Uskomattoman komea Humu nukkui pois omassa tarhassaan 2.10.2021 aivan huikeassa 27 vuoden iässä. Jäämme kovasti kaipaamaan näyttävää oria!
|
Nimi Hullunmylly "Humu" Rotu suomenhevonen Sukupuoli ori Väri ruunikko Säkäkorkeus 160cm Syntymäpäivä 26.06.2013 (3v 26.6.14) Ikä 27 vuotta (2.10.21) |
Rekisterinumero VH15-018-2427 Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko Kasvattaja Sanna Kuusisto, Suomi (EVM) Maahantuoja Mirks Koulutus va. vaativa, ko. HeA Painotus valjakkopainotus Saavutukset VVJ-I, KTK-II |
KTK-II -palkittu toukokuun tilaisuudessa 20.05.2017.
18 + 19 + 17 + 18 = 72p. KTK-II
VVJ-I -palkinto syyskuun tilaisuudessa 30.09.2021 pistein 106,5p. Pistejakauma:
Rakenne 6 (10), kilpailut 41 (40+), suku 20 (20+5), jälkeläiset 25 (20+5), lisäpisteet 14,5 (15).
Humu on suuri, näyttävä ja energinen ori, joka ei yleensä päästä ketään helpolla, vaan laittaa kapuloita rattaisiin minkä vain ehtii. Ori ei ole pahantahtoinen tai ilkeä, mutta erittäin fiksu ja älykäs, minkä vuoksi se tylsistyy todella herkästi, jos koko ajan ei tapahdu jotain mielenkiintoista. Kärryjenkin edessä orilla täytyy koko ajan olla jotain tekemistä, muuten tylsistyy ja lähtee mieluusti kaahaamaan kuin heikkopäinen.
Hoitaessa saattaa aluksi näyttää jopa hapanta naamaa, mutta paha se ei koskaan ole. Humu ei ole koskaan näykkäissyt ketään tai yrittänytkään potkaista, mutta yleensä se tulee ovelle vastaan korvat luimussa. Rentoutuu kuitenkin heti, kun hoitaja astuu karsinaan ja laittaa oven kiinni. Muiden hevosten suhteen ori on todella tarkka omasta tilastaan, minkä vuoksi sitä ahdistaa, jos ovi on auki. Ruunikon karsinapaikka onkin sijoitettu tallin rauhallisimpaan nurkkaan ohikulkuliikenteen minimoimiseksi. Harjauksesta nauttii yleensä täysin siemauksin, venyttää kaulaansa ja antaa alahuulensa rentoutua. Kavioita ei harmi kyllä kannattele itse, vaan nojaa koko painollaan hoitajaan. Taluttaessa energinen, joskus turhankin vauhdikas. Saattaa hypähdellä ja nähdä mörköjä, joten taluttajan on syytä olla koko ajan hereillä. Tarhasta ja laitumelta antaa kiinni kauraämpärin avulla, muuten ei ole toivoakaan.
Valjakkoajossa Humu on hieno. Se kuuntelee kuskin apuja tarkkaavaisesti, mutta jos sille jää liikaa aikaa ajatella itse, se kyllä keksii tekemistä. Tällöin onkin täysi työ saada ori takaisin ruotuun ja tekemään töitä ihmisen kanssa, ei itsekseen. Tässä onnistuessaan kuski saa olla ylpeä itsestään! Parhaimmillaan ori on kevyt, lennokasliikkeinen ja näyttävä, kuuntelee pienimmätkin merkit ja jaksaa puurtaa samalla tarmolla vaikeatkin tehtävät. Harmillisesti paljon useammin nähdään kaahaamista, kartioiden kaatamista ja kestävyysosuudella suoranaista käsistä lähtemistä. Pahaahan Humu ei silloinkaan tarkoita, mutta kuski ei voi vaunuissa herpaantua edes sekunnin sadasosaksi. Kouluosiossa ori on yleensä kaikkein helpoin saada kuuliaiseksi, silloin se malttaa paremmin kuunnella, kun uusia tehtäviä tulee koko ajan. Ruunikko onkin taitava ja sen kokoamiskyky on suomenhevoseksi hyvä. Tarkkuusosio on yleensä tämän hätähousun heikoin lenkki: maltti ei millään meinaa riittää niin pikkutarkkaan työskentelyyn. Kestävyys on Humun suosikki, mikä ei varmasti yllätä ketään. Kuskille se osio tosin tuottaa usein harmaita hiuksia, sillä Humuhan ei millään haluaisi kuunnella pidätteitä, vaan paahtaisi menemään kuin heikkopäinen. Onneksi hiukan vartuttuaan orille kasvoi myös aivot, eikä touhu enää ole ainakaan vaarallista, hiukan reipasta vain.
