Hevosesta luopuminen sairauden vuoksi tuntuu aina pahalta, mutta erityisen pahalta se tuntuu silloin, kun kyseessä on oma kasvatti. Tiedän Humman kaikki vaiheet: miten se syntyi pikkuruisena, kasvoi vahvaksi ja muutti ihan omaan kotiin, uudelle omistajalle. Ja miten se palasi nuorena oripoikana meille, ratsukoulutettuna ja järkevänä hevosena. Kilpailimme monta kautta menestyksellä, ori menestyi laatuarvosteluissa ja se kantakirjattiinkin. Ainoa, mitä olisin toivonut lisää, olisi ollut aika. Lisää aikaa viettää hurmaavan raudikon kanssa, lisää maastolenkkejä, lisää esteratoja, lisää mitä tahansa. 05.09.2018 Humma lopetettiin 12-vuotiaana nopeassa tahdissa pahentuneen puhkurin vuoksi. Hyvää matkaa Humma, vielä me näemme!
|
Nimi Viisikon Hurmaus "Humma" Rotu suomenhevonen Sukupuoli ori Väri rautias Säkäkorkeus 154cm Syntymäpäivä 02.02.2016 (3v 25.02.16) Ikä 12 vuotta (5.9.18) |
Rekisterinumero VH16-018-0708 Omistaja Ireth (VRL-03777), Viisikko Kasvattaja Viisikko Koulutus ko. HeA, re. 100cm / helppo Painotus kenttäpainotus Saavutukset KERJ-I, KRJ-II, ERJ-II, KTK-II |
KTK-II -palkinto orien elokuun kantakirjatilaisuudessa 30.08.2016. Tuomareina toimivat aksu, Vibaja, Peppi S., Tanja N. ja Kati.
17 + 17 + 17 + 19 = 70p KTK-II
KRJ-II -palkinto huhtikuun tilaisuudessa 15.04.2017 pistein 95p. Pistejakauma:
Rakenne 8 (10), kilpailut 40 (40+), suku 12 (20+5), jälkeläiset 20 (20+5), lisäpisteet 15 (15).
KERJ-I -palkinto huhtikuun tilaisuudessa 25.04.2016 pistein 107,5p. Pistejakauma:
Rakenne 6,5 (10), kilpailut 41 (40+), suku 25 (20+5), jälkeläiset 20 (20+5), lisäpisteet 15 (15).
ERJ-II -palkittu heinäkuun tilaisuudessa 30.07.2017 pistein 94p. Pistejakauma:
Rakenne 6 (10), kilpailut 41 (40+), suku 12 (20+5), jälkeläiset 20 (20+5), lisäpisteet 15 (15).
Viisikon Hurmaus on sen mahtavan älynväläyksen lopputulema, kun mun oli aivan pakollista saada kenttäpainotteinen ori talliin. Sopivaa oripoikaa etsittiin yksisarvisten ja menninkäisten kanssa, kunnes löysin tieni Viisikko -nimisen tallin nettisivuille. Sieltä bongasin salaman nopeasti myytävien kasvattien joukosta Pirenja-Hurmusti -mixin, joka täytti kaikki toiveet, mitä olin tuon kyseisen kenttäratsuni varalle tehnyt – eli ei mitään! Tarjousta kehiin ja seuraavana päivänä sain soiton, jossa kerrottiin hevosen olevan nyt mun riesani. Alkuun Humma antoi jopa olettaa omistavansa edes nimeksi asti aivokapasiteettia, mutta karuakin karumpi todellisuus valkeni jo parissa päivässä. Oikeastihan herran äo -lukemat hyppivät varmasti miinuksen puolella, eikä se muutenkaan ollut ihan odotetunlainen kopukka. Herra sattuu tekemään asioita vain silloin kun itsestä siltä tuntuu ja muuten se pistääkin sitten vastaan minkä ehtii.
