Tallimme näyttävä ja uljas kouluori on nyt poissa, vain 21-vuotiaana Täryn matka tuli päätökseen takapolviongelmien vuoksi 15.12.2016. Mikään hoito ei enää olisi vanhaa herraa auttanut, joten oli armeliaampaa päästää se tuskistaan. Tätä punaista komistusta jäivät kaipaamaan koko talliporukka sekä orin jälkeläiset. Lepää rauhassa reipas Täry!
Nimi Tähtivaras "Täry" Rotu suomenhevonen Sukupuoli ori Väri punarautias Säkäkorkeus 164cm Syntymäpäivä 01.01.2007 (3v 1.1.10) Ikä 21 vuotta (15.12.16) |
Rekisterinumero VH14-018-0094 Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko Ex-omistaja Axel Koulutus ko. VaB Painotus koulupainotus Saavutukset KRJ-I |
KRJ-I -palkittu elokuun tilaisuudessa 15.08.2016 pistein 104,5p. Pistejakauma:
Rakenne 7,5 (10), kilpailut 40 (40+), suku 20 (20+5), jälkeläiset 22 (20+5), lisäpistet 15 (15).
Täry on hieman jääräpäinen oripoika. Se on aina komentelemassa muita ja sillä on todella vahva johtajaluonne. Ori testaa aina ihmistä joka sitä käsittelee ja saattaakin yrittää kiskoa tätä mukaanaan taluttaessa. Orin käytös kuitenkin parantuu huomattavasti, sekä nämä pienet temput vähenevät, joskin eivät katoa kokonaan, kun ori oppii hoitajansa tuntemaan. Täryä voisi sanoa melko levottomaksi. Se on koko ajan liikkeessä, oli se sitten tarhassa tai karsinassa. Edes hoitotoimenpiteiden aikana herra ei jaksa seistä paikoillaan, vaan pyörii ympäri karsinaansa. Tämän takia ori onkin parasta sitoa kiinni hoitaessa, vaikka potkiminen tai näykkiminen eivät sen tapoihin kuulukaan.
Ratsastaessa Täry on mukava, vaikkakin hieman reipas tapaus. Se ei säiky mitään ja kuuntelee ratsastajaansa mukisematta, ainakin pidätteitä lukuunottamatta. Ori ei jaksa keksittyä samaan, etenkään pikkutarkaan tehtävään pitkiä aikoja, vaan vaatii vaihtelevia tehtäviä. Mikäli Täryn mielenkiinto pääsee lopahtamaan se alkaa madella, heilutella päätään, laahaa jalkojaan ja silloin sen virettä on äärimmäisen vaikea nostaa takaisin entiselle tasolle. Tämän ongelman kanssa on painittu koko orin kilpailu-uran ajan, eikä siihen lopulta löydetty mitään kunnollista apukeinoa - ori oli varsin epätasainen suorittaja, vaikka se lopulta sijoitukset saikin kasaan. Maastossa kulkee eteenpäin kuin juna, sitä ei hetkauta mikään. Joskus sitä tosin toivoisi, että oria pystyisi työstämään kentän ulkopuolellakin, mutta Täryn "kuuntelukorvat" katoavat melko tehokkaasti kun poistutaan pihasta. Todella kiva kaveri kyllä aivojen nollaus maastoihin rohkeutensa ja tasaisuutensa ansiosta.
Kilpailuissa ja muissa vieraissa paikoissa pitää hirveää meteliä itsestään, korskuu kovaäänisestä ja hirnahtelee muille hevosille, vaikka ne olisivat kaukanakin. Verryttelyissä orilla pidetään hännässä punaista nauhaa, sillä se saattaa yrittää potkia lähelle tulevia muita ratsukoita. Kouluaitojen sisäpuolella keskittyy yleensä melko hyvin työskentelyyn ja itse tehtävien tekemiseen, vaikka vaatiikiin ratsastajalta jatkuvaa tukea ja ohjausta.