Humu on myös ratsukoulutettu ennen Viisikkoon tuloaan, jopa tasolle Helppo A, mutta meillä orilla ei ole ratsastettu kuin jokunen kerta. Ihan osaavahan se on, mutta hätäinen ja malttamaton kuten valjakossakin. Ensisijaisesti se kuitenkin ostettiin valjakkohevoseksi, joten ratsutaitoja ei ole nähty tarpeelliseksi pahemmin ylläpitää. Maastoreissuilla ori on usein mukana, onhan se rohkea ja varmajalkainen, mutta kentällä sen kanssa ei ole aikoihin työskennelty.
isäMyräkkäEVM, 161cm, vprtkm |
ii.MielentilaEVM, 164cm, rtkm |
iii.MielenvikainenEVM, 167cm, prtkm |
iie.Tilaisuus TekeeEVM, 155cm, rn |
||
ie.LuonnonlapsiEVM, 157cm, rt |
iei.HarmaahapsiEVM, 160cm, rtkm |
|
iee.LuonnollinenEVM, 154cm, prt |
||
emäViimeinen HidasEVM, 159cm, rn |
ei.VirokkiEVM, 162cm, trn |
eii.Vaaksan VerranEVM, 160cm, mrn |
eie.Lennokin TyttöEVM, 156cm, rt |
||
ee.HiljakseenEVM, 158cm, rt |
eei.Ollakseen OlevinaanEVM, 160cm, vrt |
|
eee.Hiljaa Hyvä TuleeEVM, 155cm, prn |
I. Myräkkä oli aivan kuin ilmetty nimensä. Se oli pahansisuinen ja loputtoman energinen suomenhevosori, jonka kanssa sen omistaja oli välillä helisemässä. Korkeutta tällä rotevalla orilla oli 161 senttimetriä, väriltään se oli vaaleanpunarautiaankimo. Varsana sen väri oli lähinnä vaaleanpunainen, mutta jo 11-vuotiaana se oli täysin valkoinen. Myräkän koulutus ei ollut mikään helppo juttu, mutta kyllä siitä lopulta valjakkohevonen saatiin tehtyä. Parhaimpina vuosinaan ori kilpailikin vaativissa luokissa haalien sijoituksiakin jokusen. Vähemmän yllättävästi huonoja startteja tuli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin onnistumisia, sillä ori ei yleensä keskittynyt lainkaan kuskiinsa. Se ärhenteli muille oreille, vipelsi minkä jaloistaan lähti ja protestoi pidätteitä pukittelemalla. Samanlainen se oli kotioloissakin, eikä olekaan ihme, että Myräkkä ruunattiin 13-vuotiaana. Tämän jälkeen sen luonne hieman tasoittuikin, mutta valitettavasti kilpailuissa sitä ei enää nähty tarhassa sattuneen onnettomuuden vuoksi. Viimeisinä vuosinaan Myräkkä toimi oloneuvoksena, jonka kanssa käytiin talutuslenkkejä ja sille opetettiin myös temppuja, mutta ajaa tai ratsastaa sillä ei voinut selän nikamasiirtymän vuoksi. Täytettyään 16 vuotta Myräkkä päätettiin lopettaa kipujen yltyessä.