Humma on hiton raivostuttava hoidettava. Ori on pakko kiinnittää kaksin puolin jos haluaa saada hoitotoimet suoritettua vuorokauden sisällä ja välttyä hammaskartoilta käsivarressa. Voi kyllä, kopukka tuppaa näykkimään ja potkimaan jos hoitaja tekee jotain väärin, josta päästääkin seuraavaan kohtaan. Humma on siitäkin hankala hoidettava, että epämääräisen ympäriinsä häärimisen lisäksi herra on turhan tarkka kuka sen ylhäiseen karvaan saa koskea ja millä. Liian pehmeä harja tai vääränlainen harjaustekniikka saavat Humman vetämään vesimeloniin sieraimeen, eikä se sieltä järin helposti ulos tule. Ori katsoo muita lajitovereita turvanvarttaan pitkin, eikä ne kiinnosta edes pahimpaan kiima-aikaan. Jalostuksen kannalta piirre ei varmasti ole hyväksi, mutta ainakin se pysyy hoitotoimien aikana paikalla ja rauhallisena, vaikka talli olisikin täynnä kiimaisia tammoja. Varustaessa Humman kanssa joutuu hetken keskustelemaan kuolaimien suuhun ottamisesta tai satulavyön kiristämisestä, mutta kärsivällisyys ja huumori auttavat pitämään hoitajan hermot kasassa – hommassa kun saattaa mennä pitkään ja se voi huonolla tuurilla muuttua todella hankalaksi.
Humman selkään ei kukaan oria hiemankaan tunteva halua vapaaehtoisesti mennä, sillä siitä ei ikinä voi mennä sanomaan varmaksi tuleeko hommasta mitään. Loppujen lopuksi selkään on vain rohkeasti kavuttava ja kokeiltava onneaan. Silloin kun Hummalla itsellään on fiilistä työntekoon (eli keskimäärin kerran vuodessa) se toimii kuin unelma – nöyrästi ja kuuliaisesti, liihotellen ratsastajansa ohjeiden mukaan ilman mitään vastaväitteitä. Kun taas silloin, kun oria ei huvita, niin silloin sitä ei huvita. Ori liikkuu kuin täi tervassa ja ratsastaja on valmis repimään hiukset päästään jo ensimmäisten viiden minuutin jälkeen. Humma tarvitsee selkäänsä periksiantamattoman ja rohkean ratsastajan, joka uskaltaa uhmata orin enmänythalua -asennetta. Jos Humman saa tanssimaan oman pillinsä mukaan, tekee ori kaiken, mitä siltä vain ikinä keksiikään pyytää.
Jos koulutuuppaus kuuluu niihin vastenmielisimpiin lajeihin, ei ratsuksi kannata ainakaan Hummaa valita. Se ei meinaa edes eteenpäin liikkua ja kaikessa se vääntää viimeiseen asti vastaan. Kokemattomien alla ori tuskin edes paikaltaan liikahtaa, mutta osaavilla on sentään jotain saumaa ja toivoa herran kanssa. Jos Humman jollain juhannustaioilla onnistuu nöyrtämään ratsastajan tahdon alaiseksi, ei sitä kiukkupersettä meinaa samaksi kopukaksi tunnistaa. Ori liikkuu omalla moottorilla ja suorittaa vaaditut tehtävät yritteliäästi ja parhaansa tehden. Vaikka Humma muuten onkin melkoinen pyllypää, sen askellajit on sentään vähemmän haistav*ttu -meininkiä. Ravi on lennokasta ja tasaista, laukka pyörivää ja eteenpäinpyrkivää. Jos Hummasta onnistuu puristamaan kaiken potentiaalin pihalle, on herra jopa Helppo A -tasoinen.
Ei tälle mikään kelpaa. Kouluratsastus on liian hidasta hifistelyä, mutta esteillä sitten kaahaillaan kun sapelihammastiikeri rynnisi perässä. Harvoin Humman selkään esteillekkään löytyy vapaaehtoisia kuskeja, sillä kellään ei tunnu rohkeus riittävän. Oikean ratsastajan alla Humma on kuitenkin hiton rohkea ja reipas hyppääjä, eikä sen hyppytyylissäkään ole pahaa sanottavaa - vaikkei herran rakenne olekaan järin sopiva isommille esteille, mutta silti se melkein metriä loikkii. Vauhtia tietty voisi olla vähemmänkin, mutta ei se ainakaan ajassa häviä muille. Käännöksetkin tapahtuu enintään kolikon kokoisella alueella. Harvemmin Humma kieltää tai rynnii esteiden ohi, mutta tätäkin näkee. Ja silloin vika on totta kai ratsastajassa, joka on roikkunut ohjissa, jäänyt hypyssä jälkeen tai hengittänyt väärään aikaan! Maastoesteet sujuu ongelmitta, jos selkään löytyy tarpeeksi vauhtia ja vaarallisia tilanteita rakastava ratsastaja – niitä nimittäin varmasti tulee. Rataesteillä orin kapasiteetti riittää 90cm -korkeuksiin, maastoesteillä 90cm -esteille.
