Halusin Seilestä itselleni varsan, mieluiten tamma. Se oli jo aiemmin varsonut kolmesti täysin ongelmitta, tiinehtynyt hyvin ja kaikki oli mennyt kuin oppikirjoissa. Sitten se ei kuitenkaan enää meinannut tiinehtyä. Neljän vuoden yrityksen jälkeen se viimein 19-vuotiaana tiinehtyi ja kantoaika näytti sujuvan hyvin. Synnytys koitti 20.09.2018, mutta valitettavasti aivan kaikki meni pieleen. Varsa oli iso ja jäänyt jumiin, soitimme eläinlääkärin paikalle ja yritimme varovaisesti vetää varsaa ulos tuloksetta. Lopulta oli pakko todeta, että varsa oli menetetty - nyt pitäisi pelastaa emä. Seile oli kuitenkin menettänyt runsaasti verta ja se heikkeni aivan silmissä. Eläinlääkäri epäili sisäisiä vaurioita, joten tamma päätettiin lopettaa. Seilellä oli ikää 20 vuotta sen päästessä vihreämmille laitumille. Kaikki meni pieleen, ja minulla on niin ikävä Seileä. Hieno tamma, joka edustaa upea valjakkosukua. Kiitos näistä vuosista, hyvää matkaa!
|
Nimi Seile "Seile" Rotu suomenhevonen Sukupuoli tamma Väri ruunikko Säkäkorkeus 152cm Syntymäpäivä 14.04.2014 (4v 14.8.14) Ikä 20 vuotta (20.9.18) |
Rekisterinumero VH15-018-0835 Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko Kasvattaja Sirma Jokela, Seinäjoki (EVM) Koulutus va. vaativa Painotus valjakkopainotus Saavutukset VVJ-I |
VVJ-I -palkinto tammikuun tilaisuudessa 31.01.2017 pistein 105p. Pistejakauma:
Rakenne 5 (10), kilpailut 43 (40+), suku 20 (20+5), jälkeläiset 22 (20+5), lisäpisteet 15 (15).
Alku tamman elämälle ei ollut kovin ruusuinen tai helppo, sillä sen emä menehtyi synnytyksessä ilmenneisiin komplikaatioihin, eikä Seile saanut varttua oman emänsä kanssa. Samasta tallista löytyi ruunikolle rimppakintulle onneksi varaemä: kokenut siitostamma, joka oli myös vastikään varsonut ja jonka tiedettiin suhtautuvan suopeasti vieraisiinkin varsoihin. Niinpä Seile kasvoi toisen saman ikäisen varsan kanssa, rohkaistui ja tottui muihin hevosiin hyvin. Sen koulutus sujui varsasta asti hienosti ja tammasta olikin kovaa vauhtia tulossa hyvä valjakkohevonen. Yllättäen Seile kuitenkin laitettiin myyntiin ja eräs ratsuharrastaja osti sen kun Seilellä oli ikää 11 vuotta.
Kovin kauaa tamma ei hänellä ollut ennen kuin siitä oli taas myynti-ilmoitus netissä, mistä minäkin sen sitten huomasin. Mitään tuloksia tai menestystä Seilellä ei ollut entuudestaan, ei edes jälkeläisiä. Otin kuitenkin riskin ja ostin tämän ruunikon kaunottaren meille. Hyvin nopeasti päätin astuttaa sen, ettei tamman ensisynnytys venyisi hirveän myöhäisille vuosille. Onneksi kaikki sujui hienosti ja tuloksena olikin mitä hienoin orivarsa. Tämän jälkeen pääsimme sitten treenaamaan valjakkoajoakin ja sillä tiellä edelleen olemme.
Seile on kaunis, kiltti, kärsivällinen ja kuuliainen, todella rauhallinen ja luotettava hevonen, jonka kanssa on aina ja kaikkialla ilo työskennellä. Se suhtautuu töihin vakavasti, mutta ei ole kuitenkaan tosikko. Sillä on uskomaton toistonkestävyys ja se nauttii saadessaan tehdä töitä ihmisen kanssa, muutenkin tamma on todella ihmisläheinen ja nauttii kaikenlaisesta huomiosta. Ajettaessa Seile on todella kevyt kädelle ja kulkee todella pienin avuin. Tamman ehdoton vahvuus on tarkkuuskoe, jossa se ei epäonnistu koskaan, vaan on aina todella hyvin kuulolla ja kääntyy vaikka miten hankassa paikassa. Tamma on myös ratsukoulutettu, se osaa helpon C:n asiat ja viihtyy kyllä myös ratsuna, mutta suorastaan loistaa vaunujen edessä.
