Kukaan ei voi sanoa, etteikö Kunkku olisi ollut suuri persoona - niin hyvässä kuin pahassakin. Kirpaisi silti uskomattoman paljon, kun eläinlääkäri totesi ettei orin hankosidevammalle voinut antaa edes huonoa paranemisennustetta. 19-vuotiaana Kunkku pääsi ikivihreille, kirpeänä pakkaspäivänä 07.02.2024. Hyvää matkaa, Kunkku!
|
Nimi Kuka Pelkää Paulaa "Kunkku" Rotu suomenhevonen Sukupuoli ori Väri musta Säkäkorkeus 155cm Syntymäpäivä 01.05.2015 (3v 01.06.15) Ikä 19 vuotta (7.2.24) |
Rekisterinumero VH15-018-0921 Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko Kasvattaja Susiraja Koulutus ko. HeA, re. 110cm / CIC1 Painotus kenttäpainotus Saavutukset KERJ-I, KTK-III |
KTK-III -palkinto orien kantakirjatilaisuudessa 15.06.2015. Tuomareina toimivat Vibaja, Cannabia, Peppi S. ja Tanja N.
16 + 17 + 18 + 17 = 68p KTK-III
KERJ-I -palkittu joulukuun tilaisuudessa 31.12.2023 pistein 107,5p. Pistejakauma:
Rakenne 8 (10), kilpailut 41 (40+), suku 25 (20+5), jälkeläiset 21 (20+5), lisäpisteet 12,5 (15).
Kunkku tuli Viisikkoon pienen mutkan kautta, se oli asunut hetken muualla mutta palautunut sitten Susirajaan, josta ori myytiin tänne meille. Sen kutsumanimi oli aikaisemmin Kinkku, mutta orin käytöksestä johtuen siitä muotoutui hyvin nopeasti Kunkku. Tämä musta komistus onkin aikamoinen tapaus, luonnetta löytyy vaikka muille jakaa, vaikkei ori mikään hirviö olekaan. Sillä on vain paljon temperamenttia, rohkeutta ja röyhkeyttä - loistava kenttähevonen siis kaikin puolin, vaikkei arki aina olekaan ruusuilla tanssimista.
Kunkun kanssa aika ei käy pitkäksi, vaikka välillä sitä melkein toivoo. Ori on energinen, menevä tehopakkaus, joka harvemmin malttaa olla paikoillaan, ja joka ei aivan ajattele jokaista asiaa loppuun asti. Ei ole mitenkään tavatonta, että Kunkku järjestää tylsään iltapäivään äksöniä karkaamalla tarhasta tai koulurataa elävöitetään muutamilla omaehtoisilla kuvioilla. Loimet ja päitset saavat aivan liian usein kyytiä, kun poika kyllästyy tarhassaan, eivätkä mitkään lelupallot, havunoksat tai muut virikkeet riitä pitämään orin huomiota.
Jos ori jää hetkeksikään vahtimatta karsinaansa ovi vähääkään raollaan, hoitaja voi olla varma, että Kunkku löytyy jostain muualta kuin karsinastaan. Mikäli hoitaja pysyttelee oven ulkopuolella vaikkapa harjapakkia penkomassa, Kunkku ei lähde mihinkään, kunhan kurkkii ulos. Jos ovi jää vähääkään raolleen hoitajan kipaistessa vaikka vain nurkan takana, Kunkku käyttää tilaisuuden hyväkseen. Ori hoidetaankin mieluiten käytävällä ketjuissa, sillä oman elämänsä Houdini saa yleensä riimunnarujen vetosolmut auki. Helposti pitkästyvän Kunkun kanssa pääsee helpoimmalla, kun orin hoitaa ripeästi ja jättää rapsutukset ja halailut sellaisille hevosille, jotka eivät halailun aikana ehdi tympääntyä käytävällä seisomiseen.
Ori on simppeli hoitaa, kun toimii ripeästi, pitkästyessään se alkaa herkästi kuopimaan, polkemaan jalkaa ja näyttämään hapanta naamaa, huiskimaan hännällään ja seilaamaan takamuksellaan käytävän puolelta toiselle. Mikäli Kunkku vain yltäisi, se varmasti järsisi kaikki loimet, huovat ja vaikka satulatkin, jotka vain hampaisiinsa saisi. Pesari on ainoa paikka, jossa ori malttaa seistä, se rakastaa suihkuavan veden alla seisomista sekä suoraan letkusta juomista. Eläinlääkärin kanssa ongelmia ei ole, kengittäjän kanssa joudutaan välillä huokailemaan, kun KunkkuI tympääntyy paikoillaan seisomiseen ja aloittaa nojailun, takamuksensa kanssa seilaamisen ja kuopimisen. Eläväinen ori on turhankin eläväinen talutettava, joka mielellään menisi jokaisen jännittävän hajun, äänen tai näyn perässä. Joinakin päivinä tallikissan seuraaminen tuntuu olevan suomipojan elämäntehtävä, toisina päivinä tarhaan mennään (puoli)juoksua. Taluttaja saakin olla jämäkkänä, ettei Kunkku mene minne haluaa, vaan minne taluttajansa haluaa, ja vielä käynnissä, ei ravissa. Lastaus ja kuljetus sentään sujuvat ongelmitta, vaikka pidemmillä matkoilla Kunkku saattaakin kuopia jonkin verran.
