Pieniä esteitä tammalla hypätään joskus, mutta Fisu vähän jännittää hyppäämistä. Puomeja menee kyllä reippaasti ja mielellään. Niitä käytetäänkin paljon mustanruunikon treeneissä apuna. Maastossakaan Fisu ei kauhean hyvin viihdy. Kyllä se kulkee sinne minne pitääkin, mutta on hieman epävarma etenkin vieraammilla reiteillä. Parhaiten kulkee rauhallisen kaverin kanssa. Kilpailuissa Fisu on uteliaan kiinnostunut, mutta ottaa paljon tukea hoitajasta ja ratsastajasta. Pitkät verryttelyt ovat Fisun kanssa suositeltavia, sillä tällöin se ehtii tottua paikkaan ja rentoutua ennen omaa suoritustaan. Radalla yleensä vähän epävarma ja vaatii paljon tukea, mutta luottaessaan ratsastajaan toimii kyllä yhtä hyvin kuin kotona.

Sukutaulu

isä

Viserion PB
fwb, 169cm, m
KRJ-I, KTK-III

ii.

VIR MVA Ch Leviathan
holst, 168cm, m
KRJ-I, KTK-I

iii.

Solar Spectacle
EVM, holst, 170cm, m

iie.

Vanira May
EVM, holst, 167cm, rn

ie.

Vamps&Wolves
trak, 165cm, rtkm
KRJ-I

iei.

Earth/Revolt
EVM, trak, 166cm, prt

iee.

Crack The Riddle
EVM, trak, 163cm, rnkm

emä

Passion Flow
fwb, 168cm, mrn

ei.

Blue Nash
fwb, 164cm, rn
KRJ-II, YLA3, KRL-III

eii.

Focus Ottom
EVM, fwb, 170cm, rn

eie.

Purple Loving
EVM, fwb, 165cm, rt

ee.

Doble Cola
fwb, 170cm, m
KRJ-II

eei.

Recko
EVM, fwb, 174cm, m

eee.

Dream Cola
EVM, fwb, 168cm, rt

Jälkeläiset

Fury Thrill on tarjolla jalostukseen.

s. 10.10.2018 fwb-o Viisikon Empyrean (i. Eufeomohr), om. Kupperiskujan talli
s. 06.10.2022 fwb-o Viisikon Rage (i. Viisikon Blake), om. Veera R. VRL-10735

Kilpailut

KRJ, 41 sijoitusta, 1 cup-sijoitus

13.03.2016 - Grand Prix - 05/30
14.03.2016 - Grand Prix - 04/60
14.03.2016 - Grand Prix - 03/60
15.03.2016 - Grand Prix - 01/30
16.03.2016 - Grand Prix - 01/30
18.03.2016 - Grand Prix - 04/30
19.03.2016 - Grand Prix - 01/30
19.03.2016 - Grand Prix - 04/30
20.03.2016 - Grand Prix - 02/60
21.03.2016 - Grand Prix - 03/30
23.03.2016 - Grand Prix - 04/30
23.03.2016 - Grand Prix - 04/30
23.03.2016 - Grand Prix - 02/30
23.03.2016 - Grand Prix - 05/30
24.03.2016 - Grand Prix - 05/30
27.03.2016 - Grand Prix - 01/60
29.03.2016 - Grand Prix - 04/30
29.03.2016 - Grand Prix - 01/30
29.03.2016 - Grand Prix - 04/30
30.03.2016 - Grand Prix - 01/30
01.04.2016 - Grand Prix - 06/40
02.04.2016 - Grand Prix - 04/40
02.04.2016 - Grand Prix - 03/40
03.04.2016 - Grand Prix - 03/40
03.04.2016 - Grand Prix - 04/40
07.04.2016 - Grand Prix - 03/40
08.04.2016 - Grand Prix - 03/40
08.04.2016 - Grand Prix - 03/40
08.04.2016 - Grand Prix - 01/40
10.04.2016 - Grand Prix - 06/40
10.04.2016 - Grand Prix - 06/40
11.04.2016 - Grand Prix - 03/40
13.04.2016 - Grand Prix - 03/40
13.04.2016 - Grand Prix - 05/40
14.04.2016 - Grand Prix - 06/40
16.04.2016 - Grand Prix - 05/40
25.04.2016 - Grand Prix - 01/40
25.04.2016 - Grand Prix - 03/40
25.04.2016 - Grand Prix - 01/40
28.04.2016 - Grand Prix - 02/40
30.04.2017 - Grand Prix - 01/105, KRJ-cup

VSN

Valmennukset ja päiväkirja