Hoitaessa voi jonkin verran liikuskella ja hamuta hoitajaa, mutta on silti nätisti, kuten kiltit hevoset ovatkin. Se ei hermostu, vaikka välillä harjattaisiin liian kovaa, tai jos kaviokoukku osuu ikävästi. Se vain katsoo hoitajaa hämmästyneenä ja jatkaa eloaan aivan kuin mitään ei olisi sattunut. Suitsiessa voi viskellä päätään, mutta pääsääntöisesti on rauhassa. Valjastessa huomaa oikein, että tamma odottaa milloin se pääsee tekemään työtä. Taluttaessa Seile on jopa laiska, se löntystelee hitaasti taluttajan takana, eikä nopeuta vauhtiaan millään. Kukaan ei oikein tiedä miksi tamma toimii näin, sillä muutoin se on kyllä ihan ripeäliikkeinen.
Ajaessa neitokainen on reipas ja menevä, mutta silti hyvin koossa. Sillä on korkeat ja näyttävät liikkeet ja hieno muoto. Se hakeutuu tähän muotoon itse asiassa automaattisesti, eikä vaadi erillistä "käskyä". Tamma kuuntelee tarkkaan mitä kuski pyytää siltä ja välillä tuntuu kuin tamma lukisi ajatukset, sillä se pyrkii tekemään kaiken niin kuin ihminen pyytää. Innostuessaan Seilen ilme kirkastuu ja sen askeleisiin tulee erilaista lennokkuutta ja voimaa - välillä voi tulla jopa pukkeja, kun tamma oikein intoutuu pitämään hauskaa. Ratsuna tamma ei ole niin osaava kuin kärryjen edessä, sillä sen kanssa ei ole pahemmin treenattu ratsujuttuja. Kuuntelee kyllä apuja hyvin, mutta on hieman hidas noudattamaan niitä. Mukava hömpöttelykaveri kuitenkin vaikkapa maastoiluun. Maastossa reipas, mutta selväpäinen. Ei hötkyily turhia, eikä säiky mitään. Varmajalkainenkin se on, siis mainio maastokaveri vaikeammallekin retkelle. Lähinnä Seilen kanssa maastoillaan kärryjen kanssa, mutta muutamien kokeilujen perusteella toimii maastossa myös ratsain. Kisoissa tyttönen on kuin kotonaan. Se ottaa rauhallisesti ja näyttää ajattelevan, että sama se missä ollaan, kunhan on kivaa. Ja sitä Seilen kanssa takuulla on, koska se on aina niin hyväntuulinen.
isäSeikkoEVM, 150cm, m |
ii.Salutin UskoEVM, 149cm, trn |
iii.KassuEVM, 153cm, trn |
iie.UlriikkaEVM, 145cm, vrt |
||
ie.ViljakukkaEVM, 154cm, mkm |
iei.VäistämöinenEVM, 156cm, rtkm |
|
iee.VilmiinaEVM, 151cm, m |
||
emäSinituuliEVM, 155cm, rtkm |
ei.Urjan SolliEVM, 156cm, rtkm |
eii.SpovolliEVM, 150cm, rtkm |
eie.SointiEVM, 154cm, vrt |
||
ee.Huven RuskaEVM, 155cm, m |
eei.RikharttiEVM, 159cm, m |
|
eee.SeireeniEVM, 152cm, prt |
I. Seikko oli varsin luonteikas pieni ori, jonka kanssa toimiminen ei aina ollut kovin helppoa. Sillä oli vahva kilpahevosen luonne, joka oli periytynyt vahvasti sen isän puolelta. Seikko oli puoliksi ravi- ja puoliksi ratsusukuinen ja aluksi sitä yritettiinkin valmentaa ravuriksi, mutta ikävä kyllä se oli niin laukkaherkkä, että se ura katkesi hyvin nopeasti. Kierrettyään muutaman kodin tämä musta ori päätyi aloittelevalle valjakkoharrastajalle ikään kuin vahingossa. Kouluttamisen ja jokusen vaaratilanteen jälkeen Seikosta tuli kuitenkin valjakkohevonen ja vieläpä varsin menestynyt sellainen. Ori koulutettiin vaativalle tasolle ja parin kauden jälkeen se siirtyi kilpailemaan aluetasolle ja voittikin aluemestaruuden itselleen kolmena vuonna peräkkäin. Pikkuhiljaa sekä Seikko että sen kuski kehittyivät ja siirtyivät aina kansalliselle tasolle asti, mutta ikävä kyllä ehtivät kilpailla vain puoli kautta, sillä ori loukkaantui eräissä treeneissä ja jäi pitkälle sairaslomalle. Toipuessaan jalkavammastaan Seikko oli kuitenkin jalostuskäytössä ja se astuikin useita tammoja, vaikkei kantakirjattu ollutkaan. Sairasloman venyessä ja venyessä kävi kuitenkin ilmi, ettei orista enää olisi kilpahevoseksi, eikä oikeastaan edes harrastuskäyttöön, päätti omistaja lopettaa orin sen ollessa 15-vuotias.
