|
Nimi Hwczlight "Lisa" Rotu welsh sektio A (mountain) Sukupuoli tamma Väri mustankimo Säkäkorkeus 114cm Syntymäpäivä 15.06.2010 (4v 15.6.14) Ikä 19 vuotta (15.11.23) Kasvattaja Hermine Goff, Saksa (EVM) |
Rekisterinumero VH15-024-0198 SPC-numero SPC-MR2-1632 Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko Maahantuoja Naxu Ex-omistaja Minja.E Koulutus ko. HeA, re. 60cm, va. noviisi Painotus koulupainotus Saavutukset VWY-II, VVJ-III, KTK-II |
Helmikuussa 2017 Hwczlight aloitti kilpailemisen Show Pony Circuitin alaisissa kilpailuissa. Tamman kilpailuhistorian pääset näkemään tästä (tai SPC-numerosta).
KTK-II -palkittu helmikuun tilaisuudessa 24.02.2017.
18 + 19 + 15 + 18 = 70p. KTK-II
Elite Allround Show Pony 03.04.2017
Elite Performance Pony (Driving) 22.04.2017
Elite In-Hand Pony 16.05.2017
Elite Performance Pony (Riding) 03.06.2017
VWY-II -palkittu elokuun tilaisuudessa 28.08.2021 pistein 42p. Pistejakauma:
Rakenne 5 (10), luonne 6 (10), suku 5 (10), kilpailut 21 (25), lisäpisteet 5 (5).
VVJ-III -paqlkittu joulukuun tilaisuudessa 31.12.2023 pistein 80p. Pistejakauma:
Rakenne 7 (10), kilpailut 40 (40+), suku 18 (20), jälkeläiset 0 (20+5), lisäpisteet 15 (15).
Hwczlight on hankalasta nimestään huolimatta upea poni, jonka luonteesta huomaa välittömästi kasvattajan työn tulokset. Poni on tasapainoinen, kiltti ja hyvätapainen sekä osaava tapaus, eli lähes täydellinen paketti, joka on myös siunattu satuponimaisella ulkomuodolla.
Lisa viihtyy muiden hevosten seurassa, joten mahdollisuuksien mukaan tamma tarhataan lajitoverin kanssa. Poni ei haasta riitaa kenenkään kanssa ja tulee lähes jokaisen nelijalkaisen kanssa toimeen. Vaikka Lisa alistuu korkea-arvoisempien edessä, tietää se kuitenkin oman arvonsa oikein hyvin. Tamma osaa tarvittaessa antaa kyytiä alempiarvoisille, jos näkee siihen syyn. Turhaan Lisa ei kuitenkaan ketään ala tossuttamaan tai kovistelemaan. Taluttaessa tamman kanssa oikein hämmästyy uudelleen ja uudelleen. Neiti kävelee aina rauhallisesti ja antaa taluttajan päättää vauhdista, yrittämättä itse vaikuttaa siihen. Myös ovilla ja porteilla Lisa odottaa, että kaksijalkainen on mennyt ensin.
Hoitaessa Lisa on jokaisen ponitytön ja -pojan unelmaponi. Tamma antaa kaikkien harjata ja puunata itseään, seisoen itse samalla hievahtamatta paikoillaan ja seuraillen hoitajien tekemisiä. Myös pienemmät lapset voivat opetella hevosten hoitamista Lisan kanssa, sillä neidin pieneen mieleenkään ei juolahtaisi satuttaa ketään – ei edes vahingossa. Tamman kanssa touhutessa ei ole maailmanloppu, vaikka unohtaisi ajatuksissaan karsinan oven levälleen tai ponin kokonaan irti käytävälle. Lisa seisoo kuin kivi paikallaan, eikä tee elettäkään karatakseen. Välillä hoitajat ovatkin naureskelleet, huomaako tamma edes olevansa irrallaan.
Luonteensa puolesta Lisa sopisi vaikka ensiponiksi pikkuiselle lapselle. Tamma on ratsuna osaava ja rehellinen, ja se kuuntelee tarkasti ratsastajansa pienimmätkin avut, antaen kuitenkin virheet anteeksi. Kouluradoilla poni on ehdottomasti parhaimmillaan. Se osaa yhdistää osaamisensa ja näyttävyytensä niin, että hyvät pisteet tuomareilta on taattu. Tammalta luonnistuu kaikki helppo A -tasolle asti, vaikkei se näyttävyydessä isommille lajitovereilleen ehkä pärjääkään. Myös esteiden ylitys luonnistuu tarvittaessa, vaikkei Lisa siitä järin paljoa jaksa innostua. Se on tasaisen varma ja rohkea hyppääjä ja sen hypyissä on harvinaisen helppo pysyä mukana. Lisa ei myöskään protestoi ratsastajan pieniä virheitä, kuten hypyssä jälkeen jäämisiä, vaan vie sekä itsensä että selässään olevan kaksijalkaisen turvallisesti esteiden yli.