Jos joku hullu suostuu joskun tän kanssa kilpailuihin lähtemään niin ei voi muuta kun kunnioitusta osoittaa kyseiselle vajaakille. Orin kanssa saa olla koko ajan tarkkana ettei se ole kiukkuamassa muille meetvursteille, jota se tuppaa hevospaljoudessa tekemään. Alkuverkoissa sen kanssa saa taistella kotiolojakin enemmän, mutta loppujen lopuksi se kannattaa. Jos herran saa kuulolle, on se ihan tykki radalla – oltiinpa sitten kouluaitojen sisäpuolella tai esteiden keskellä.
© Minja.E - kiitos!
isäHurmusti154cm, m SLA-II, KERJ-I VSR jälk. C |
ii.HurumusteEVM, 154cm, m |
iii.HurmusEVM, 156cm, trt |
iie.Vilman MuruEVM, 153cm, m |
||
ie.Hillan MisteliEVM, 150cm, trn |
iei.Hillan HerkkoEVM, 157cm, trn |
|
iee.MiljastiinaEVM, 151cm, trt |
||
emäPirenja150cm, rt SLA-I, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-II VSR jälk. C |
ei.PirraEVM, 156cm, rt |
eii.PeetuEVM, 151cm, rt |
eie.EmeriinaEVM, 157cm, prt |
||
ee.PeertaEVM, 158cm, rt |
eei.BeetrosEVM, 160cm, prt |
|
eee.EerolttiEVM, 149cm, rt |
II. Pertunmaalla sijaitsevalta perhetilalta lähtöisin oleva Hurumuste on vauhdikas ja energinen suomenhevonen, jonka kanssa aika ei tosiaankaan käy pitkäksi! "Hupi" on monitoimiputte, jonka kanssa kierrettiin monen vuoden ajan kaikki mahdolliset oman kylän eli Juvan kissanristiäiset, ja estekisoihin lähdettiin pidempäänkin matkaan. Parhaimmillaan 154 cm korkea vauhtihirmu onkin juuri esteillä – aikansa puolesta ori olisi epäilemättä voittanut miltei joka kilpailun, mutta tuhatta ja sataa kaahatessa tuppaa tekniikka luonnollisesti kärsimään sen verran, ettei aina ole kunniakierrokselle asiaa. Aikansa kuluksi nykyinen omistaja on kuitenkin laskeskellut kilparatsunsa palkintosijaprosentin olevan estekisoista mukava 60%. Muutamiin kouluratsastuskilpailuihinkin Hupia on kuljetettu, mutta näissä kinkereissä ei menohaluisen oriin keskittyminen ole pysynyt mukana niin hyvin, että sijoituksia olisi päässyt liiemmin kertymään. Kilpailemisen ohessa ori on riemastuttanut lapsia ja vähän vanhempiakin vetämällä rekeä erinäisissä koko perheen tapahtumissa. Vaikka Hupi osaa olla melkoinen häslä, sopii se myös juurikin vaikka rekihevoseksi selväpäisen ja yhteistyökykyisen perusluonteensa ansiosta. Nykyisin uljaan mustan kanssa ei enää kilpailla, vaan käydään juurikin ajeluilla tai maastoretkillä mielen virkistykseksi. Jalostushevosenakin ori on ollut sangen tykätty, ja se onkin jättänyt jälkeensä tähän mennessä kaikkiaan 77 jälkeläistä.
III. Tummanrautias Hurmus oli tyypillinen suomalainen mies; jäyhä jöröttäjä, joka viihtyi parhaiten omissa oloissaan. Kasvattaja myi oriin Tohmajärveltä uudelle omistajalleen Imatralle sen ollessa kolmen vuoden ikäinen. Säkäkorkeudeltaan 156-senttinen suomenhevonen oli hyvä kilparatsu, sillä vaikka se ei suurta innostusta osoittanutkaan mitään kohtaan, teki se kuitenkin useimmiten kuuliaisesti sen, mitä siltä milloinkin pyydettiin. Oriilla oli myös äärimmäisen hyvä keskittymiskyky ja se oli nopea sisäistämään uusia asioita, minkä ansiosta se olikin mahdollista kouluttaa pitkälle erityisesti kouluratsastuksessa. ”Musse” oli luotettava ja varmajalkainen ratsu, joka ei koskaan säikkynyt oikeastaan mitään. Juuri selväpäisen ja rohkean luonteensa ansiosta tummanrautias olikin melko kysytty siitosori, ja sille onkin kirjattu yhteensä 54 jälkeläistä. Ori lopetettiin 21 vuoden iässä pahaksi äityneiden suolisto-ongelmien vuoksi.