Energinen, eteenpäinpyrkivä, kohtalaisen herkkä, ei järin etupainoinen. Kunkulla on useita hyviä ratsun ominaisuuksia, valitettavasti myös niitä huonoja. Orin mielenkiinto ei pysy yhdessä asiassa kovin kauaa, joten tehtävien tulisi vaihdella, eikä yhtä asiaa kannata hinkata turhan kauaa. Jos pohkeenväistöt eivät alkutunnista suju, kannattaa tehdä väliin jotain muuta ja koettaa lopputunnista uusiksi sen sijaan, että jää hinkkaamaan pohkeenväistöä siihen asti, että ne onnistuvat (sillä yleensä ne eivät onnistu). Tylsistyessään Kunkku kehittelee omaa kivaa, ja saattaa singahtaa kesken kaiken aivan toiseen suuntaan kuin ratsastaja oli menossa, ottaa epämääräisiä sivuaskelia tai kehittää uuden askellajin stepatessaan sellaista macarenaa, joka saa koulutuomarit itkemään. Ratsastajan virheistä Kunkku ei nipota, vaan antaa yllättävän kiltisti anteeksi suuhun kiinni jäämiset, kylkeä nakuttavat kantapäät, jatkuvasti kovan käden ja oikeastaan kaiken muunkin.
Esteillä Kunkku ei ehdi pitkästyä, eikä kieli keskellä suuta hyppäävä ori yleensä ehdi kuumuakaan. Kunkun hyppytekniikka on ihan hyvä, ei parhaasta päästä, mutta kyllä sillä radan suorittaa, joskus sijoittuen. Jalat ovat ihan hyvin mukana ja ori käyttää selkäänsä, ponnistuspaikat tosin ovat ihan missä sattuu, ellei ratsastaja avita. Kunkku ei ole kaikkein ketterin hevonen, sillä ei saa tehtyä ponimaisen ketteriä käännöksiä tai tiukkoja kurveja. Ori kuitenkin suorittaa mielellään, ei hermostu missään kohti ja etenee hyvällä keskittymisellä ja motivaatiolla radan alusta loppuun. Maastoesteillä samanlainen keskittyminen ja motivaatio on myös nähtävissä, kunhan Kunkulle annetaan riittävästä tilaa ja mahdollisuus toteuttaa itseään. Rohkea ja itsevarma kun on, ei se edes ymmärrä kammoksua erikoisempia esteitä yhtään. Se vain menee ja tekee, eikä epäröi yrittäessään.
Kisoissa Kunkulla menee lujaa. Ori on hämmästyttävän varma omasta upeudestaan ja siitä, että on kisapaikan kovin kundi. Käsihevosalueella hevonen hirnuu, kiljuu ja steppaa ottaen useita ravipätkiä tikuttavaa pikkuravia. Kaikeksi onneksi Kunkku toimii verkassa ja radalla kuten kotonakin, ylijäämäenergia jää käsihevosalueen pöllöilyihin. Mikäli ori toimii kotona, se toimii kisoissakin.
© Susiraja, kiitos!