Valjakkoponina Lisa on aivan yhtä tasaisen varma ja luotettava kuin aina muulloinkin. Se kuuntelee pilkuntarkasti kuskia ja kulkee korvat hörössä koko ajan. Parhaimmillaan poni on tarkkuus- tai koulukokeessa, kestävyysosiossa se ei loista aivan samalla tavalla. Nykyisin kimo toimii lähinnä opetusponina ajohommissa ja siinä se onkin aivan elementissään. Kärsivällinen ponirouva jaksaa odottaa valjastamisen ajan rauhassa vaikka siinä menisikin tovi, eikä hermostu hieman ristiriitaisistakaan avuista koskaan.
© Minja.E
isäHwczdanceEVM, 119cm, m |
ii.Lemon LightEVM, 118cm, m |
iii.Little LighterEVM, 120cm, m |
iie.AurddolenEVM, 115cm, vrt |
||
ie.HwczdestinyEVM, 117cm, rn |
iei.DedwyddEVM, 119cm, tprn |
|
iee.HwczlilyEVM, 116cm, m |
||
emäGoff FecliaesEVM, 112cm, rtkm |
ei.Hewertines GoffEVM, 121cm, mkm |
eii.Hergest GoffEVM, 121cm, mkm |
eie.SeirianEVM, 115cm, rt |
||
ee.Dandelionaes JEVM, 112cm, prt |
eei.Rhydian JEVM, 119cm, tprt |
|
eee.Dwynwen JEVM, 112cm, m |
I. Hwczdance, tunnetummin vain Dino, on Saksassa syntynyt ja koko elämänsä siellä asunut welsh mountain -ori. Dino kilpaili aina viiteentoista ikävuoteen asti menestyksekkäästi kouluradoilla Helppo A -tasoisissa luokissa, kunnes jäi ansaitulle eläkkeelle kilparadoilta. Aikoinaan se oli varsin tunnettu kilpaponi, sillä tarmokas pikkuponi (Dino on 119-senttinen) jäi monen mieleen, sillä erottuihan se isompien ratsuponien joukosta. Nyt ori viettää rauhallisia eläkepäiviä kasvattajansa luona Saksassa, toimien uusien kouluratsastajalupausten opetusratsuna. Musta ori onkin tässä työssään erinomainen, se on kärsivällinen muttei suinkaan mikään automaatti.
Jälkikasvua orille on kertynyt kymmenen varsan verran, joista suurin osa on jo päässyt näyttämään omatkin kyntensä kilparadoilla. Musta pikkuori periytti etenkin ystävällistä luonnetta ja laadukkaita askellajeja, joten ei olekaan ihme, että sen jälkeläiset ovat menestyneet varsinkin kouluradoilla. Onpa yksi sen jälkeläisistä kilpaillut valjakkoajossakin hyvällä menestyksellä.
II. Lemon Light oli ihmisiä raivon partaalle saattava welsh-ori, josta harvat pitivät. Ainoa syy, mikä esti orin joutumisen teuraaksi, oli sen kilpailumenestys. Ori kiersi koulukilpailuissa tavanomaista kilpahevosta useammin ja vain harvoin se jäi ilman palkintosijaa. Lemonin kohdalla sen taidot ja voitontahto pitivät orin elävien kirjoissa. Kotioloissa musta pikkuhirviö sai lähinnä nauttia omasta seurastaan, sillä se ei tullut toimeen lainkaan muiden orien tai ruunien kanssa, eikä pahemmin välittänyt ihmisseurastakaan. On suoraan sanottuna hieman epäselvää, pitikö kukaan toisaalta ponista itsestäänkään, sen omistajakin tuntui lähinnä saavan harmaita hiuksia Lemonin tempausten takia.
Ori jätti jälkeensä viisi upeaa jälkeläistä, jotka eivät kaikeksi onneksi perineet isänsä haastavaa luonnetta. Sen sijaan ne perivät todella korrektin rakenteen, hienot jalka-asennot ja lennokkaan liikkeen, jolle moni puoliverinenkin olisi kateellinen. Toki, ponin elämä olisi saattanut olla helpompaa ruunana... Lemon Light kuoli vakavaan ähkyyn 20 vuoden iässä. Kukaan ei erityisemmin jäänyt sitä kaipaamaan, vaikka muuta väittäisikin.