IIE. Kaunisrakenteinen, 153 cm korkea Vilman Muru oli todellinen symppis ja koko tallinväen lemmikki. Mukavaluontoinen tamma syntyi ja eli koko elämänsä kasvattajiensa Eerik ja Matilda Luukkosen tilalla Pertunmaalla, jossa sitä pidettiinkin kuin kukkaa kämmenellä. Eerik Luukkosen siskontytär kilpaili "Murulla" tavoitteellisesti esteratsastuksessa edeten aina kansalliselle tasolle asti. Musta suomenhevonen olikin ihanteellinen kisakaveri yritteliään ja mukautuvaisen persoonansa ansiosta. Tamma myös kantakirjattiin II-palkinnolla sen ollessa viiden vuoden ikäinen (evm). Myöhemmällä iällä tammalla teetettiin kolme varsaa, joista kaksi myytiin ja yksi jäi kotiin kasvamaan. Talliporukan suru oli suuri, kun Muru jouduttiin lopettamaan 26-vuotiaana vaikean ähkyn takia.
IE. Pienikokoinen, vain 150-senttiseksi jäänyt Hillan Misteli on hieman arka mutta muuten oikein miellyttäväluontoinen suomenhevonen. Tamma syntyi Hillamarjan talliin Akaalle, josta se myytiin nelivuotiaana pienelle hevostilalle Heinolan Liepeille. Tummanruunikko itse ei ole ollut kovinkaan aktiivisessa kisakäytössä, vaan se siirrettiin täysipäiväiseksi jalostustammaksi jo yhdeksän vuoden iässä hyvään sukutauluun nojaten. Tämä saattoi osaltaan johtua myös siitä, että ”Ellan” uusi omistaja oli ollut elämänsä tekemisissä ravureiden kanssa eikä tällä näin ollen ollut merkittävää kokemusta ratsujen kanssa työskentelystä. Ei liene ihme, että Ella opetettiinkin ratsun hommien ohella myös ajolle melko pian uudelle omistajalleen muuton jälkeen. Tämän opettaminen ei ollut työlästä, sillä tummanruunikko on aina oppinut uutta nopeasti ja mielellään. Ulkomuodoltaan tamma ei ole hullumpi, mistä hyvästä sille myönnettiin II-palkinto kantakirjaustilaisuudessa (evm) sen ollessa kuusivuotias. Myös näyttelyissä tamman kanssa käytiin aiemmin lähinnä mielen virkistykseksi, mutta kuitenkin melko kiitettävällä menestyksellä. Kuusi varsaa maailmaan pullauttanut Ella viettää nykyään leppoisia eläkepäiviä omistajansa hemmoteltavana.
IEI. Hillan Herkko oli tarkan suunnittelun tulos ja näin ollen luonnollisesti kasvattajatilansa Hillamarjan tallin ylpeys. Säkäkorkeudeltaan 157-senttinen ori oli komea ilmestys niin rakenteensa kuin luonteensakin puolesta. ”Herkko” osasi kyllä olla sangen orimainen sille tuulelle sattuessaan, mutta sillä ei ollut sen suuremmin tapana vouhottaa turhasta. Suomenhevonen oli tasapainoinen, luotettava ja itse asiassa melko helppo käsitellä niin maasta käsin kuin ratsailta. Oriin kanssa kilpailtiin jonkin verran aluetasolla niin koulu-, este- kuin kenttäratsastuksessa, mutta pääasiassa sitä kuljetettiin erinäisiin näyttelyihin. Ulkomuodoltaan upea tummanruunikko saavuttikin varsin nuorella iällä niin Ch- kuin MVA Ch –arvonimen (evm) ja kantakirjattiin ansaitusti I-palkinnolla (evm) heti ollessaan kolmivuotias. Herkko oli valtavan suosittu tammanomistajien keskuudessa, mutta kasvattaja-omistaja Hillamarja Aaltonen piti päänsä ja valitsi Herkolle käytettävät tammat tarkkaan. Näin ollen oriin jälkeläislista on huomattavasti lyhyempi kuin näin menestyksekkäältä hevoselta voisi odottaa, mutta sitten sitäkin mairittelevampi. Herkolla on 19 jälkeläistä, joista valtaosa on kahminut lukuisia meriittejä niin ratsuna kuin näyttelyhevosena. Ori eli pitkän ja terveen elämän kuollen lopulta vanhuuteen kunnioitettavassa 32 vuoden iässä.