isäKoivuniemen Herra154cm, m KERJ-I, SLA-I |
ii.KultamiesEVM, 154cm, m |
iii.AikamiespoikaEVM, 159cm, m |
iie.AikamieliEVM, 152cm, trn |
||
ie.JoutsentanssiEVM, 157cm, rn |
iei.ArosanervoEVM, 160cm, m |
|
iee.HeliaraEVM, 149cm, rt |
||
emäVIR MVA Ch Sahansaattaja155cm, vrt KERJ-I, YLA1, SLA-I, KTK-II |
ei.MetsänviiltäjäEVM, 142cm, tprt |
eii.TeräheiluriEVM, 140cm, tprn |
eie.KuusenkärttämäEVM, 146cm, prt |
||
ee.SavitaivalEVM, 156cm, vrt |
eei.Maahis RaittiEVM, 159cm, rt |
|
eee.SokianpinnaEVM, 154cm, prt |
II. Kultamies tuli vahvasti isäänsä; perushyvä ratsusuomenhevosen rakenne, kapasiteetikas, itsepäinen ja kuumuva luonne. 154cm korkea, musta ori kisasi pääasiassa kenttää sekä jonkin verran koulua ja rataesteitä tasaisin tuloksin, yleensä sijoituspaikkoja hätyytellen. Kultamiehen meriitteihin kuuluu sijoituksia 100-110cm radoilta ja helpoista/CIC1:n kenttäluokista sekä suomenhevosten kenttäpronssi kahtena vuonna. Orin rakenteessa oli hyvän ja huonot puolensa, muttei mitään käyttöä rajoittavaa; hyvät tyypit ja leimat, kevyehkö ylös kiinnittynyt kaula, sopusuhtainen runko, jyrkähkö lautanen, suppuvarpaiset etuset, hyvät takaset, aavistuksen matalajalkainen. Liikkeet olivat tahdikkaat, mutta matalanpuoliset, ylisastunta OK. Hyppytekniikka oli hyvä, ori oli rohkea ja tarkka jaloistaan. Kultamies oli reipas, hieman kuumuva työmyyrä, kunhan ratsastaja osasi asiansa ja pysyi itse rauhallisena myös suomijuntin rallipäivinä. Käsitellessä hevonen ei sopinut kaikkien käteen, se oli äärimmäisen itsepäinen, karsinassa kiukkuinen hevonen, joka toimi parhaiten kun käsittelijä ei vaihtunut. Jämäkkä hevosihminen pärjäsi kyllä, Kultamies oli helpompi tapaus kuin isänsä.
Ori kirjattiin KTK-II -palkinnolla melko tavanomaisin pistein, kehuja tuli kuitenkin hyppykapasiteetista ja -tekniikasta. Jälkeläismäärä jäi kolmeenkymmeneen, siitäkin valtaosa on omistajan ja lähipiirin tammojen kanssa tehtyjä; parempiluonteiset suorittajaorit verottivat Kultamiehen tammamäärää. Kultamies jätti varsoilleen kykyä niin koulu- kuin estepuolelle sekä perushyvää, kestävää rakennetta, mutta myös hieman hankalanpuoleista (kovapäinen, turhankin kuumuva) luonnetta.
III. Aikamiespoika ei ollut helpoin hevonen, ja jonkun toisen omistuksessa siitä olisi varmasti tullut ruuna hyvin äkkiä. 159-senttinen, musta tukkajumala oli uppiniskaisuuteen asti itsepäinen hevonen, jonka yhteistyökyvyt eivät olleet parhaasta päästä, ja joka vielä kuumui ratsastettaessa. Omistajansa käteen ori kuitenkin sopi, eikä Aikamiespoika käyttäytynyt huonosti nuoruusvuosien uhmaiän jälkeen. Hevonen vaati kurinpitoa ja reilun kohtelun sekä ihmisen, joka jaksoi vääntää samasta asiasta hermostumatta, kunnes ori taipui. Kilpakentillä Aikamiespojan haastava luonne ei haitannut, ratsukon yhteistyökyky hioutui ajan myötä, minkä ansiosta hevosella on komeita tuloksia Keski-Suomen 100-110cm esteradoilta sekä kenttäkisoista helppoon luokkaan asti. Rakenteeltaan hevonen edusti perushyvää ratsusuomenhevosta; hyvätyyppinen, pitkä niska, kevyehkö kaula, sopusuhtainen runko, lyhyt jyrkähkö lautanen, hieman matalajalkainen (jalka-asennot kuitenkin hyvät). Liikkeet olivat suorat ja tahdikkaat, yliastunta vain oli valitettavan pientä. Hyppytyyli tavanomainen, ja kuumuvalla orilla oli uransa alkutaipaleella ikävä tapa hypätä askelta liian aikaisin.
KTK-II -palkinnosta ja kisamenestyksestään huolimatta Aikamiespojalla on vain parikymmentä jälkeläistä; ori jäi muiden, helpompiluonteisten suorittajaorien varjoon. Orin jälkeläiset ovat menestyneet niin laatuarvosteluissa kuin kilparadoilla (kenttä- ja estekisat), mutta suurin osa on kovapäisiä, kuumuvia ja vähemmän nöyriä hevosia, joille on oma, pienempi kannattajakuntansa. Aikamiespoikalaisia on vähän siksi, että vastaavan kapasiteetin ja rakenteen sai muiden orien kautta paljon miellyttävämmällä luonteella varustettuna.