IE. Hwczdestiny oli eläessään aivan yhtä monimutkainen tapaus kuin nimensäkin. Dessinä tunnettu tamma oli haastava tapaus niin selästä kuin maastakin käsin ja vaati ratsastajaltaan paljon työtä ja millintarkkoja käskyjä. Kun yhteys ratsastajan ja Dessin välillä viimein löytyi, syntyi kyseisestä parista lyömätön kaksikko, jota oli vaikea päihittää kouluradoilla. Tamma ei kuitenkaan koskaan edennyt Helppo B- tasoa pidemmälle, syynä epäiltiin sen hankalaa luonnetta ja suhteellisen matalaa työskentelymotivaatiota, vaikka parhaina päivinään se esitti kuitenkin varsin hienoa yhteistyötä ihmisen kanssa. Kotioloissa tammalla myös hypättiin pieniä esteitä, ja niillä vauhti korvasi puuttuvan taidon.
Dess varsoi elämänsä aikana yhteensä kaksi orivarsaa, joiden isäoritkin olivat melkoisen haastavaluonteisia, mutta tähien ja planeettojen ollessa oikeissa asennoissa, jälkikasvu on luonteeltaan selväpäistä ja fiksua. Ruunikko eli varsin vanhaksi ja kuoli luonnollisesti nukkuessaan ollessaan 24-vuotias.
E. Lisan emä on kuvankaunis rautiaankimo welsh A-tamma Goff Fecliaes. Tuttavien kesken Gina-nimellä tunnettu tamma on syntyperäinen ruotsalainen, mutta muutti Iso-Britanniaan kilpaponiksi täytettyään neljä vuotta. Gina toimi useamman vuoden junnun kilpaponina, lajinaan kouluratsastus, kunnes tytön poni-ikä oli ohi ja tamma jäänyt liian pieneksi. Luonteeltaan tamma oli erittäin kiltti ja lauhkea, toisinaan jopa hieman hidas syttymään. Ollessaan 11-vuotta tamma muutti taas, tällä kertaa Saksan maaperälle, jossa se oli hyvin tuttu näky poninäyttelyissä ja nappasikin useamman BIS-sijoituksen.
Vuosi muuton jälkeen tamma varsoi ensimmäisen varsansa, Lisan, joka onkin Ginan varsoista menestynein. Kaksi Lisan jälkeen syntynytttä varsaa olivat oreja ja ne kumpikin ruunattiin jo nuorella iällä. Toinen näistä on kuitenkin siskonsa tavoin näyttänyt olevansa kunnon kilpahevonen ja se on menestynyt aluetasolla kouluratsastuksessa ja valjakkoajossa.
EI. Hewertines Goff oli elinaikanaan yksi Saksan puhutuimmista welsh-oreista. Poni niitti menestystä kuin heinää ja oli haluttua tavaraa jalostuskäytössä, niin luonteensa kuin ulkonäkönsä puolesta. Orin elämä kuitenkin päättyi jo sen täytettyä 13 vuotta. Tarhassa ollessaan ori oli onnistunut katkomaan jalkansa ja eläinlääkärin tuomio oli, ettei siitä tulisi enää edes seurahevosta, joten ori päätettiin päästää kärsimyksestään. Tämä oli suuri menetys rodun kasvattajille, sillä luonteen ja ulkonäön lisäksi Goff oli osoittanut olevansa ihan ehta käyttöponi, pärjäten hyvällä menestyksellä koulu- ja esteratsastuksessa.
Upea mustankimo ori jätti jälkeensä lähes kolmekymmentä jälkeläistä, joista löytyy niin koulu- ja esteratsastuksessa kuin valjakkoajossakin menestyneitä yksilöitä. Kaikkia Goffin jälkeläisiä yhdistää tiivis runko, jämerät jalat ja hyvin palvelualtis luonne.
EE. Dandelionaes J, tuttujen kesken Deli, syntyi pienelle siitostallille Hollannissa, josta se kuitenkin lähti lähes heti vieroituksen jälkeen uuteen kotiinsa, Iso-Britanniaan. Siellä tamma sai ratsukoulutuksen ja sen ura menestyneenä kouluponina lähti rullaamaan hyvällä vauhdilla eteenpäin. Deli ehti kilpailla kouluratsastuksessa 14-vuotiaaksi asti ja varsoa yhden hienon varsan, kunnes ponin omistaja joutui luopumaan tammasta muuttuneen elämäntilanteensa vuoksi. Deli päätyi junnun kilpaponiksi, mutta jo muutaman kuukauden päästä tamma joutui muuttamaan taas, tällä kertaa omistajansa kyllästymisen vuoksi. Delin kolmas ja viimeinen koti oli ratsastuskoulussa Englannissa, jonka oppilaista jokainen rakastui tammaan ja jossa tamma tuntui viihtyvän kohtalaisen hyvin.