IEE. Sirorakenteinen, 151 cm korkea Miljastiina syntyi niin ratsu- kuin juoksijalinjaisia suomenhevosia kasvattavalle suurtilalle Joroisiin, josta se myytiin nelivuotiaana Hillamarjan talliin Akaalle. Siellä asustellessaan ”Milja” pyöräytti ainoaksi jääneen varsansa. Tamma oli luonteeltaan liian arka pärjätäkseen kisakentillä, mutta tallin omistaja teettikin sillä varsan ei luonteen takia vaan kauniin ulkomuodon ja imartelevan suvun. Milja käytettiinkin aikanaan kantakirjaustilaisuudessa, jossa se saavutti II-palkinnon (evm). Kun varsa saatiin vieroitettua ja kaupattua uuteen kotiin, laitettiin Miljakin hiljaiseen myyntiin. Ei kulunut montaakaan viikkoa, kun se sai uuden omistajan ja kiikutettiin Ristiinaan Mikkelin lähettyville. Uudessa kodissa tummanrautias toimi omistajansa yksityisenä harrasteratsuna. Kiitos määrätietoisen ja osaavan omistajansa Miljan itseluottamus kasvoi kohisten ja parin vuoden päästä sen kanssa päästiinkin jo starttaamaan ensimmäisissä seurakoulukisoissa helppo B –luokassa, tuloksena hieno kolmas sija. Tämän jälkeen suomenhevosen kanssa käytiin vielä muutamissa seuratason kisoissa lähinnä vaihtelun ja virkistyksen vuoksi. Tamma eli pitkän elämän ja lopetettiin 25-vuotiaana erinäisten vanhuuden vaivojen vuoksi.
EI. Pirra on komea, tähtipäinen rautias suomenhevonen. Luonteeltaan 156 cm korkea ori on rauhallinen ja rohkea. Nykyään jo eläkkeellä oleva Pirra on kilpaillut kenttäratsastuksessa pitkän uran ja menestynytkin hyvin CIC1-tasolla. Jonkin verran orilla on kilpailutuloksia myös koulu- ja esteratsastuksen puolelta ja sen suoritusvarmuus olikin aivan huippuluokkaa: ori toimi aina yhtä ennalta-arvattavasti, eikä se järjestänyt yllätyksiä kisoissakaan. Hyväluonteisena ja lahjakkaana kenttäratsuna Pirra on ollut tammanomistajien suosiossa ja orilla onkin jo useita jälkeläisiä, jotka ovat suurimmaksi osaksi perineet hyvän luonteen isältään. Se on periyttänyt myös hyvää hyppykapasiteettia, mutta ikävä kyllä myös varsin vaatimattomia liikkeitä ja jonkin verran kesäihottumaa. Tänä päivänä Pirra viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviä kotitallillaan, eikä ota enää tammoja vastaan.
EII. Peetu oli 151 senttinen kenttäratsastuspainotteinen harrasteratsu. Luonteeltaan rautias läsipää oli herkkä stressaantumaan, eikä se sen takia tullut koskaan kilpailleeksi muissa kuin lähitallien pikkukilpailuissa. Omistaja halusi kuitenkin pitää orin orina jalostusta varten, sillä Peetun isälinjasta löytyy useita hienoja kenttäratsuja. Peetu ei saanut juurikaan huomiota tammanomistajilta ja sen jälkeläismäärä jäikin vain neljään varsaan, mikä paljastui myöhemmin harmiksi, sillä Peetun jälkeläiset ovat lahjakkaita kenttäratsuja ja luonteeltaan paljon rohkeampia kuin Peetu itse, mikä näkyikin sitten niiden kilpailutuloksissa: kaikki sen jälkeläiset kilpailivat CIC1-tasolla menestyksekkäästi. Ori lopetettiin vain 19-vuotiaana sen terveyden heikentyessä yllättäen.
EIE. Emeriina oli rohkea ja pirteä punarautias suomenhevostamma. Ratsuna se oli menevä ja helppo ja se menestyikin hyvin kenttäratsastuksessa helpolla tasolla kahden eri ratsastajan kanssa. 157 cm korkea Emeriina loukkaantui kuitenkin jo 10-vuotiaana pahasti ja jouduttiin lopettamaan kaikkien harmiksi lopettamaan. Tammasta jäi vain yksi jälkeläinen, orivarsa Pirra, joka peri kovasti emänsä luonnetta ja kauniin päämerkin. Olikin onni, että Emeriina oli astutettu jo 3-vuotiaana ennen sen ratsukoulutuksen aloittamista, sillä muuten tämä hieno suorittajatamma ei olisi saanut yhtäkään jälkeläistä ja sen laadukas suku ei olisi päässyt jatkumaan.