isäMestarivarasEVM, 166cm, prt |
ii.Varkaiden KuningasEVM, 161cm, rt |
iii.VapaamatkustajaEVM, 163cm, prt |
iie.KuingatarEVM, 157cm, vprt |
||
ie.SävelmäEVM, 162cm, rt |
iei.AamukukkaEVM, 160cm, m |
|
iee.RunolauluEVM, 161cm, prt |
||
emäTähtipölyEVM, 159cm, tprt |
ei.AstronauttiEVM, 161cm, prt |
eii.LinnunrataEVM, 163cm, prn |
eie.AvaruusolentoEVM, 158cm, rt |
||
ee.SurutyöEVM, 157cm, trt |
eei.SurunkantajaEVM, 160cm, trt |
|
eee.SuomineitoEVM, 155cm, prt |
I. Mestarivaras oli erittäin suurikokoinen suomenhevosori, jonka säkäkorkeus oli huimat 166cm. Tämä "suikunpunainen" ori oli äärimmäisen näyttävä ilmestys etenkin kouluradalla, sillä se omasi erittäin ilmavat ja suuret liikkeet, joissa istuminen tosin oli todella vaikeaa. Mestarilla oli hyvä työskentelymoraali ja se noudatti ratsastajan apuja tarkasti, joskus turhankin hyvin, sillä se ei todellakaan ollut helppo hevonen herkkyytensä takia. Olikin todellinen onni, että pitkän linjan suomenhevoskasvattaja näki orin jo pikkuvarsana ja osti sen itselleen kun orilla oli ikää vähän vajaa vuosi. Mestari teki pitkän kilpailu-uran kansallisella tasolla, luokissa Helppo A ja Vaativa B, ja menestyi jopa avoimissa luokissa. Se myös kantakirjattiin 7-vuotiaana II-palkinnolle ja astutuspuuhat se aloitti vuotta myöhemmin. Jälkeläisiä orille ehti siunaantua huippuvuosien aikana useita kymmeniä ja ori periytti vahvasti suurta kokoa, punarautiasta väriä ja erinomaista ratsun rakennetta. Melko suuri osa sen jälkeläisistä onkin toiminut kouluratsuina ainakin jonkinmoisella menestyksellä. Mestarivaras jäi kilpailueläkkeelle 17-vuotiaana ja kolme vuotta myöhemmin se jätti myös siitosorin tehtävät taakseen ja vietti eläkepäiviä kotitallillaan. 24-vuotiaana ori päästettiin ikiuneen hammasvaivojen vuoksi.
II. Varkaiden Kuningas oli 161cm korkea rautias suomenhevosori, joka ei aina ollut sieltä ihan helpoimmasta päästä käsitellä tai ratsastaa. Ei, ori ei ole mikään raivotautinen hirviö, vaan varsin sitkeä ja periksiantamaton uurtaja, joka ei kuitenkaan antanut virheitä anteeksi oikeastaan yhtään, vaan huomautti niistä välittömästi. Se on kilpaillut seuratasolla koulua ja lisäksi pärjännyt näyttelyissä ihan mukavasti, onhan se kantakirjattukin toisella palkinnolla 6-vuotiaana. Kovin tunnettu Varkaiden Kuningas, minkä vuoksi orilla ei jälkeläisiäkään ole kuin neljä kappaletta, joista Mestarivaras on ainoa enemmän kilpaillut hevonen, muut ovat päätyneet enemmän tai vähemmän puskapolleiksi. Varkaiden Kuningas eli koko elämänsä samassa tallissa, mutta sen omistaja vaihtui kolme kertaa. Viimeiset päivänsä ori vietti laitumella pienessä laumassa ja samalle laitumelle se lopetettiin 23-vuotiaana yllättävien jalkavaivojen vuoksi.
IE: Sävelmä oli upea 162cm korkea rautias tamma, jota kelpasi katsella sen korrektin rakenteen ansiosta. Lisäksi sillä on valloittaja läsi päässään ja takasissa korkeat sukat, mitkä vain lisäsivät Sävelmän kauneutta. Luonteeltaan tamma oli lempeä ja rauhallinen, todella mukava hevonen niin ratsastaa kuin ajaakin. Nuorempana tamma kilpailikin jonkin verran valjakkoajossa sekä kouluratsastuksessa (Helppo A), mutta kun sen jaloissa todettiin alkava nivelrikko, se otettiin pois kisakäytöstä. Siitoskäyttöä se ei estänyt, joten elämänsä aikana Sävelmä teki seitsemän hienoa varsaa, kolme oria ja neljä tammaa. Melko suuri osa näistä jälkeläisistä on päässyt näyttämään kyntensä myös kisakentillä sekä näyttelyissä, joten Sävelmä onnistui periyttäjänä erinomaisesti, vaikka sen omat näytöt ovatkin vaatimattomat. Sävelmän ollessa 21-vuotias sitä potkaistiin tarhassa pahasti ja harmittavaa kyllä se jouduttiin lopettamaan.