Jälkeläisiä orilla on 21 ja niistä kahdeksan on kilpaillut valjakkoajossa, kaksi vaativalla tasolla ja loput noviisissa. Seikko periytti mustajouhisuutta erittäin voimakkaasti ja vain kolme sen varsoista onkin rautiaspohjaista, muut ruunikoita tai mustia. Se myös periytty pientä kokoaan ja jätti isommistakin tammoista vain hieman yli 150-senttisiä jälkeläisiä. Vaativaa luonnettaan Seikko ei erityisemmin jättänyt jälkeläisilleen, vaan yleensä sen jälkikasvu peri voimakkaasti emänsä luonteen.
II. Salutin Usko oli melko pienikokoinen ori, vain sentin yli pienhevoskoon. Rakenteellisesti se ei tosin muistuttanut pienhevosta pätkääkään, vaan oli hyvin kevyt ja sporttinen suomenhevonen, joka omasi pitkät jalat ja nopean ravin. Ori oli tosiaan puhtaasti ravisuvusta, minkä vuoksi Uskolta odotettiinkin paljon. Nuorempana treenit alkoivatkin varsin lupaavasti, se oli nopea ja ravivarma, mutta vähän väliä tummanruunikko ori tuntui kuitenkin kärsivän pahasta motivaation puutteesta. Tästä huolimatta se kuitenkin tienasi jokusen tuhatta euroa rahaa juostuaan viisi kautta aktiivisesti. Luonnepuoli orilla oli aika tulinen, se suivaantui helposti eikä sietänyt lähellään esimerkiksi koiria tai muita hevosia, useimmat tammat mukaan lukien. Tästä huolimatta Uskoa käytettiin jonkin verran jalostukseen ja se sai yhdeksän jälkeläistä. Näistä seitsemää yritettiin alunperin ravureita, mutta yhdestäkään ei tullut kovin menestyksekästä. Vain yksi sen jälkeläisistä, Seikko, on laajemmin vaikuttanut jalostuksessa ja onkin Uskon ainoa orina pidetty isälinjan jatkaja. Salutin Usko ehti täyttää 20 vuotta vain kolme päivää ennen kuolemaansa, mikä tapahtui yön aikana orin omassa karsinassa. Myöhemmin syyksi paljastui sydänpysähdys.
IE. Viljakukka oli laadukkaan ratsusuvun varsin keskinkertainen tulos. Nopealla vilkaisulla Kukka näytti todella kauniilta ja ryhdikkäältä tammalta, mutta kun sitä katseli pidempään, alkoi kiinnittää huomiota jos jonkinlaisiin puutteisiin ja suoranaisiin rakennevirheisiin. Tämän vuoksi Kukan kasvattaja päätyikin lopulta myymään sen eteenpäin kun tammalla oli ikää viisi vuotta. Se oli siihen mennessä peruskoulutettu, käynyt muutamissa näyttelyissä ja tottunut kaikenlaiseen hälinään. Kukan uusi omistaja vei tammaa jonkin verran eteenpäin, kilpaili sillä koulu- ja esteratsastuksessa hieman ja sen jälkeen päätti astuttaa tamman sen kauniin värin takia. Sen kummempaa ajatusta varsasuunnitelmissa ei ollut, joten oriksi valikoitui se mikä oli lähellä ja kohtuuhintainen. Onneksi Kukka itse oli luonteeltaan äärimmäisen kiltti, rauhallinen ja tasainen, sillä suunnitellulla orilla luonnetta kyllä piisasi. Tällaisen tuloksena syntyi sitten Viljakukan ainoa varsa, Seikko, joka peri isänsä luonteen todella vahvasti. Kun sitten selvisi, ettei varsa ollutkaan kimo, ei sen kasvattaja halunnut pitää sitä ja myi pois sekä varsan että tamman. Kukka päätyi harmittavasti kiertoon, sillä vaikka se oli hyväluonteinen, ei sen rakenne lopulta kestänyt käyttöä kovin hyvin, eikä kukaan muu halunnut missään nimessä astuttaa näin heikkoraamista tammaa. Lopulta Viljakukka lopetettiin 16-vuotiaana, koska sen viimeisen omistajan aika ei enää riittänyt hevosille, eikä hän halunnut myydä tammaa taas uuteen kotiin.