IIE. Aikamieli, 152cm korkea tummanruunikko, teki leipätyönsä ratsastuskouluhevosena päästen silloin tällöin koulu- ja estekisoihin näyttämään taitojaan. 152-senttinen suomenhevostamma oli hauska näky suurine päämerkkeineen, jotka vain korostivat hieman hönttiä yleisilmettä. Höntti tamma olikin, hyväntahtoinen, lempeä hölmö, joka kävi lievästi sanottuna hitaalla. Aikamieli oli ratsastuskoulun rakastetuimpia hevosia lauhkean luonteensa, tasaisten liikkeidensä ja hyppylahjojensa vuoksi. Tasaiset, hyvällä yliastunnalla ja tahdilla varustetut liikkeet, hyppyintoa ja -kapasiteettia (110cm radoille) ja nöyrä, palvelualtis luonne tekivät Aikamielestä myös näppärän kisapelin, jolla on tasaisen hyviä suorituksia sekä jokunen sijoitus kilpakentiltä, niin koulussa (heB-heA) kuin esteillä (90-110cm). Muuten rauhallinen tamma innostui esteillä, mutta pysyi vauhdista huolimatta käsissä ja kuulolla. Kirsikkana kakun päällä ruunikon rakenne oli oikein hyvä, vaikkei rodun kärkeä; hyvät tyypit ja leimat, matalaryhtinen, kaunis pää, pitkä niska, hyvä kaula, syvä pitkä runko, leveä rynnäs, suppuvarpaiset etuset, hyvät takaset.
Aikamieltä ei valitettavasti koskaan kirjattu. Eräs tammaan ihastunut tuntiratsastaja osti ruunikon itselleen, ja tällä omistajalla Aikamieli teki neljä varsaa. Kaksi päätyi kisaamisesta kiinnostuneelle omistajalle, kaksi jäi rakastetuksi perhe-/opetushevoseksi. Tamma oli valitettavan heikko periyttäjä, sen varsat ovat sekalainen sakki, jotka perivät emältään kuka mitäkin; yksi hyppyä, yksi rakennetta, kolmas luonnetta. Aikamieli olikin enemmän käyttöhevonen kuin periyttäjä.
IE. Joutsentanssi, kahden erinomaisen käyttöhevosen jälkeläinen, vakuutti kasvattaja-omistajansa ja kaikki muutkin jo laatuarvosteluissa. Tamma oli aina ikäluokkansa kärkeä, etenkin esteillä, ja nuorena aloitettu menestys jatkui vanhemmalla iällä Joutsentanssin voittoja ja sijoituksia vilisseeseen kenttäuraan. Tamma voitti suomenratsujen kenttämestaruudenkin kolmesti, eikä ollut epäilystäkään, etteikö hevonen ollut ikäluokkansa kärkeä. Kentän lisäksi tamma kisasi satunnaisesti rataesteitä avoimiin 120cm luokkiin asti. Ruunikko, 157-senttinen suomineito peri vanhempiensa parhaat ominaisuudet; hyvän rakenteen ja liikkeet, loistavan luonteen ja kapasiteettia muille jaettavaksi. Erittäin hyvät tyypit, syvä, pitkähkö, hieman avo runko, pitkä kaareva kaula, hyvä lapa, jyrkähkö lautanen, hyvin kestäneet hyväasentoiset jalat. Ruunikon liikkeet olivat väljät, tahdikkaat ja joustavat, takaosa työnsi hyvin, hyppääminen oli vaivatonta, jalkatekniikka oli hyvä, samaten tasapaino. Joutsentanssin kehuminen jatkui sen luonteesta puhuttaessa; kiltti, kärsivällinen, nöyrä ja eteenpäinpyrkivä, sopivan herkkä ja menevä ilman kuumuvuutta, rohkea hyppääjä.
Vanhempiensa tavoin KTK-I -palkittu tamma teki viisi varsaa, kaikki helppo/CIC -tason kenttäratsuja. Varsat eivät valitettavasti ole yhtä upearakenteisia kuin emänsä, mutta kestäviä, korrekteja suomenhevosia joka tapauksessa ilman kovin suuria rakennevirheitä. Joutsentanssi periytti hyvää hyppytekniikkaa sekä tahdikkaita, joustavia liikkeitään. Luonneperiyttäjäksikään ruunikosta ei ollut, vaan sen jälkeläiset peilaavat enemmän isiensä suvun luonnetta. Joutsentanssilaiset ovat kaikki suoritushevosia, jotka ovat menestyneet kilparadoilla, ja jotka epäilevättä tekevät emästään lähivuosina Jälkeläisvalion.