E. Tähtipöly oli melko sirorakenteinen ratsutamma, jota nähtiin jonkin verran aluetason koulukilpailuissa. Se oli koulutettu tasolle Helppo A ja esteitäkin se hyppäsi aina 90cm asti, vaikka enemmän kouluhevonen olikin. Korkeutta Pölyksi kutsutulla tammalla oli 159cm, joskin sen omistavat sisarukset sanoivat aina tamman olevan senttiä korkeampi. Nämä sisarukset ostivat tamman sen ollessa 2-vuotias ja kouluttivat sen itse eteenpäin. Hyväluonteinen suomenhevonen olikin varsin helppo tapaus koulia ratsuksi, eikä ongelmia pahemmin ollutkaan. Tamman ollessa 12-vuotias se päätettiin astuttaa ja tuloksena olikin Tähtivaras, joka sitten 3-vuotiaana myytiin eteenpäin. Tähtipöly jatkoi mammaloman jälkeen kouluratsun uraansa ja voitti aluemestaruuden kahtena vuonna peräkkäin. 16-vuotiaana Tähtipöly harmittavaa kyllä sai jännevammen toiseen etuseensa ja sen kilpailut päättyivät siihen. Kuntoutuksen loputtua tamma astutettiin ja se saikin eläkepäivillä vielä kolme potraa poikaa - kaivattu tammavarsa jäi saamatta, sillä 22-vuotiaana Tähtipöly päästettiin taivaslaitumille vanhan jännevamman pahennuttua. Kaikki tamman jälkeläiset ovat koulupuolella menestyneitä punarautiaita oreja ja kaksi niistä on kantakirjattukin. Pöly periytti hienoa ravia, sopuisaa luonnetta ja hienoa, vahvaa selkää.
EI. Astronautti oli punarautias suuri suomenhevosori, jolta löytyi säkäkorkeutta 161cm. Ori toimi harrastehevosena koko elinaikansa ja siinä se toimikin vallan mainiosti. Sillä mentiin niin koulua kuin esteitäkin, käytiin maastossa ja ajettiin. Joka lajissa ori oli kohtuullisen hyvä, mutta missään lajissa se ei ollut huipputasoinen ja siksi sen kasvattaja myikin sen eteenpäin jo varsana - orilla kun oli varsin vaatimattomat liikkeet eikä se ollut erityisen näyttävä muutenkaan. Jälkeläisiä orilla ei ole Tähtipölyn lisäksi yhtään, ja hieman vanhempana Astronatti ruunattiin. Luonteeltaan se oli oriaikoina melko hankala ja erittäin orimainen ja sen takia se lopulta päätettiinkin ruunata. Se oli hyvä ratkaisu, koska ruunauksen jälkeen Astronautti rauhoittui niin, että sitä pystyi lapsetkin käsittelemään ja herrasta tuli kaikkien yllätykseksi koko perheen ratsu. Eräänä syyskuisena aamuna ruunan omistajia kuitenkin kohtasi suuri suru, sillä silloin 25-vuotias Astronautti löytyi kuolleena karsinastaan.
EE. Surutyö oli kuvankaunis suomenhevostamma, jolta löytyy kapasiteettia niin kouluun kuin esteillekin. Suruksi kutsuttu tamma oli väriltään tummanrautias, mutta se kantoi hopeageeniä. Säkäkorkeutta tältä neitokaiselta löytyi 157cm. Suru on kilpaillut esteratsastuksessa sekä kouluratsastuksessa ja lisäksi se on kierrellyt myös näyttelyissä menestyen niissäkin hyvin. Koulutustasoltaan tamma oli melko vaatimaton, Helppo B ja 80cm, mutta seura- ja aluetasolla se oli lyömätön ruusukehai junnuratsastajien kanssa. Jälkeläisiä tammalla on harmillisesti vain kaksi kappaletta, sillä se ei tiinehtynyt kovin helposti. Onneksi kumpikin niistä on kuitenkin päässyt näyttämään kyntensä myös kilpakentillä ja siten näyttäneet myös Surun laadun. Luonteeltaan tamma oli miellyttämisenhaluinen ja yleisesti ihmisystävällinen hevonen, se omasi hyvät käytöstavat ja hermot. Pienen otannan perusteella Surutyö periytti fiksua luonnetta, hyviä liikkeitä etenkin ravissa ja laadukkaita jouhia sekä karvapeitettä. Suru lopetettiin 22-vuotiaana tallin mennessä konkurssiin, eikä omistaja halunnut enää lähteä myymään vanhaa tammaa.