EI. Peerta on luonteeltaan huomionkipeä hienohelma. Kuten Pirenjakin, Peerta osaa kyllä kertoa, mikäli kaikki ei tapahdu sen mielen mukaisesti. Ratsuna rautias tamma on hieman epävarma, se saattaa nähdä mörköjä kentän nurkissa tai kieltää esteellä ilman näkyvää syytä. Rakenteeltaan 158 senttinen Peerta on todella kaunis ja se onkin lisännyt tamman omistajan mielenkiintoa käyttää tammaa jalostuksessa, vaikka luonteellisesti sillä ei kovin paljoa annettavaa ehkä olisikaan. Yleispainotteiselle tammalle on käytetty pääasiassa kenttäpainotteisia oreja, mikä on sopivasti parantanut jälkeläisten luonnetta, kapasiteettia ja ratsastettavuutta. Varsoja Peertalla on 6, neljä tammaa ja kaksi oria, jotka kaikki ovat päässeet kilpaileviin koteihin. Peerta lopetettiin 22-vuotiaana sen tapeltua tarhakaverinsa kanssa rajusti saaden jalkaansa pahat vammat.
EII. Beetros oli hyvärakenteinen, mutta turhan orimainen ja huomionkipeä ori. Nuorempana punarautias keskittyi terrorisoimaan kotitalliaan, mutta vanhempana luonteen tasoituttua Beetroskin pääsi kokeilemaan kilparatoja. Orin kärsivällisyys ei riittänyt kouluradoille, mutta esteratsuna se pärjäsi hyvin peräti metrin radoilla - kunhan ratsastajan kantti kesti, sillä vauhtia tämän orin kanssa todellakin oli, yleensä vähän liikaakin. Kotikentällä ori suoritti Helpon B:n liikkeet tyylipuhtaasti, mutta sen motivoiminen moiseen touhuun oli niin vaikeaa, ettei oria koskaan nähty koulukilpailuissa. Tasan 160 senttinen Beetros ehti saada 8 jälkeläistä ennen menehtymistään 31 vuoden iässä. Harmittavaa kyllä, kovin moni orin jälkeläisistä ei ole kilpaillut, käynyt näyttelyissä tai saanut itse jälkeläisiä, joten orin sukulinjat ovat vain Peertan ja sen jälkeläisten varassa, sillä Beetros itse oli vanhempiensa ainoa jälkeläinen.
EEE. Eeroltti oli suloinen, juuri ja juuri hevoskokoinen suomenhevostamma. Kaunis rautias läsipää sukkajalka eli varsin vaatimattoman elämän maalaistalossa lasten yleisratsuna. Nähtiinpä tamma muutamasti myös lähitallien koulu- ja estekilpailuissakin, yleensä jopa varsin mukavalla menestyksellä. Eihän tamma mikään erityisen taitava tai näyttävä ollut, mutta sen miellyttämisenhalu sai sen kuuntelemaan ratsastajaa aina hyvin tarkasti, mikä varmasti paransi mahdollisuuksia sijoittua. Tasoltaan Eeroltti oli noin Helppo B ja 80cm. Lasten kasvettua isoksi ja lähdettyä opiskelemaan kiinnostui perheen äiti kuitenkin ajatuksesta teettää lempeällä tammalla varsa. Eeroltti varsoikin 14-vuotiaana kauniin rautiaan tammavarsan, mutta valitettavasti muutama kuukausi varsan syntymän jälkeen Eeroltti menehtyi ähkyyn ja tammavarsa jäi orvoksi vähän ennen vieroitusta.
Isän puoli © Sofia W., emän puoli © Ireth
Viisikon Hurmaus on tarjolla jalostukseen 1-polvisille suomenhevostammoille.