Punaraudikko sai vain kaksi varsaa, mikä on kovin sääli, sillä kumpikin on hyvin hienorakenteinen käyttöponi, jonka ei todellakaan pidä hävetä suvukkaampien yksilöiden rinnalla. Deli kuoli 22-vuotiaana ilmeisesti saatuaan sydänkohtauksen omassa karsinassaan.
© Minja.E, muokkaukset Ireth
Hwczlight on tarjolla jalostukseen.
s. 01.05.2017 wm-o KW Calan Mai (i. Baudwin Teddy), om. Coedwig Welsh, kadonnut
s. 15.10.2021 wm-t Viisikon Enlightened (i. I Am Sherlocked), om. Viisikko --> KTK-I
KRJ, 41 sijoitusta, 1 cup-sijoitus31.12.2015 - Helppo A - 05/05, tarina |
ERJ, 40 sijoitusta16.03.2016 - 60 cm - 02/10 |
VVJ, 40 sijoitusta08.03.2017 - Noviisi tarkkuuskoe - 04/30 |
VSN, 1x RCH (10p)26.07.2016 - Március - t: Spookiness - RCH NJ, 2x irtoSERT28.02.2017 - Coedwig Welsh - pt: Kati - irtoSERT |
28.10.2015 (päiväkirja), kirjoittaja Minja.E
Olin merkinnyt kalenteriini isolla tämän päivän jo samana päivänä kun olin käynyt Lisa- nimistä welsh- tammaa katsomassa. Päivän, jolloin nätti satuponini saapuisi. Odotin ulkona jo varttia ennen sovittua aikaa ja kun viimein näin ison hevosten kuljetusauton kaartuvan pihaan, olin revetä liitoksistani. Auton ohjaamossa istui mies ja nainen, joista apukuskin puolella istunut naishenkilö astui pian ulos iloisesti tervehtien.
Hetken juteltuamme päivän polttavimmista aiheista, kuten säästä tai päivän uutisista, siirtyi puheenaihe Lisaan. Hetken löpinöitten jälkeen pääsimme itse asiaan, eli ottamaan Lisan ulos kopista. Homma sujui kuin lasten leikki ja tamma käveli mallikkaasti ulos kopista. Löpisimme hevosen entisen omistajan kanssa vielä purkaessamme Lisalta kuljetussuojia, jonka jälkeen jäimme tamman kanssa kahden. Talutin uteliaan oloisen tamman talliin ja oman karsinaansa. Olin laittanut paikat kuntoon Lisaa varten jo varmaan viikkoa aiemmin ja nyt kykenin jättämään tamman hyvin mielin tutustumaan uuteen kotiinsa ja tallikaveriinsa Leoon, ja mutustamaan heiniä.
06.11.2015 (päiväkirja), kirjoittaja Minja.E
Tänään oli harvinaisen hyvä päivä! Marraskuinen ilma oli aurinkoinen ja melko lämmin ja oma fiiliksenikin oli aamusta asti katossa. Niinpä päätin käyttää tilannetta hyväkseni ja käydä treenaamassa hieman koulukiemuroita Lisan kanssa. Noudin tamman tarhasta, puunasin sen täyteen loistoonsa ja varustin puhtatailla, edellispäivänä putsaamillani varusteilla. Kun olin valmis, lähdimme Lisan kanssa kentälle, molemmat intoa puhkuen.
Koko alkukäyntien ja -verryttelyiden ajan mietin, mikä olisi Lisalle muita heikompi asia ja pian muistin pohkeenväistöt, joissa tamma toisinaan tarvitsee paljon apua ratsastajaltaan. Huolellisten verryttelyiden jälkeen päätin vielä hieman taivutella tammaa molempiin suuntiin ympyröillä ja kiemuraurilla, sillä tamma oli tänään tavallista jäykempi liikkeissään. Kun Lisa alkoi tuntumaan omalta vetreältä itseltään, pääsimme aloittamaan itse aiheesta. Ensimmäinen harjoitus oli väistää uralta keskihalkaisijalle ja keskihalkaisijalta takaisin uralle ennen pitkän sivun kulmaa. Ensimmäisellä kerralla Lisa vaati paljon avustusta, mutta väisti silti tavanomaista paremmin niin keskihalkaisijalle, kun takaisin urallekin.