IEI. Arosanervo, 160cm korkea musta kenttäori, kuului aikanaan kenttäsuomenhevosten kärkeen; hevonen oli suomenhevosten kaksinkertainen kenttämestari. Ori herätti huomiota jo pelkällä karismaattisella olemuksellaan, hyvistä liikkeistä ja hyppytekniikasta puhumattakaan. Arosanervo oli hyvätyyppinen ori, jolla oli leveähkö liittynyt kaareva kaula, pitkähkö pyöreä avo runko, pätkä lapa ja pitkähkö selkä, vahva takaosa, hyväasentoiset ja hyvin kestäneet jalat. Perushevonen, jossa oli omat pikkuvikansa, muttei mitään, mikä olisi haitannut käyttöä. Kenttäorin liikkeet olivat tahdikkaat ja irtonaiset, takaosa työnsi hyvin, yliastunta oli selkeä. Hyvä jalkatekniikka, tasapaino ja rohkeus tekivät Arosanervosta hyvän hyppääjän, ja näitä ominaisuuksia kehuttiin myös kantakirjalausunnossa. Luonteeltaan ori oli kaikin puolin miellyttävä, kuuliainen ja nöyrä hevonen, joka keskittyi etupäässä työntekoon. Eteenpäinpyrkivä, yhteistyöhaluinen Arosanervo kisasi menestyksekkäästi kenttää ympäri Suomea, minkä lisäksi ori kisasi 100-110cm rataesteitä kotikulmillaan Etelä-Suomessa.
Arosanervo on KTK-I -palkittu ori, josta hiljattain tuli myös Jälkeläisvalio. Ori on ensiluokkainen periyttäjä, sen varsat ovat kestäviä, hyväluonteisia ja korrektirakenteisia käyttöhevosia, jotka sopivat niin harrastajille kuin kilparatsastajille. Arosanervolaiset ovatkin etupäässä loistavia käyttöhevosia, joilla on liikettä ja hyppylahjoja. Jokunen kantakirjattu jälkeläinen on saanut yli 38 pistettä rakenteesta, mutta yleensä rakennepisteet ovat huidelleet 36-38 pisteen nurkilla - hyviä perushevosia, kuitenkin.
IEE. Heliara oli upea. Suurimerkkinen raudikko kasvoi juuri ja juuri ulos pienhevosmitoista (tamma oli 149cm korkea), mutta hyvin kliseisesti hevonen paikkasi pientä kokoaan pippurisella luonteella. Heliara oli kyllä kiltti, lastenkin käsiteltävissä oleva hevonen, pippurisuus tuli ilmi kun tamman selkään noustiin. Pikkutamma oli erittäin reaktiivinen, herkkä ja kuumuva hevonen, joka vaati taitavan ratsastajan, jotta sen yhteistyöhaluinen suorittajapuoli saatiin valjastettua käyttöön pää viidentenä jalkana kipittämisen sijaan. Rakenteeltaan raudikko oli erittäin hyvä; erittäin hyvät tyypit ja leimat, pitkä niska, ylhäälle asettunut hyvänmuotoinen kaula, sopusuhtainen pyöreä runko, hyvä lapa, aavistuksen jyrkkä lautanen, hyväasentoiset, hyvin kestäneet jalat. Heliaran käynti oli aavistuksen ahdasta, muuten liikkeet olivat irtonaiset, tahti oli hyvä, samoin yliastunta. Pikkutammasta löytyi ponnua 110cm radoille, koulua kisattiin helppoon A:han asti, kenttästartteja kertyi muutama per vuosi helpoimmilta luokilta Heliaran omistajineen keskittyessä pääasiassa esteille.
Erittäin hyvät kisanäytöt ja hyvin sujuneet kantakirjakokeet toivat Heliaralle odotetun KTK-I -palkinnon. Myöhemmin tammasta tuli Jälkeläisvalio erinomaisten jälkeläisnäyttöjensä perusteella. Heliaralla on kuusi jälkeläistä, kaikki erittäin hyvärakenteisia suorittajia, jotka ovat tehneet uraa este- ja/tai kenttäradoilla. Hyvän rakenteen lisäksi Heliara antoi varsoilleen reaktiivisuutta ja herkkyyttä, joskin palon harrastelijaystävällisemmässä muodossa kuin tamman oma luonne oli.
EI. Metsänviiltäjä, tummanpunarautias pienhevonen (142cm) peri emältään vaivattoman, keveän hyppytyylinsä, isältään parempaa liikettä kuin emällä oli ja luonteeltaan Metsänviiltäjä oli melkoinen kauhukakara. Sitä kuvailtiin useimmiten sanalla "mielenvikainen herkkis", vaikka ei orilla sentään luonnevikoja ollut. Se oli vain herkkäsieluinen ja omapäinen hevonen, jota piti kohdella sen vaatimalla arvostuksella. Kasvattaja ei kuitenkaan loppujen lopuksi pärjännyt Metsänviiltäjän kanssa vaan se myytiin viisivuotiaana, keskeneräisenä epäonnistumisena kenttäpeliä etsineelle, jolla oli aikaa puljata hevosen kanssa. Ori oli rutkasti ikäisiään jäljessä, mutta uusi omistaja sai kovalla työllä sen lopulta vietyä kapasiteettinsa tasolle - kaikkien yllätykseksi CIC1-luokkiin. Kevyt, vaivaton hyppy ja uskalias luonne esteillä takasivat menestyksen etenkin maastoestepuolelle, kohtalaisen hyvä liike ja tekninen osaaminen taas toivat hyviä, joskaan ei huippuja, prosentteja koulupuolella. Metsänviiltäjä tarjottiin kirjoihin ja kansiin P- ja R-suunnille, molemmista ori sai kauniin kakkosen.