s. 07.07.2016 sh-t Viisikon Juhannustaika (e. Juhannuspakkanen), om. Vähäpellon Ratsutila -> KEV-I, SV-III
s. 21.01.2017 sh-o Viisikon Tyrmäys (e. Sadun Ilomieli), om. Viisikko -> KTK-I
s. 27.04.2017 sh-t Kievarinkujan Belladonna (e. Rohkean Kreisibailaaja), om. Kievarinkuja
KRJ, 40 sijoitusta18.05.2016 - Helppo B - 04/30 |
ERJ, 41 sijoitusta, 1 cup-sijoitus15.05.2016 - 100 cm - 02/30 |
KERJ, 40 sijoitusta, 1 cup-sijoitus06.05.2016 - Tutustumisluokka - 03/22 |
VSN, 3x RCH (30p)05.06.2016 - Március - t: taffel - RCH |
VSR-cup, 3 sijoitusta31.12.2016 - este - 100 cm - 08/99, VSR-cup |
NJ
|
Kouluvalmennus 22.03.2016, valmentaja Arja Mikkola (kirjoittaja Minja.E)
Olin aina tiennyt Minjan olevan hieman erilainen nuori ja melkoinen oman tiensä kulkija - jopa silloin, kun olin ollut lapsenvahtina tälle nuorelle naiselle tämän ollessa neljä. Ja ei se ollut miksikään muuttunut näinä vuosina. Saapuessani Minjan valtakuntaan nimeltä Harmiton ja pitkien etsintöjen jälkeen löytäessäni maneesin, oli siellä minua vastassa Minja, joka istui massiivisen suomenhevosen selässä. Heti alkuun minun oli aivan pakko kuitata naiselle tämän hevosvalinnasta. ”Et sitten enää isompaa hevosta löytänyt? Kokoluokalta jokin poni voisi olla enemmän sinua varten tyttö hyvä.” Tiesin Minjan olevan huumorintajuinen (oli jo lapsena) joten tämä tyytyi vain naurahtamaan iloisesti. Seurailin ratsukon alkuverryttelyitä suurella mielenkiinnolla, puuttumatta niihin kuitenkaan sen enempää. Kyseinen otus oli nimeltään Viisikon Hurmaus (ja Minjan tuntien en yllättynyt yhtään kuullessani, että lempinimi on Humma) ja kenttähevoseksi tuo selässä istuva naikkonen oli sitä väittänyt. Ori liikkui nätisti ja kantoi itsensä kauniisti - ei sitä kenttähevoseksi uskoisi, mutta kouluradoilla sen voisi olettaa olevan melkoinen vaativan luokan menopeli.
Vartin verryttelyiden jälkeen pääsimme aloittamaan työskentelyt. Heti alkuun päätin piinata Minjaa ja Hummaa taivutuksilla - ympyröitä ja kolmikaarikiemuroita. Nuori nainen oli selvästi kehittynyt viimenäkemästä (josta tosin oli useita vuosia, Minja taisi olla tuolloin 10 -vuotias) ja meno oli kaunista katseltavaa. Kun taivutteluita oli suoritettu tarpeeksi usein onnistuneesti käynnissä ja ravissa, tehtiin samaa vielä laukassa. Kun pari oli saanut laukassakin onnistuneita suorituksia, pääsin esittämään heille seuraavan harjoituksen, joka oli iki-ihanat pohkeenväistöt. Olihan ne aivan pakko valita mukaan, sillä ainakin lapsuudessaan Minja vihasi niitä enemmän kuin mitään, pientä kiusaa siis. Nainen oli ilmeisesti viimein oppinut pohkeenväistöjen merkityksen, sillä tällä kertaa tämä suoritti ne ilman mitään ongelmia ja ennen kaikkea, ilman pienintäkään marinaa ja valituksen sanaa. Hummallekaan tämä liike ei ollut ongelma käynnissä, eikä liiemmin ravissakaan. Eihän se aivan täydellistä jälkimmäisessä askellajissa ollut, mutta silti hyväksyttävää. Viimeiseksi otimme vielä hieman temponmuutoksia laukassa, ennen kuin annoin ratsukolle luvan aloitella loppuverryttelyitä. Kehuin Minjaa maasta taivaisiin ja kerroin tälle mielipiteeni sillä välin, kun ratsukko viimeisteli loppuverryttelyä kävelemällä. Tuosta kiukuttelevasta ja jääräpäisestä pikkutytöstähän oli kasvanut ihan kelpo nainen ja taitava ratsastaja.
22.03.2017 (päiväkirja), kirjoittanut Jannica
Kiirehdin tallille auttamaan Irethiä, kuten oli sovittu aiemmin. Kevät oli tulossa, sen haistoi jo selkeästi ilmasta ja maa oli paikka paikoin kivasti sulanut. Teki mieli lähteä maastoon, mutta ensimmäisellä kerralla olisi varmasti hyvä tutustua hevosiin ensin kentällä tai maneesissa. Tervehdin työntekijää esitellen itseni, sitten kyselin mistä löytäisin Humman tavarat ja hän näytti ne minulle. Ennen kuin hain hevosen ulkoa siivosin kuitenkin karsinan, koska ajattelin olla avuksi, kun kerran ilmaiseksi sain ratsastaa. Talutin orin karsinaan ja hoidettuani sen lähdimme kentälle. Se oli paikoittain jäässä, mutta ei se haitannut, kun muutenkin menisimme tänään hyvin kevyesti ja tutustuisimme toisiimme. Teimme voltteja ja muuta monenlaista erilaista käännöstä ja taivutusta. Sitten tein ravissa vielä siirtymisiä käyntiin, voltteja kulmiin ja pysähdyksiä. Laukkaa emme ottaneet, kun jotkut osat olivat jäässä kenttää vielä, enkä viitsinyt erikseen lähteä laukkaamaan maneesille, ehtisihän sitä sitten vielä..