Tahkosimme samaa molemmilla pitkillä sivuilla ja noin kuudennen kierroksen jälkeen Lisa pärjäsi jo huomattavasti pienemmällä avustuksella. Kun homma alkoi olla hanskassa, otimme ponin kanssa hieman ravia, jottei tamma kyllästyisi tehtävääni. Siitä se idea sitten lähtikin. Pienen hetken ravailun jälkeen kokeilimme pohkeenväistöä ravissa. Tamma oli kuin vanha tekijä ja raviväistöt tuntuivat sujuvan helpommin kuin käyntiväistöt. Teimme samaa tehtävää nyt ravissa, kunnes olin tyytyväinen tytön työskentelyyn. Ennen lopettamista annoin Lisan vielä laukata keskiympyrällä molempiin suuntiin, joka oli tammalle ikään kuin palkinto hyvin hoidetusta työstä. Laukkojen jälkeen tein huolelliset ja pitkät loppuverryttelyt.
19.11.2015 (päiväkirja), kirjoittaja Minja.E
Koko päivän oli tihkuttanut vettä, eikä missään vaiheessa ollut järin valoisaa. Edes ilta ei näyttänyt sen paremmalta. Itsekin olin nuutunut, mutta pakkohan ne hevoset oli liikuttaa, jotka eivät viettäneet vapaapäivää. Olin aina ollut niin kovapäinen, että jos hevosella ei ollut vapaapäivä, se liikutettiin silloin keinolla millä hyvänsä ja niin myös nyt. Pakkasin päälleni lämpimän kerraston, sillä ulkona oli kolea ilma ja sadevaatteet, jotta säästyisin edes jokseenkin kuivana. Tallista löysin aina niin positiivisella elämänasenteella liikkeellä olevan Lisan, joka odotti jo lähes innoissaan päivän treenejä. Otin tamman käytävälle ja harjasin sen pikaisesti, mutta silti perusteellisesti läpi. Noudin varustehuoneesta tammalle tarvittavat varusteet ja varustin tamman, joka odotti jo malttamattomana ratsastusta. Matkalle kentälle, tökkäsin vielä kentän valot päälle tallin kulmalta, ihan vain koska pimeässä ratsastaminen ei ollut järin mukavaa hommaa.
Verkkailin pirteän ponitamman huolella ja taivuttelin sitä molempiin suuntiin, ennen kuin aloin edes suunnittelemaan, mikä päivän ohjelma tulisi olemaan. Olin väsynyt, eikä fiilis ollut järin korkealla, joten päätin ottaa harjoituksia, jotka Lisa osasi ennestään hyvin – pysähdyksestä raviin lähtö ja pohkeenväistöt. Aloitin homman pysähdyksistä. Pysäytin Lisan pitkän sivun puoleen väliin ja kannustin sitä lähtemään suoraan raviin. Ponitamma teki työtä käskettyä, eikä tehtävän kanssa tullut ensimmäistäkään ongelmaa. Jatkoimme hommaa, kunnes päätin ottaa pohkeenväistöt mukaan kuvioihin. Ratsastin keskihalkaisijalle, josta lähdin väistämään Lisaa pitkälle sivulle. Lisa tavoitti uran noin puolivälissä pitkää sivua, johon pysäytin tamman. Liikkeelle lähtö tapahtui ensimmäisen tehtävän lailla – suoraan raviin. Lisa oli viimein alkanut handlaamaan pohkeenväistötkin kunnolla ja osasi tehdä ne nyt oikein mallikkaasti. Myös tämä tehtävä sujui kuin vettä vain ja aloin viimein itsekin piristymään. Omistinhan sentään maailman parhaan ponin! Vielä kerran päätin vaikeuttaa tehtävää. Nyt myös väistöt tehtiin ravissa. Olin jo valmistautunut siihen, että Lisalla tulisi ongelmia tehtävän kanssa, mutta ponini yllätti minut taas kerran. Se teki raviväistöt kuin ammattilainen, pysähtyi mallikkaasti, eikä liikkeelle lähtökään ollut ongelma eikä mikään. Suoritimme tehtävää vielä muutaman kerran, kunnes olin täysin tyytyväinen päivän treeneihin.