Jälkeläispuolella Metsänviiltäjä paljastui ensisijaisesti käyttöperiyttäjäksi. Jälkeläiset muistuttivat aina enemmän emäänsä kuin isäänsä ja rakenteita olikin laidasta laitaan kolmessakymmenessä varsassa, mutta käyttöominaisuuksiltaan ne olivat erinomaisia. Helppoja ja CIC1-luokkia kisaavat varsat muistuttavat tosin myös luonteeltaan isäänsä eikä helppoja tapauksia oikeastaan ole.
EII. Teräheiluri, tummanpunaruunikko 140cm korkea pikkuhevonen yllätti melko lailla kaikki viipottaessaan isompiensa joukossa CIC1-tasolla. Jo varsana ryhdistään ja ravistaan kehuja saanut ori oli luonteeltaan kärsimätön, ajoittain kiireinenkin ja emänsä jälkeläisten tapaan hieman neitimäinen. Jopa Teräheilurin omistaja naureskeli aina oman "neitinsä" luonteelle, mutta ei kuitenkaan suostunut luopumaan siitä parista varteenotettavasta ostotarjouksesta huolimatta. Teräheiluri oli työteliäs, hyvä ratsu, teknisesti taitava eikä liikkeiltäänkään ihan paha, yritteliäs - ainakin silloin, kun kaikki oli sen mielestä kunnossa. Ori kilpaili kenttää isommissa luokissa, se viipotti sekaisin helppoja ja CIC1-luokkia ja oli varteenotettava vastus molemmissa. Teräheiluri voitti suomenpienhevosten kenttämestaruuden kolmena vuonna peräkkäin, minkä jälkeen ori laitettiin osa-aikaeläkkeelle. Kilpailihan se isompaa ja pienempää aivan kuolemaansa asti, luonne ei sopinut pullahevoseksi, mutta kevyemmin.
Kantakirjaaminen jäi välistä eikä omistajalla ollut muutenkaan suurempia himoja pitää siitosoria, Teräheiluri oli saanut pitää pallinsa muutenkin vain, koska sillä ei ollut juuri orimaisia piirteitä. Ori jätti siitä huolimatta neljä kenttäpienhevosvarsaa jälkeensä, kaikki oreja, kaikki erittäin hyviä kilpureita. Teräheiluri kuoli suolenkiertymään 19-vuotiaana.
EIE. Kuusenkärttämä punarautias 146cm korkea tamma oli epäonnistunut ravuri. Tamma ei saanut edes varsanäyttelyissä kaksisia pisteitä J-suunnalta, vaan siitä kehotettiin tekemään ratsua, jos hyötyä halusi. Sitkeästi omistaja kuitenkin laittoi hevosensa raville ja Kuusenkärttämä juoksikin kaksi surkeaa kautta ennen kuin omistaja luovutti ja myi sen estehevosta halunneelle. Luonteeltaan paljon vaativa, paljon takaisin antava pikkutamma oli hieman sika säkissä - halvalla sai -, mutta paljastui hyväksi esteratsuksi. Kuusenkärttämä hyppäsi vaivattomalla, kepeällä tyylillä ja vaikka laukka ei ollutkaan se paras, tamma kilpaili menestyksekkäästi metrin radoilla. Kotona hypättiin mukautetusti 120cm, radoille ei enää riittänyt laukkaa. Kuusenkärttämä hyppäsi myös metrin maastoesteitä, mutta kouluratsastukseen ei liike riittänyt. Kyllähän siitä olisi ollut vaikka vaativiin osaavuuden puolesta, mutta kilpaillen edes helposta A:sta ei tullut hyväksyttyä. Teoriassa tamma osasi piruetitkin, kokoamiskyky vain ei riittänyt. Kuusenkärttämä kirjattiin P-suunnalle ykkösellä, R-suunnalle kakkosella.
Varsoja ehti tamma tehdä kolme, kaikki pienhevosia. Yhdestä orista ja yhdestä tammasta leivottiin kenttäpelejä, sillä isillä oli ollut parempi liike ja onneksi varsoillakin. Kuusenkärttämä itse peritti vaivatonta hyppytyyliään, ja etenkin sen viimeinen puhtaasti estehevoseksi tehty tilausvarsa olikin melkoinen hyppääjä. Vaikka koulupuoli ei varsoilla yhtä vahva ollut, ne kisasivat helppo-CIC1 -tasoilla.