23.03.2017 (päiväkirja), kirjoittanut Jannica
Seuraavana aamuna olinkin jo aikaisin liikkeellä, koska olin ajatellut lähteä maastoilemaan Humman kanssa. Siivosin tänäänkin ensin karsinan ja sitten harjasin poitsun. Selvitettyäni jouhet oli kavioiden puhdistuksen vuoro ja sen jälkeen varustin orin ja talutin pihamaalle. Ratsauduttuani ohjasin Humman pienelle metsäreitille lähistölle, jonka Ireth oli minulle neuvonut, siellä Humma osaisi kulkea vaikka silmät sidottuna, kuulemma. Kävelimme alkupätkän ja ravasimme melko pitkään. Suoran tullessa eteen nostin laukan. Ori käyttäytyi hyvin ja pysyi rauhallisena laukankin ajan. Talutin hepan ratsastuksen jälkeen talliin ja sidoin käytävälle hoidettavaksi. Harjailtuani orin pitkin vedoin loimitin sen ja talutin tarhaan. Sen jälkeen pyyhin varusteet satulasaippualla ja laitoin omalle paikalleen.
27.03.2017 (päiväkirja), kirjoittanut Jannica
Olen tullut auttelemaan aamutallin teossa sunnuntaiaamun kunniaksi. Kiristän hieman orin riimunnarua kävellessämme tammojen ohi tarhaan, sinne päästyämme Humma riehaantuu ja päästyään lopulta irti narusta ottaa toiseen päähän kiihdyttelyjä. Jään hetkeksi naurahtaen seuraamaan orin puuhia ja palaan sitten talliin siivoamaan työntekijä Hannen kanssa. Yhdentoista maissa käyn heittämässä Hummalle siivun heinää tarhaa, koska ajattelin lähteväni sen kanssa maastoon Irethin suosituksesta saatuamme hommat valmiiksi ja se tietenkin ajoittuu juuri ruoka-aikaan. Puhtaita alusia kärrättyämme vielä talliin olemme valmiita, Hanne lähtee viemään päiväheiniä ja minä hakemaan Hummaa ulkoa. Se ei ole kovin halukas lähtemään, mutta seuraa kyllä kiltisti talliin, onhan se jo hieman saanut suuhunpantavaa. Matkalla talliin Humma hamuilee muutamia heinänkorsia mukaansa, mutta en näe tarpeelliseksi kieltääkään, koska ori kuitenkin seuraa minua vähän matkan päässä talliin. Paksun talvikarvan lopulta harjattuani laitan varusteet ja puen orille uudet punaiset suojat ennen kuin talutan sen pihalle ratsautumista varten.
Humma tuntuu kivalta ja ajattelin, että sen kanssa olisi varmasti voinut maastoilla ilman satulaakin, mutta en vielä tohdi kysyä Irethiltä lupaa siihen. Olen kyllä nähnyt naisen sillä menevän maastossa ilman satulaa, joten ihan tuulesta temmattu ajatus ei ole. Olen kuitenkin sen verran vieras vielä Hummalle, etten viitsi kokeilla. Humma seisoo rauhallisesti paikallaan noustessani kyytiin. Ulkona on mukava keli, aurinko ei paista, mutta ei kyllä ole synkkääkään, lämpömittari on nollan tietämissä, joten voi tulla lämmin tuollaisella talvikarvalla, ajattelen katsoessani Humman paksua karvapeitettä. Humma vaikuttaa energiseltä, mutta maastolenkki sujuu hyvin. Päätän kuitenkin minimoida riskit ja laukkaamme tänään vain pellolla, jossa on kunnon hanki yhä. Hankilaukoista ei enää pitkään pääsekään nauttimaan, sen verran pitkällä kevät on. Tallille päästyämme tulen alas selästä pihassa ja otan ohjat kaulalta. Talutan orin boksiin ja vedän samalla satulan pois selästä. Vaihdan suitset riimuun ja tarjoan ruokakuppiin leivänpalasen. Käyn pesemässä kuolaimet ja ristitettyäni suitset omalle paikalleen käyn hoitamassa Humman. Sillä ei ole hiki, joten se pääsee vielä ilman loimea nauttimaan kauniista kevätpäivästä.