Koska olin viimein hieman piristynyt ponini ansiosta, joten päätin piristää molempia hieman lisää. Loppuverryttelyt suoritimme tällä kertaa maastossa! Hyppäsin alas Lisan selästä ja talutin ponin talliin. Kävin nappaamassa molemmille heijastimet ja saatuani ne paikoilleen, kapusin takaisin ponin selkään. Suuntasimme pihasta lähtevälle hiekkatielle reippaassa, mutta rennossa ravissa. Annoin Lisan päättää tahdin ja loppujen lopuksi rauhallinen ravi tavallista löysemmillä ohjilla osoittautui parhaimmaksi vaihtoehdoksi. Ravasimme hiekkatietä muutaman kilometrin, kunnes siirsin Lisan käyntiin. Käännyimme ympäri ja annoin tamman kävellä löysin ohjin takaisin tallille. Tallin pihassa hyppäsin alas tamman selästä ja kehuin sen maasta taivaisiin.
Tallissa purin märän tamman varusteet ja laskin ne hetkeksi lattialle odottamaan jatkokäsittelyä. Otin Lisan pakista harjan ja aloin sukimaan ponin märkää ja mahdollisesti jopa hikistä karvapeitettä takaisin ojennukseen. Puunasin ponitammaa hyvän tovin, kun olin viimein tyytyväinen kätteni jälkeen. Pakkasin harjat takaisin pakkiin, vein pakin varustehuoneeseen ja noudin tammalle fleeceloimen. Puin loimen ja päästin tamman takaisin omaan karsinaansa. Noudin vielä sekä Lisalle, että Leolle iltaruuat, ennen kuin aloitin Lisan varusteiden puunaamisen. Kuivasin ja puhdistin satulan ja suitsen huolellisesti, ja vein ne sitten hohtavan puhtaina takaisin omille paikoilleen. Katsoin vielä, että kaikki oli tallissa kunnossa, ennen kuin sammutin tallin valot ja lähdin itsekin ilta-askareiden pariin.
04.12.2015 (päiväkirja), kirjoittanut Minja.E
Tänään oli hieman erilainen päivä liikutusten puolesta niin Lisalle kuin minulle itsellenikin. Minun ei tarvinnut nimittäin itse ratsastaa ponitammaa vaan homman hoiti puolestani Mari-siskoni kuusi vuotiaat kaksostytöt Erika ja Viivi. Koko porukka saapui tallille kolmen aikoihin päivällä, aivan kuten sovittiin. Autosta loikkasi ulos intoa puhkuen päivän ratsastajat, sekä Mari. Montaa sanaa emme siskoni kanssa ehtineet vaihtaa, kun tytöt jo malttamattomina huhuilivat tallin ovelta meitä.
Kun Lisa oli haettu sisälle ja laitettu käytävälle kiinni, pääsivät Erika ja Viivi töihin. Samalla minulla ja siskollani oli hyvää aikaa vaihtaa kuulumiset ja tärkeimmät asiat, jotka olivat ehtineet tapahtua sen kuukauden aikana, jolloin emme olleet ehtineet näkemään toisiamme. Välillä vilkaisin juttelun lomassa, miten tytöillä ja Lisalla menee, eikä ponitamma ollut varmasti aikoihin näyttänyt yhtä tyytyväiseltä harjauksen aikana. Erika ja Viivi viihtyivät hyvän tovin tamman ympärillä häärien ja kun he viimein ilmoittivat ponin olevan valmis, pääsimme noutamaan sille varusteita. Tytöt jakoivat sopuisasti hommat – Erika saisi taiteilla satulan selkään, koska hän oli pidempi ja Viivi hoitaisi suitset. Kauaa ei nokka tuhissut kun satuponi Lisa oli jo täysissä pukeissa ja lähtövalmiina.
Oli sovittu, että molemmat saavat ratsastaa puolituntia. Myös tytöt olivat etukäteen sopineet, että Viivi aloittaisi ja Erika olisi vasta sen jälkeen. Homma alkoi melkein naurattamaan muistellessani, millaisen tappelun saimme Marin kanssa aina aikaan siitä, kumman vuoro oli ratsastajaa ensin. Avustin Viivin selkään ja autoin tätä kiristämään vielä satulavyön ja säätämään jalustimet sopivan mittaisiksi. Kun kaikki oli hoidossa, pääsivät Lisa ja Viivi aloittamaan alkukäyntien kävelyn. Olin kysynyt Marilta samalla kun tämä soitti ja kysyi pääsisivätkö tytöt ratsastamaan, että mitä ohjelmaa keksin heille. Vastaukseksi sain, että Viivi tykkää kouluratsastuksesta ja Erika esteratsastuksesta.