E. Sinituuli oli äärimmäisen nöyrä ja hyvin kiltti tamma, joka tuli melko vaatimattomasta suvusta. Sinin onneksi se syntyi valjakkohevosia kasvattavalle tallille, sillä muutoin siitä tuskin olisi kuultu enää mitään myöhemmin, vahinkovarsa kun oli. Tamman kyvyt kuitenkin huomattiin jo aikaisessa vaiheessa ja sitä lähdettiin kouluttamaan valjakkohevoseksi. Sini oppikin asiat nopeasti ja sen kouluttaminen sujui mutkattomasti. Kilpailemisen tamma aloitti 7-vuotiaana noviisi-luokissa, mutta 11-vuotiaana se kilpaili jo vaikeita luokkia kansallisella tasolla. Melko pienestä koostaan huolimatta Sinillä oli elastiset ja sporttiset liikkeet, hyvä kokoamiskyky ja loistava työskentelymoraali. Ensimmäisen varsansa tamma oli saanut jo 5-vuotiaana, joten astuttamisella ei ollut kiire ja Sini kilpailikin 16-vuotiaaksi. Tässä vaiheessa tammalla oli hallussaan useita Suomen mestaruuksia sekä aluemestaruuksia ja se oli elämänsä kunnossa. Sini lopettikin uransa huipulla ja se päätettiin astuttaa Seikolla, yllättävällä valjakkotähdellä. Kantoaika sujui ongelmitta, mutta synnytyksessä tuli valitettavasti komplikaatioita ja Sinituuli menehtyi 17-vuotiaana. Sen viimeiseksi varsaksi jäänyt Seile varttuikin sitten varaemän hoivissa.
Sinituuli sai harmittavasti vain kaksi jälkeläistä, joista ensimmäinen vielä kaiken lisäksi ruunattiin jo nuorena, sillä omistajalla ei ollut mahdollisuutta pitää tallissaan oria. Sekä tämä ruuna että Seile ovat hyväluonteisia ja mukavia valjakkohevosia, joskin tuo ruuna ei ole kilpaillut kuin muutamia kertoja. Sinituulen periyttäjän kyvyistä on mahdotonta sanoa juuri mitään, sillä vaikka sen jälkeläiset ovatkin luonteiltaan hyvin samanlaisia, niissä ei juuri muuta samaa olekaan: ruuna on rautiaankimo, Seile ruunikko. Ruunalla kokoa 160-senttiä, Seile on vain 152cm korkea. Ruuna on melko hidasliikkeinen, Seile taas reipas ja menevä.
EI. Urjan Solli oli kauniinvärinen, mutta muilta osin aivan mitäänsanomaton ori, jonka sukukaan ei ollut kovin kummoinen. Se oli koulutettu helppoihin koulu- ja esteluokkiin, minkä lisäksi sillä pystyi myös ajamaan, vaikkei se varsinaisesti valjakkohevonen ollutkaan. Joskus sillä innostuttiin ottamaan hieman reippaampiakin pätkiä ja luultavasti orista olisi saatu ainakin keskiverto ravuri, mikäli sen omistajalla olisi ollut taitoa treenata sitä siihen. Pääsääntöisesti Solli toimi kuitenkin puskaratsuna, joka ei juuri käynyt missään muualla kuin naapuritallilla, jossa oli kenttä käytettävissä. Kerran tällaisella reissulla Sollin ratsastaja kuitenkin putosi ja ori karkasi, päätyen tammalauman keskelle tarhaan. Tämän seurauksena se ehti astua kaksi tammaa, ennen kuin kukaan ehti hätiin. Toinen tammoista onneksi jäi tyhjäksi, mutta toinen, Huven Ruska, tuli kantavaksi. Tämän episodin jälkeen Solli kuitenkin ruunattiin, eikä se elämänsä aikana saanut kuin yhden ainoan jälkeläisen. Vanhoilla päivillään ori sai itselleen uuden tallikaverin, jonka kanssa se tuli mainiosti toimeen, kunnes eräänä syksyisenä päivänä ne alkoivat tapella heinäkasalla ja Solli sai pahan potkun etujalkaansa. Omistaja tajusi heti jonkin olevan pielessä ja soitti eläinlääkärin, mutta armeliainta oli lopettaa 21-vuotias ruuna, sillä sen jalka oli mennyt poikki potkun seurauksena.