EE. Savitaival, vaaleanrautias 156cm korkea tamma oli monen mielestä hupsu ratsu. Epäonnistuneista juoksijavanhemmista tekaistu kenttävarsa, mitä siitäkin tulisi. Savitaival ei varsanäyttelyissä saanutkaan järisyttäviä arvosteluja, ainoat kehut ratsuna arvioidessa se sai ravistaan ja hyvistä jaloistaan, muuten se kehotettiin viemään radoille. Tammasta leivottiin kaikesta huolimatta kenttäpeli, eikä mitenkään huonokaan: emältä peritty kapasiteetti riitti viemään tamman CIC1-tason kisoihin, isältä saatiin laukkaan parempaa laatua kuin emälle ja Savitaival kohosikin kenttäratsastuksen kärkinimeksi. Luonteeltaan se oli varsin tammamainen, hyvin herkkä ja naisellinen, mutta sopivan työvireen löytyessä todella mukava ja motivoitunut kaveri hommaan kuin hommaan. Kunhan ratsastajalla vain oli tarpeeksi taitoa. Savitaival kisasi monta onnistunutta kautta ja voitti kolmeen kertaan peräkkäin suomenhevosten kenttämestaruuden - ketään ei yllättänyt, kun tamma kantakirjattiin ratsuna ensimmäiselle palkinnolle.
Savitaival teki valitettavan vähän jälkeläisiä. Sen tammalinjoja on pidetty erinomaisina ja ne ovat olleet haluttua tavaraa, etenkin, kun neljästä varsasta vain kaksi olivat tammoja ja toinen orivarsa piti ruunata kivesongelmien vuoksi. Savitaival periytti kapasiteettiaan, sen kaikki jälkeläiset ovat kisanneet järjestään vähintään helppoja luokkia. Toki etenkin tammavarsat saivat myös oikuttelevan, itsetietoisen luonteen.
EEI. Maahis Raitti, rautias 159cm korkea ori aloitti elämänsä ravurina. Suhteellisen hyvännäköinen ori oli kenties hieman eriparinen - suuresta koostaan huolimatta matalajalkainen ja hieman raskas -, mutta hyvää juoksijatyyppiä edustava hevonen. Jalkoja kehuttiin kestäviksi eikä asennoissakaan ollut mitään erityisen isoa sanottavaa. Maahis Raitti oli luonteeltaan kiltti ja leppoisa kaveri, sillä oli hyvin vähän orimaisia piirteitä ja valitettavan vähän kilpailunhalua. Vaikka oria treenattiin miten ja se juoksi hyvin treeneissä, ei sillä vain ollut tarpeeksi kilpailuhenkisyyttä juoksuun. Maahis Raitti myytiin ratsuksi kuusivuotiaana ja uusi omistaja teki siitä kärsivällisellä opetuksella pätevän kenttäpelin. Kovin vaativiin luokkiin orista ei ollut, vaatimaton liike ja raskas hyppy riittivät harrasteluokkaan, mutta eivät pidemmälle. Rehellinen ja nöyrä ori kuitenkin menestyi matalalla tasolla kuitenkin hyvin. Aikanaan Maahis Raitti kirjattiin kolmosella ratsuksi.
Ratsujalostuskäytössä Maahis Raitti teki hyvää jälkeä kevyempien, parempiliikkeisten tammojen kanssa - joskin laukka Maahis Raitilla oli yllättävää kyllä, hyvälaatuinen. Se toi varsoihin erittäin hyvää luonnetta ja nöyryyttä, sekä hyviä jalkoja. Ori sai neljätoista jälkeläistä, kaikki ratsuhevosia, kaikki kenttäratsuja ja vieläpä oikein hyvin menestyneitä, sillä tammavalinnat olivat onnistuneita.
EEE. Sokianpinna oli punarautias 154cm korkea entinen ravuri, jonka viitsiminen ei yksinkertaisesti riittänyt raviradoille asti. Kovasta emälinjasta tullut tamma, jonka isäkin oli kovatasoinen juoksija, mutta joka itse jäi melkoiseksi pettymykseksi. Uppiniskainen, tammamainen hevonen oli rakenteeltaan juoksijatyyppinen, kuten vanhempansakin, sekä erittäin hyväravinen. Varmasti olisi vauhtikin riittänyt, mutta Sokianpinnaa ei yksinkertaisesti kiinnostanut juokseminen. Se myytiin ratsuksi ja uusi omistaja alkoi kisata tammalla kenttää. Sokianpinna ei ollut mikään yleisesti motivaatio-ongelmainen hevonen, se piti ratsun hommista ja erityisesti hyppäämisestä ja toimikin ratsuna todella hyvin. Kapasiteettikaan ei loppunut kesken, helppo A sujui kouluradoilla ja ratana tamma hyppäsi 110cm. Sillä kisattiin helppoa luokkaa ja Sokianpinna olikin melkoinen ryysyistä rikkauksiin -tarina.