Jalostuksellisesti kimo ei ollut kovin merkityksellinen. Se sai kuusi varsaa, joista kolme tammaa ja loput oreja, joista kaksi ruunattiin jo nuorena. Hullunmylly on Myräkän ainoa kilpakentillä mainetta niittänyt jälkeläinen ja muutenkin jälkikasvusta laadukkain etenkin rakenteen puolesta. Luonnepuolella kaikilla Myräkän varsoilla on toivomisen varaa, mutta aivan yhtä hankalia ne eivät ole kuin isänsä.
II. Mielentila ihastutti asuinpaikkakuntansa ihmisiä vetämällä kesäisin näyttäviä vaunuja kaupungin keskustassa. Pientä maksua vastaan orin kyytiinkin pääsi katselemaan nähtävyyksiä. Rautiaankimo oli lempeä ja tasainen luonteeltaan ja 164-senttisenä varsin vaikuttava näky vaunujen edessä. Liikkeiltään se oli kuitenkin varsin vaatimaton. Nuorempana orilla oli kilpailtu valjakkoajossa noviisi-luokissa ja koulupuolella Helpossa B:ssä. Mainittavaa menestystä se ei niittänyt. Mielentilan tärkein tehtävä olikin olla omistajansa lellikki ja silmäterä, jota kyseinen mies palvoi. Mielentila oli tullut hänen omistukseensa jo nelikuisena ja eli samalla omistajalla koko ikänsä. Ori löytyi 26-vuotiaana kuolleena karsinastaan. Kuolinsyy jäi epäselväksi ja ori haudattiin omistajansa puutarhaan omenapuiden alle - samaan paikkaan, missä Mielentila aina kesäisin käyskenteli.
Jälkeläisiä orille siunaantui toistakymmentä. Siihen aikaan kimo väri suomenhevosella oli harvinainen, ja tämä olikin yksi syy näin vaatimattoman orin suurempaan käyttöön. Ikävä kyllä ori ei juurikaan periyttänyt fiksua luonnettaan eteenpäin, isoa kokoa kylläkin.
IE. Luonnonlapsi oli tuikitavallinen suomenhevostamma. Korkeudeltaan 157 senttimetriä ja väriltään rautias, päässä läsi ja jaloissa sukat. Rakenteeltaan se oli hieman tukeva, mutta pääpiirteittäin sopusuhtainen. Luonteeltaan tamma oli hiukan tiukkapipoinen ja takakireä, muutosvastarintainen ja tolkuttoman itsepäinen. Jos tamma sai jotain päähänsä, se myös toteutti sen. Ratsuna se toimi noin Helppo B -tasoisesti, esteitä hyppäsi 80 cm ja kärryjen edessä osasi kulkea käyntiä ja ravia sekä pysähtyä. Tamma eleli pienellä yksityistallilla vuosikausia, toimien omistajansa maastomopona, tämän lasten opetusratsuna ja pihatossa varsojen opettajana. Luonnonlapsi sai elää pitkän, rauhallisen elämän, kunnes se 25-vuotiaana lopetettiin huonokuntoisten hampaiden vuoksi. Tamman kuoleman myötä sen omistaja lopetti hevosharrastuksena, sillä rautias oli ollut hänen elämänsä hevonen.
Varsoja Luonnonlapsi sai neljä, kolme tammaa ja yhden sisukkaan orin, Myräkän. Tamma periytti suhteellisen raskasta rakennetta ja itsepäistä luonnetta, mutta toisaalta myös hyvää jalkaterveyttä. Raudikko oli erinomainen emä, joka huolehti varsoistaan aina hyvin kärsivällisesti.