Kun poni oli verrytelty käynnissa ja ravissa, pääsimme aloittamaan Viivin kanssa. Päivän hommana oli pysähdykset ja peruutukset. Ensin tarkoitus oli ratsastaa normaalisti uraa pitkin, mutta pysähtyä jokaisen aidassa kiinni olevan koulukirjaimen kohdalla. Ensimmäisellä yrityksellä tyttö ei vielä uskaltanut käyttää apuja kunnolla, joten Lisa jatkoi madellen matkaansa pysähdyspaikasta, ennen kuin pysähtyi kokonaan. Neuvoin Viiviä olemaan hieman napakampi, sillä poni ei siitä särkyisi. Uudella yrittämällä ratsukko seisahtui juuri oikeaan kohtaan. Parin kierroksen jälkeen vaihdettiin suuntaa ja uuteen kierrokseen otettiin myös pieni lisäys tehtävään. Pysähdyksen jälkeen piti peruttaa vähän matkaa ja lähteä sitten takaisin liikkeelle. Homma hoitui hienosti. Kun aikaa oli jälkellä enää noin viitisen minuuttia, kysyin Viiviltä, haluaisiko tämä ottaa laukkapätkiä. Tyttö sanoi, ettei ollut vielä laukannut ikinä ja, että laukkaaminen pelotti tätä. Ehdotettuani laukkaamista liinassa, sain tytöltä hieman epävarman, mutta myöntävän vastauksen. Kiinnitin Lisan liinaan ja vein heidät keskiympyrälle. Kävelin hetken parin vieressä kertoen samalla Viiville, miten tämä saisi ponin laukkaamaan ja miten pysähtymään. Sitten kävelin itse ympyrän keskelle. Jo ensimmäisellä yrityksellä poni ponnahti tasaiseen ja rauhalliseen laukkaan. Viivistä loisti jännitys, mutta pikkuhiljaa tyttö alkoi rentoutumaan ja jopa hymyilemään. Viivi antoi ponin laukata muutaman kierroksen, kunnes ilmoitin suunnan vaihdosta. Tyttö siirsi tamman käyntiin ja ratsasti luokseni, jotta sain vaihdettua liinan toiselle puolelle. Myös toiseen suuntaan laukka sujui parilta upeasti.
Viimein oli Erikan vuoro päästä satulaan. Olin ajatellut tytölle hieman esteratsastusta, jota Lisakaan ei ollut harrastanut aikoihin. Tyttö oli äitinsä sanojen mukaan hypännyt jo useaan otteeseen, joten olin varmoin mielin parin kanssa. Annoin ratsukon tutustua hieman toisiinsa ravin ja laukan merkeissä pääty-ympyrällä, samalla kun itse kasasin kentälle pari estettä. Toisen pitkän sivun sisäpuolella oli ristikko ja siitä kuuden askeleen päässä toinen ristikko. Toiselle pitkälle sivulle olin laittanut yksinäisen ristikon. Kun pari oli tutustunut hieman, pääsimme aloittamaan. Ohjeistus oli, että Erika ja Lisa tulisivat sarjaesteen laukassa. Erika oli innoissaan heidän lähestyessä esteitä, Lisa taas oma valju itsensä esteratsastusta kohtaan. Molemmat hypyt osuivat kohdille, eikä pienet ristikkoni olleet ongelma eikä mikään parille. Sama toistettiin vielä pariin otteeseen molemmista suunnista, kunnes nostin sarjaesteet pieniksi pystyesteiksi. Myös yksittäisen esteen kävin suosiolla kasaamassa pikkupystyksi. Edes isommat esteet ei tuntunut olevan haaste parivaljakolle ja hieman kateellisena seurasin, kuinka kuusi vuotias Erika näytti lähes ammattiesteratsastajalta. Istunnassa tai missään muussakaan ei ollut mitään valittamista. Olimme tahkonneet sarjaestettä niin kauan, että jäljellä oli vain vartti. Oli siis aika siirtyä viimeiseen koitokseen, eli yksittäiseen esteeseen. Nostin esteen puolimetriseksi ja pari suoritti sen molempiin suuntiin ammattimaisesti. Kun este oli hypätty molempiin suuntiin, nostin sitä aina viidellä sentillä. Pian korkeus oli jo huimat 80 senttiä, eikä edes se ollut ongelma tai mikään urhealle parille. Kehuin Erikaa ja Lisaa ja annoin heille luvan aloittaa loppuverryttelyt. Samalla kasasin itse estekaluston takaisin paikalleen.