Sokianpinna kantakirjattiin hyvillä lausunnoilla kakkoselle ratsusuunnalle. Tamma oli omistajansa silmäterä ja orivalinnat sille tehtiin tarkasti syynäten, mutta ennakkoluulottomasti vähemmän käytettyjä ja tunnettuja oreja käytellen. Tulokset olivat ratsujalostuksen kannalta hyviä: Sokianpinna periytti itse erinomaista raviaan ja hyvää hyppyään, luonne ei välttämättä ollut se ruusuisin, mutta käsiteltävissä. Isältä lähdettiin hakemaan laatua laukkaan ja jalkoihin.
© Susiraja
Kuka Pelkää Paulaa on tarjolla jalostukseen 1-polvisille suomenhevostammoille.
s. 07.02.2016 sh-o Helinän Samettivakooja (e. Turmeltajan Suvisointu), om. Tiilikanoja -> SV-II, EV-II, KV-III
s. 18.08.2018 sh-t Viisikon Uninen (e. Kärmeniemen Unna), om. Syrjän Ratsutalli -> KTK-II
s. 11.03.2023 sh-t Kun Kuuntelen Tomppaa (e. Juhannuspakkanen), om. Lindgård
s. 23.03.2023 sh-t Ahtohallan Värttinä (e. Sadun Ilomieli), om. Ahtohalla
KERJ, 41 sijoitusta, 1 cup-sijoitus17.06.2015 - CIC1 - 04/30 |
ERJ, 40 sijoitusta02.07.2016 - 100 cm - 02/40 |
KRJ, 40 sijoitusta25.06.2016 - Helppo A - 05/40 |
VSN - 1x RCH (10p)24.12.2021 - Maybeck Stud - t: Kemiina - RCH (10p) |
Kunkku kiipelissä osa miljoona 12.07.2023, 386 sanaa, kirjoittanut omistaja
"Miksi se on AINA Kunkku jonka vuoksi täytyy soittaa eläinlääkäri paikalle sunnuntaina?!" manailin itsekseni näppäillessäni aivan liian tuttua numeroa. Tällä kertaa ori oli keksinyt karata omasta tarhastaan ja painella vieressä tarhailevan Piiskan tarhaan - ja oli sitten ottanut siltä turpaansa ihan huolella. Kunkulla oli hirveä palkeenkieli lavoissa, useita ruhjeita kyljissään ja se ontui vasenta etujalkaansa. Olin jo varautunut niihin pahimpiin uutisiin, niin rajulta orin kunto näytti. Selvitettyäni tilanteen tutulle eläinlääkärille aloin jo puhdistaa haavoja etukäteen. Puolen tunnin päästä luottolääkärimme Jaana kaartoikin pihaan ja asteli talliin.
"Mikäs täällä on tilanne?" hän kysyi ja siirryin hevosen edestä, jotta hän näkisi itse. "Ahaa, no, eiköhän me saada tämä tappelupukari vielä kursittua kasaan. Miltä se toinen hevonen näyttää?"
"Piiskalla ei ole naarmuakaan, Kunkku on selvästi ollut altavastaajana", selitin ja viittasin kädelläni Piiskan karsinaan. Sieltä se katsoi happamasti takaisin ja luimisteli kuten yleensäkin.
Ripeästi Jaana tarttui toimeen ja ompeli kaksi pahinta haavaa kiinni. Kipeää jalkaa hän joutui katselemaan hiukan tarkemmin, mutta totesi sitten ettei siinä vaikuttaisi olevan mitään rikki. Hoito-ohjeiksi saimme jalan kylmäyksen kolmesti päivässä ja viikon kipulääkekuurin, sekä tarhaus viikon ajan vain sairastarhassa. Veloitettuaan yllättävän pienen summan nainen lähti jatkamaan matkaa ja itse aloitin Kunkun jalan kylmäämisen. Miten nämä hevoset aina osaavatkin järjestää kaikkea aivan älytöntä, mikä pakko Kunkunkin oli tunkeutua toisen orin tarhaan karattuaan. Ja miksi sen piti kaikista vaihtoehdoista olla juuri Piiska, joka ei suhtaudu suopeasti kehenkään. Ei-niin-lämpimästi muistelin myös Kunkun edellisiä toilailuja; kerran se jäi piehtaroidessaan jumiin karsinaansa ja jouduimme purkamaan yhden väliseinän, toisen kerran se liukastui tarhassa ja venäytti selkänsä, kerran se onnistui saamaan riimun jumiin tarhan porttiin ja kiskoi sen saranoiltaan irti. Ja kenkänsä se hukkaa säännöllisin väliajoin ties minne. Ainakaan ei tule tylsää ja niin eläinlääkäri, kengittäjä kuin palokuntakin on tullut tutuksi.