E. Viimeinen Hidas oli aivan satumaisen kaunis suomenhevostamma. Se kasvoi 159-senttiseksi ja oli väriltään ruunikko. Jo varsanäyttelyissä se sai hyviä pisterivejä, eivätkä ne suinkaan huonontuneet tamman kasvaessa aikuiseksi. Se palkittiin useamman kerran I-palkinnolla ja 8-vuotiaana tamma myös kantakirjattiin toisella palkinnolla. Viimeisen Hitaan ratsukoulutus sujui moitteettomasti ja siitä tulikin erittäin näyttävä kouluhevonen, joka kantakirjauspäivänä oli Helppo A -tasoinen. Ruunikon kehitys ei kuitenkaan loppunut tähän, sillä lisätreenin ja -koulutuksen myötä tamma kipusi pari vuotta myöhemmin Vaativa B -tasolle. Se kilpaili kansallisella tasolla niin avoimissa kuin suomenhevosluokissakin, sai sijoituksia kummissakin ja osallistui kaksi kertaa suomenhevosten mestaruuksiinkin, jääden kuitenkin molemmilla kerroilla ilman sijoituksia. Luonnepuoli tammalla oli täyttä kultaa: se oli kuuliainen, herkkä ja sinnikäs, aina valmiina antamaan kaikkensa. Viimeinen Hidas vaati paljon liikuntaa, mutta sopivalla aktiviteettimäärällä se oli täysin ongelmaton käsitellä ja ratsastaa. Ruunikko siirtyi kilpailuista eläkkeelle 17-vuotiaana ja siirtyi täysin siitostammaksi. Ruunikko lopetettiin 22-vuotiaana kaviokuumeen kroonistuttua.
Siitostammana Viimeinen Hidas oli varsin hyvä. Se tiinehtyi helposti ja oli hyvä emä varsoilleen. Se periytti kohtuullisen suurta kokoa, kaunista väriä, isoa liikettä ja sinnikkyyttä. Tamman kuudesta varsasta neljä on kilpaillut kouluratsastuksessa ja kaksi valjakkoajossa, kaikki menestyneet omalla tasollaan hienosti, osa aina kansallisella tasolla asti. Harmillisesti tamman kärsivällisyys ei periytynyt aivan yhtä hyvällä prosentilla.
EI. Virokki tuli aivan tavallisesta ravisuvusta, mutta jo varsana se näytti aivan erilaiselta kuin vanhempansa. Kyllä siitä juoksijaa yritettiin, mutta ori ei halunnut juosta sitten millään. Se jäi jo treenissä muista jälkeen, eikä asia muuttunut koelähdössäkään miksikään: se pysyi sinnikkäästi viimeisenä. Kasvattaja turhautui orin huonoon suorittamiseen ja laittoi sen 4-vuotiaana myyntiin aivan pilkkahintaan. Kaikeksi onneksi orin osti kokenut hevosihminen, joka lähti kouluttamaan tummanruunikosta itselleen ratsua. Jo niin nuorena Virokki oli raamikas ja suurikokoinen, kasvoihan siitä peräti 162-senttinen. Saatuaan lisää lihaksia se näytti todella upealta! Ratsukoulutus sujui suhteellisen hyvin ja ruunikosta tulikin Helppo A -tasoinen kouluratsu, joka menestyi aluetasolla erinomaisesti. Sen omistajalla ei ollut kuitenkaan halua edetä pidemmälle, vaikka orin kapasiteetti ei kesken loppunutkaan. 11-vuotiaana Virokki kantakirjattiin ratsusuunnalle III-palkinnolla, saaden erityismaininnan erinomaisesta ratsastettavuudesta. Ori olikin todella hyväluonteinen, herkkä ja kuuliainen. Valitettavasti se jouduttiin lopettamaan jo 15-vuotiaana ähkyn vuoksi.
Ratsujalostuksessa Virokki oli yllättävän suosittu, kenties erilaisen sukunsa ja hyvän luonteensa ansiosta. Tietenkään ei pidä myöskään unohtaa sen upeaa ulkomuotoa ja kohtuullista kisamenestystä. Ori periytti selväpäistä luonnetta, suurehkoa kokoa ja monille varsoilleen myös tummaa väriä.