Kun verryttelyt oli suoritettu ja poni seisoi taas tallissa odottaen varusteiden pois ottamista ja harjausta, ehdin viimein taas jutella Marin kanssa. Kehuin tälle, sekä tytöille itselleen heidän suoritukset maasta taivaisiin. Kun Lisa oli puunattu ja putsattu perusteellisesti, kävin viemässä ponin varusteet paikalleen ja toin paluu kyytinä loimen, jonka tytöt pukivat ponille sujuvasti. Viimein Lisa oli tarhaan viemistä vaille valmis ja tytöt tekivät taas itse tehtävän jaon. Koska Viivi oli hakenut tamman tarhasta, oli Erikan vuoro viedä se sinne. Viivin tehtäväksi jäi heinien tuominen sekä Lisalle, että Leolle. Kun kaikki oli valmista, lähdimme porukalla sisälle kahville ja pullalle.
Kouluvalmennus 15.12.2015, valmentaja Mila
Olin niin kyllästynyt katselemaan puoliveristen ja suokkien työskentelyä, joten kun Minja E pyysi valmentamaan häntä ja poniaan Hwczlightia (en todellakaan edes yritä nimeä ääneen lausua), suostuin siihen oikopäätä. Pikkuruinen poni omistajineen oli jo lämmittelemässä, kun saavuin paikalle. Lisaksi kutsuttu tamma köpötti pitkin kaviouraa reippaassa ravissa ja ratsastajan ohjeiden mukaan teki käskystä voltteja ja päätyihin ympyröitä. Kyselin hieman ratsukon taustoja ennen kuin otit kuvitteellisesti ohjat käsiini ja rupesin neuvomaan mitä piti tehdä ja miten.
Alkuun kokeiltiin pohkeenväistöä molempiin suuntiin. Lisa suoriutui tehtävistä ihan leikittä, Minjaa sain hieman muistuttaa käsien asennosta, mutta muuten en motkottamisen aihetta löytänyt. Seuraavaksi treenattiin koottuja askellajeja. Käynti ja ravikokoamiset menivät näppärästi, mutta laukassa vähän oli haparointia havaittavissa. Lisa meinasi kokoamisen sijaan hidastaa raviin, mutta käskin Minjaa antamaan tammalle selkeät avut ja pitämään laukan yllä. Pikkuhiljaa rupesi koottu laukkakin menemään hienon näköisesti.
Loppuun otettiin vielä taivutuksia sekä pysähdys-peruutus-liikkeelle harjoituksia, joista parivaljakko suoriutui vallan mainiosti. Kaiken kaikkiaan meidän valmennustuokio meni nappiin. Hirveästi en korjattavaa ratsukon työskentelystä löytänyt, pari pikkuvirhettä löysin treenien aikana, mutta ne eivät olleet mitään maailmaa kaatavia mokia. Kiittelin valmennettavaa ratsukkoa vuolaasti ja kahvittelun jälkeen lähdin körryyttelemään kotia kohti.
KRJ-tarinakilpailut 31.12.2016, Helppo A, sijoitus 05/05, kirjoittanut Minja.E
Tehtävänanto: Kirjoita kuvaus kilpasuorituksestanne, sisällytä tarinaan sanat villasukka, talitintti, notredamen kellonsoittaja, vihainen, aivovaurio. Sanoja saa taivuttaa.
Viimein oli minun ja Lisan vuoro ratsastaa radalle. Tällä kertaa en kuitenkaan ollut järin luottavaisin mielin, kuten tamman kanssa yleensä. Jo verryttelyssä Lisaa oli helpompi verrata villasukkaan kuin poniin - se liikkui tahmeasti ja oli löysä kuin ylikypsä spagetti. Ei kuitenkaan auttanut enää peruakkaan kun tänne oltiin tultu. Kun sitten viimein tajusin meidän näyttävän tuomareita tervehtiessä hommasta pihalla olevilta talitinteilta, uskoni loppui siihen. Ja kuten arvata saattaa, koko rata meni aivan päin honkia! Istuntani heilui edestakaisin, ryhtini oli kuin notredamen kellonsoittajalla ja Lisakin liikkui kuin aivovaurion saanut kana. Kun ratsastimme pois radalta, olin suunnattoman vihainen sekä itselleni, että Lisalle. Olimme näyttäneet idiooteilta! Vedin kuitenkin henkeä ja ajattelin ensikerralla sujuvan paljon paremmin. Ainakin elättelin kovasti toivoa, että niin kävisi.