EE. Huven Ruska oli tavanomaisesta ratsusuvusta ja se olikin alunperin koulutettu ratsuksi, kilpaillen kouluratsastuksessa hieman. Vartuttuaan se kuitenkin myytiin pienelle valjakkosuomenhevosia kasvattavalle tallille, missä sitä alettiin opettaa kärryjen eteen, tavoitteena valjakkoajokilpailut. Alkuvaikeuksien jälkeen Ruska oppi aika äkkiä ja olikin miellyttävä ajettava yhteistyökykyisen luonteensa ansiosta. Se kilpaili jokusen kauden noviisi-luokissa, saaden tasaiseen tahtiin sijoituksia ja voittojakin, muttei koskaan noussut edes kansalliselle tasolle, sillä kovin näyttävä se ei ollut. 13-vuotiaana Ruska siirtyi täysin siitostammaksi ja se tekikin huomattavasti itseään laadukkaampia varsoja, etenkin jos orivalinta oli tehty hyvin. Mustan tamman kolmas varsa ei kuitenkaan ollut suunniteltu, itseasiassa Ruska oli ollut tarkoitus jättää silloin astuttamatta, mutta toisin kävi. Tallilla vierailemassa ollut ori Urjan Solli pääsi karkuun ja astui Ruskan, joka tulikin kantavaksi. Tiineyttä ei kuitenkaan keskeytetty ja seuraavana kesänä syntyi Ruskan paras jälkeläinen, vaikkei sitä heti huomattukaan. Tämänkin jälkeen tamma teki vielä neljä varsaa, mutta mikään niistä ei ole yltänyt vahinkovarsa Sinituulen tasolle kilpailumenestyksen osalta. Huven Ruskan ollessa 24-vuotias sille nousi yllättäen korkea kuume, mikä sitten paljastuikin keuhkokuumeeksi ja tamma lopetettiin sen omaan tarhaan.
Seile on tarjolla jalostukseen evm-sukuisille suomenhevosoreille.
s. 07.05.2015 sh-o VSN Ch Viisikon Härdelli (i. Hullunmylly), om. Em. VRL-02816 -> VVJ-II, KRJ-III, ERJ-III, KERJ-III, KTK-III
s. 01.12.2015 sh-o Viisikon Loisto-Tuuli (i. Loisto-Tuuri), om. Riikinneva
s. 05.05.2016 sh-t Kaihon Tosi-Tarina (i. Haudanhaalea), om. Hazel, Kaihovaara -> SV-II
VVJ, 41 sijoitusta, 3 cup-sijoitusta28.02.2015 - Vaativa parivaljakko - 02/15 |
30.01.2016 (päiväkirja)
Uusi vuosi ja uudet kujeet, näinhän se on nähtävä, taisi Seile tuumata aamulla, kun oli onnistunut jäämään loimestaan kiinni pihaton porttiin, joka oli auki ja kaikki muut hevoset karkuteillä. Tammalla on kyllä uskomaton kyky aiheuttaa jos jonkinlaisia ongelmia meille ihmisille, ihan vahingossa ja tarkoittamatta. Milloin se jää porttiin kiinni, milloin karkuuttaa muut, milloin hajottaa vesiastian... vaikka ei näille tempauksille voi kuin nauraa, se on varsin huvittava tapaus niin halutessaan, pakko myöntää. Irrottelin Seilen ensimmäisenä, laitoin portin kiinni ja lähdin pyydystämään vapaudesta nauttivia tammoja kauraämpärin kanssa. Aika nopeasti ne sainkin kiinni ja yksitellen palautin ne pihattoon ruunikon tamman kaveriksi. Kaikki jäivät nätisti syömään heinää ja vaikuttivat varsin nälkäisiltä, eli taisivat olla karussa lähes koko yön. Seilekin oli aika väsynyt, joten en ottanut sitä treeniin vaikka niin olin suunnitellutkin. Pitäkööt nyt sitten ylimääräisen vapaapäivän, ehdimme kyllä treenaamaan huomennakin.