EE. Hiljakseen ei muistuttanut nimeään sitten yhtään. Se oli hätäinen, kiireinen ja varsin säpsy tamma, jonka omistaja oli jatkuvasti helisemässä tamman tempauksien vuoksi. Raudikolla tammalla oli korkeutta 158 senttimetriä ja se oli melko vankkarakenteinen, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti raskas. Ratsuna se oli Helppo B -tasoinen, hyppäsi metriä ja kärryjenkin edessä osasi noviisin asiat, joskaan ei kovin tyylipuhtaasti. Esteet olivat tamman intohimo: se hyppäsi mitä vain, ei pelännyt mitään ja rakasti vauhtia. Yleensä oli vain vaikeaa löytää tamman selkään riittävän rohkea ratsastaja... Vanhemmiten Hiljakseen hieman rauhoittui, mutta reipas ja kuumuva se oli loppuun saakka. Estekisoissa tammaa nähtiin seura- ja aluetasolla, sijoituksiakin ropisi varsin mukavasti, vaikka ongelmiakin radoilla aina toisinaan oli. Käsitellessäkin tamman hätäisyys näkyi koko ajan: sillä oli aina kiire, se ei malttanut seistä koskaan paikallaan ja taluttaessa yritti koko ajan ryntäillä. Pahaa se ei tahtonut, mutta malttia ei löytynyt yhtään. Ikävä kyllä tämä koitui lopulta myös raudikon kohtaloksi - se lähti maastossa käsistä innostuttuaan laukkapätkällä ja ratsastajan pudottua ajautui ajoradalle törmäten tukkirekkaan 21-vuotiaana.
Jälkeläisiä Hiljakseen sai kolme, kaikki kauniita tammoja, jotka eivät - onneksi - perineet emänsä hätäistä luonnetta. Sen sijaan ne perivät sinnikkyyttä, rohkeutta ja hyvän, tasapainoisen rakenteen. Varsin suurienergisiä kaikki sen varsat ovat, mutta kuitenkin selvästi helpompia kuin emänsä.
Hullunmylly on tarjolla jalostukseen evm-sukuisille suomenhevostammoille.
s. 07.05.2015 sh-o VSN W Ch Viisikon Härdelli (e. Seile), om. Em. VRL-02816 -> VVJ-II, KRJ-III, ERJ-III, KERJ-III, KTK-III, VSR jälk. C
s. 03.07.2016 sh-o Viisikon Metkuliisa (e. Kekkuliisa), om. Fiktio -> VVJ-I, KTK-III, SV-II
VVJ, 41 sijoitusta, 2 cup-sijoitusta23.05.2015 - Vaativa yhdistetty - 05/30 |
VSR-cup, 2 sijoitusta31.08.2016 - valjakko - Vaativa parivaljakko - 01/03, VSR-cup |
VSN, 1x RCH (10p)21.02.2017 - Vähäpelto - t: dookie - RCH |
NJ
|
31.08.2016 (päiväkirja), kirjoittanut omistaja (489 sanaa)
"Vitsi miten jännittävää!" puuskahdin tallilla häärääville työntekijöille. Olimme valmistautumassa lähtöön kohti VSR-cupin valjakkoajokilpailuja, joten tohina oli kova. Eniten toiveita olin asettanut parivaljakolle Humu ja Hamu, jotka ovat jo tavallisissa kilpailuissa esiintyneet edukseen. Tietysti kaikkea voi sattua, ei tätä parivaljakkoa voi ikävä kyllä kuvata erityisen tulosvarmaksi. Laadukkaita valjakkohevosia silti, kumpikin.
Edellisenä iltana olin puunannut molemmat orit oikein kiiltäviksi ja kaikeksi onneksi ne olivat myös aamulla edelleen suhteellisen siistejä. Pikaisen harjauksen jälkeen oli aika pakata tavarat rekkaan ja lopuksi viedä sinne hevosetkin. Päätin itse viedä Hamun, sillä se on viime aikoina keksinyt kaikenlaisia jekkuja lastauksessa. Tällä kertaa selvisimme koppiin kuitenkin täysin ongelmitta. Humu sen sijaan steppaili lastaussillan edessä hermostuneena ja nosteli jalkojaan korkealle. Näytti siltä kuin se ei olisi koskaan ennen nähnytkään hevosrekkaa. Pienen maanittelun jälkeen ori onneksi käveli omalle paikalleen. Vielä viimeisen tarkistuksen jälkeen oli aika suunnata kisapaikalle.