s. 29.12.2013 sh-t Tähtitanssi (e. Hopeakettu), om. Axel VRL-13550 -> KRJ-III
s. 11.10.2014 sh-t Ulapan Noitapata (e. Hopeakettu), om. Kuroibaka VRL-12167
s. 31.10.2014 sh-t Karkurimorsian (e. Kesäheila), om. mm VRL-05772
s. 07.01.2015 sh-o Ulapan Vastavalo (e. Tämä Tyttö Tanssii), om. Anzkuli VRL-11903
s. 05.03.2016 sh-o Viisikon Tähtiyö (e. Aurinkomyrsky), om. Heljänkosken tila
s. 02.04.2016 sh-o Kaihon Timantti-Varas (e. Helmi-Liina), om. Hirvitammen Suomenhevoset
KRJ, 49 sijoitusta12.05.2014 - Vaativa B - Kutsu - 06/60 |
PKK - 1x HY30.01.2016 - Sadehelmen sh:t - t: Viiru - HY |
Kouluvalmennus 08.01.2016, valmentajana Minna Viitanen (evm), kirjoittanut omistaja
Täry vaikutti aluksi jopa hieman laiskalta, mutta kun kokosit ohjat käteen alkoi orikin jo heräillä. Aluksi taivuttelit oria kumpaankin suuntaan volttien avulla ja kun ratsusi alkoi myödätä ja kulkea oikeinpäin, pääsitte aloittamaan varsinaisen tehtävän. Teitte voltit jokaisessa kulmassa ja pitkillä sivuilla pyysit oria lisäämään ravia. Lyhyet sivut menitte lisättyä käyntiä, joka tuntui tuottavan hieman ongelmia, sillä Täry oli kovasti nostamassa ravin heti kun hiemankin annoit sille pohkeita. Muutaman kerran ja useiden volttien jälkeen sekin ymmärsi jutun jujun ja lisätty käynti sujui erittäin hyvin. Kahden onnistuneen harjoituksen jälkeen nostit laukat molempiin suuntiin ennen kuin otit orin kokonaan käyntiin.
Seuraavaksi olikin tarkoitus harjoitella takaosankäännöstä. Aluksi ratsusi sähelsi koko ajan jotakin, eikä tuntunut lainkaan ymmärtävän mitä siltä vaadit, mutta kun annoin sinulle lyhyen raipan mukaan alkoi työskentely sujua huomattavasti paremmin. Vieläkin tehtävä tuotti ongelmia, muttei niin paljon. Lopetimme tämän tehtävän heti kun se oli kerran mennyt hyvin, sillä Täryn mielenkiinto näytti hiipuvan kokonaan. Loppuverryttelyn suorititte laukassa, jota emme tänään kovin paljoa työstäneet, koska se vaikutti olevan teidän vahvuutenne. Kaiken kaikkiaan valmennus meni erittäin hyvin, vaikka ratsusi välillä hieman pitkästyikin. Saatkin kiinnittää erityistä huomiota siihen, että teet vaihtelevia tehtäviä, etkä aina hinkkaa samoja juttuja - vähemmästäkin sitä kyllästyy, etenkin jos on niin herkästi pitkästyvä kuin Täry.