14.02.2016 (päiväkirja)
Ystävänpäivä alkoi kovalla lumisateella, mutta puoleenpäivään mennessä se oli hellittänyt ja kaikkea peitti pumpulimainen uusi lumi. Oli niin äärettömän kaunista, että päätin lähteä Seilen kanssa rekiretkelle. Sain mukaani siskontyttöni Minnan ja hänen poikaystävänsä Petrin, joten tiedossa oli hauskaa seuraakin. Tamma olikin jo valmiiksi sisällä, joten harjasin sen pikaisesti ennen kuin siirsin sen valjastuskatokseen odottelemaan. Hain sen varusteet ja pyysin Minnaa hakemaan reen varastosta valmiiksi ulos. Hiljaa vihellellen laitoin hevosen valmiiksi ja Seilekin jo höristeli korviaan ja yritti kuikuilla mitä jännää seuraavaksi tapahtuisi.
Kun kaikki oli valmista annoin Minnalle ja Petrille luvan hypätä kyytiin. Annoin itse reelle vähän työntöapua ennen kuin hyppäsin itsekin kyytiin ja niin rekiretkemme pääsi alkuun. Rupattelimme niitä näitä Seilen talsiessa rauhallisesti eteenpäin lumista tietä. Välillä lunta putoili puiden oksilta niskaamme, mutta se ei menoa haitannut, kaikilla meillä oli onneksi paljon vaatetta päällä. Jonkin ajan kuluttua kehotin tammaa siirtymään raviin ja se ravasi pitkällä, rennolla askeleella korvat hörössä.
Teimme melkein kahden tunnin ajelun, sillä päivä oli hyvin kaunis ja juttua tuntui kaikilla riittävän vaikka millä mitalla. Kaikki hyvä kuitenkin päättyy aikanaan, joten ennen pitkää palasimme takaisin tallille. Nuoripari lähti valmistautumaan illan suunnitelmiaan varten ja itse jäin purkamaan tammalta varusteet pois. Rapsuttelin sitä hommien ohessa ja sujautin sille pari leivänpalaakin taskustani ennen kuin vein sen ulos. Kuten odotettua, tamma menikin samantien piehtaroimaan ja sen jälkeen ravaili hetken aikaa ennen kuin malttoi asettua syömään.
11.10.2016 (päiväkirja)
"Kuraa, loskaa, kylmä, vesisadetta, hyi", marmatin mielessäni kun lähdin hakemaan Seileä tarhasta. Suunnitelmanani oli käydä treenaamassa tamman kanssa vähän kouluosuuden juttuja maneesissa, mutta olin valmis luovuttamaan kun näin missä kunnossa tamma oli: se oli onnistunut repimään loimen pois päältään ja oli yltä päältä kurassa, korvista kavioihin. Tuijotin tammaa suu auki vähän aikaa, ennen kuin sain itseni takaisin toimintaan. Otin erittäin likaisen hevosen kiinni ja talutin sen suoraan pesukarsinaan - harjaamalla sitä ei saisi ikinä puhtaaksi.
Suihkuttelin tammaa lämpimällä vedellä ja se tuntui kummallista kyllä nauttivan siitä suuresti. Saatuani kaiken likaveden pois aloin kuivaamaan tammaa hikiviilalla ja pian se olikin siinä kunnossa, että sain sille laitettua suojat jalkoihin ja suitset päähän - päätin nimittäin luopua ajatuksessa treenata koulua ja sen sijaan suunnata kiivetä tamman selkään ja suunnata maastoon, sillä sadekin oli lakannut hetkeksi. Könysin ratsuni kyytiin jakkaran päältä ja ohjasin sen lyhyelle lenkille, minne Seile lähtikin reippaasti talsimaan, joskin hieman ihmetellen selässä keikkumistani. Emme olleet reissussa kuin puolisen tuntia, mutta palattuamme olimme molemmat hyvällä tuulella.
Sisällä heitin tammalle kuivan sadeloimen niskaan ja palautin sen tarhailemaan ja syömään heinää kavereiden kanssa. Itse palasin töihini ja kun tunnin päästä kävelin tarhan ohi, oli Seile taas riisunut loimensa ja näytti jopa aiempaa pahemmalta mutahirviöltä. Päätäni pudistellen jatkoin töitäni, ja pohdin millä ihmeellä aion saada tamman loimet pysymään siillä päällä.