Matka sujui hyvässä porukassa ripeästi, eikä hevosillakaan näyttänyt olevan mitään hätää. Kisapaikalla kävin ilmoittautumassa ja aloin sitten purkaa Humua pois rekasta. Orilla tuntui olevan virtaa vaikka muille jakaa, joten pyysin hevostenhoitajaa taluttelemaan oria hieman. Sillä aikaa otin Hamunkin pois rekasta ja aloin jo varustaa sitä. Tälläkin orilla tuntui olevan energiaa, mutta se oli kuitenkin hyvin hallittavissa. Saatuani Hamulle valjaat niskaan olikin aikaa tehdä samat toimenpiteet myös Humulle. Yllättävää kyllä, se tuntui rauhoittuneen pienen kävelyn aikana. Pian olikin sitten aika kiinnittää valjakkovaunut vielä orien perään. Onneksi olin ottanut mukaani useamman hoitajan, sillä orit olivat varsin kärsimättömiä. Viimein olimme kuitenkin valmiita suuntaamaan kohti verryttelyaluetta.
Verryttelyalueella näkyi toinen toistaan hienompia valjakkoja. Oli upea nähdä niin laadukkaita suomenhevosia tekemässä parastaan, enkä voinut olla ihailematta muiden kasvatustyötä. Lopulta minun oli kuitenkin pakko siirtää keskittymiseni omaan parivaljakkooni ja aloittaa verryttely. Orit olivat hyvällä tuulella, joskin varsin vauhdikkaita, joten pidätteitä sain tehdä runsaasti. Etenkin Humu olisi halunnut mennä selvästi kovempaa ja sen kanssa jouduin kunnolla keskustelemaan vauhdista. Lopulta ruunikkokin kuitenkin tyytyi kohtaloonsa ja asettui kulkemaan kuten halusin.
Suorituksemme alkaessa olin hyvillä mielin: olin verrytellyt hevoseni hyvin, ne olivat kuuliaisia ja näyttäviä, juuri sopivan virittyneitä tilanteeseen nähden. Kouluosuus sujuikin paremmin kuin olisin osannut toivoa, sillä se ei aina näiden kahden hätähousun kanssa ole ihan niin sanottua, että ohjelma tehdään juuri niin kuin pitäisi. Etenkin Hamun lisätyt askellajit olivat todella laadukkaita, enkä voinut kuin kehua sitä. Tarkkuusosiolla kuljimme kieli keskellä suuta, mutta se palkittiin: yksikään pallo ei pudonnut tai kartio kaatunut! Näin hyvin tarkkuus ei olekaan mennyt luultavasti ikinä, yleensä aina pari palloa putoaa.
Kestävyysosuudelle lähdimme vauhdikkaasti, mutta muutaman metrin jälkeen sain vauhdin taas paremmin hallintaan. Porteista kulkeminen sujui hyvin, vaikka kerran lähestyimmekin todella haastavasta kulmasta ja hieman liian kovalla vauhdilla. Selvisimme kuitenkin säikähdyksellä. Muita ongelmia ei juuri ollutkaan, tosin turhan kovaa vauhtia taisimme pitää. Onneksi molemmat orit palautuivat hyvin suorituksen jälkeen, eikä meitä jouduttu hylkäämään.
Jonkin aikaa jouduimme jännittämään luokan tuloksia, mutta sitten kuulutuksista raikasi, että olimme voittaneet! Ravasin parivaljakkoni kanssa palkintojenjakoon, enkä olisi voinut olla oreistani ylpeämpi. Molempien kanssa on niin pitkä tie taivallettu kohti tätä hetkeä, etten osannut kuin itkeä ilosta ja kehua molempia hevosiani. Olen niin ylpeä!