Kouluvalmennus 20.02.2016, valmentajana Minna Viitanen (evm), kirjoittanut omistaja
Täry vaikutti tänään tavallista rauhallisemmalta ja itsevarmemmalta, jopa seesteiseltä, mutta se oli kuitenkin aktiivinen. Aloittelimme asetuksilla sisään ja ulos sekä käynnissä että ravissa pääty-ympyrällä. Pyysin sinua myös lisäämään orin ravia aina keskiraviin asti ja se sujui hyvin, eikä ori innostunut liikoja, vaikka saikin mennä nyt vähän reippaammin. Hallitsit sen oikein hyvin! Yksi tehtävä oli pysähdysharjoittelua: ravasitte koko uraa pitkin ja käännyitte aina lyhyeltä sivulta radan poikki ja pysäytit Täryn keskelle. Parilla ensimmäisellä kerralla se yritti hiipiä vielä eteenpäin, mutta pian se ymmärsi jutun jujun ja saatoimme vaikeuttaa tehtävää vähän lisää: pysähdyksen lisäksi neljä peruutusaskelta ja siitä heti raville. Tämä sujui varsin mallikkaasti. Laukkaan emme tälläkään kertaa panostaneet paljoa, vaan laukkasit muutamat pääty-ympyrät kumpaankin suuntaan, asettaen oria sekä sisälle että ulos. Valmennus sujui huomattavasti paremmin kuin aiemmin, sillä ratsusi mielenkiinto pysyi yllä paljon paremmin.
Kouluvalmennus 14.03.2016, valmentajana Minna Viitanen (evm), kirjoittanut omistaja
Tänään teimme valmennuksessa askeleenpidennyksiä niin käynnissä, ravissa kuin laukassakin. Alkutunnista Täry osoitti mieltään ja hangoitteli vastaan joka asiassa, pukitteli välillä ja jumittui seisomaan keskelle ravipätkän. Sen kanssa tehtiin töitä ja se pistettiin koville niin pikkuhiljaa alkoi tehtävät sujua herran kanssa. Käynnissä askeleen pidentäminen tuotti alussa suurta ongelmaa Tärylle, kun ori ei halunnut pidentää vaan siirtyä pieneen töpötöpöraviin, mutta työstimme oria ja pikku hiljaa alkoi ratsukin antaa periksi ja venytti askeltaan komeasti. Ravissa pidentäminen onnistui jo huomattavasti helpommin, eikä orin kanssa tarvinnut niin kauaa taistella. Laukassa Täry pidensi askeltaan jo hyvin mielellään ja helponnäköisesti, edistystä selvästi tapahtui läpi koko valmennuksen. Kun olimme laukassa saaneet pari hyvin onnistunutta pätkää oli loppuverryttelyn aika. Yleisesti katsottua valmennus meni hyvin ja ratsukon yheistyö toimi sitten alkuvaikeuksien jälkeen hyvin.
Kouluvalmennus 17.04.2016, valmentajana Minna Viitanen (evm), kirjoittanut omistaja
Kouluvalmennus sujui tänään hienosti, ori ei teutaroinut pahasti vastaan missään vaiheessa vaan teki pyydetyt asiat nätisti, vaikka olis kyennyt kyllä parempiinkin suorituksiin... Alkutunnista teimme perinteisiä pääty-ympyröitä ja loivia kiemuroita kevyessä ravissa. Hieman asetuksia ja taivuksia molemmille puolille ja molemmissa suunnissa. Sitten sama työskentely laukassa. Laukassa Täry innostui ensin hieman ja laukkasi ratsastajan alta pois, mutta pikkuhiljaa puolipidätteet alkoivat mennä perille ja alkoivat asetukset ja taivutuksetkin löytyä kohtalaisen hyvin. Tämän jälkeen teimme hieman avoja ja sulkuja, ensin käynnissä. Kun avot ja sulut sujuivat hienosti käynnissä tehtiin muutaman kerran ravissakin. Ne eivät tuottaneet orille ongelmia ja se tekikin asiat, voisiko sanoa jopa että mielellään. Ori näytti tyytyväiseltä saadessaan kiitoksen onnistuneen suorituksen päätteeksi. Tämän jälkeen treenasimme vielä muutamia laukanvaihtoja diagonaalilla ja ne sujuivat tänään erityisen hyvin alusta alkaen, joten emme jääneet pitkäksi aikaa niitä työstämään. Täry oli koko valmennuksen ajan reipas ja yhteistyöhaluinen. Tehtävät sujuivat ratsukolta hienosti. Yhteistyömme on ollut miellyttävää ja toivon mukaan myös kehittävää. Onnea teille jatkoon ja toivottavasti vielä törmäämme!